torstai 11. tammikuuta 2018

HEIPPA YÖTISSI

Kuten otsikosta jo arvaakin, meillä on lopetettu yöimetykset. Päätös tästä tehtiin kun alettiin kumpikin olemaan aivan loppu Mion jatkuvaan heräilyyn ja kun joka kerta piti päästä tissille, muttei syömään vaan lähinnä käyttämään mua tuttina. Puhuin erityisterveydenhoitajan kanssa asiasta, joka suositteli meidän väsymyksen takia jättämään yöimetykset pois. Niinpä sitten minä siirryin olohuoneeseen nukkumaan ja Santtu jäi makuuhuoneeseen Mion kanssa. Me ei raaskita vielä siirtää Mioa omaan huoneeseen, vaikka sekin olis monen mielestä hyvä ajatus.

Moni kauhistelee unikoulua, mutta pitäisi muistaa myös se, että hyyyyvin harvoin se on sitä huudattamista. Tai itse en ainakaan ymmärrä sitä jos lapsen annetaan yksin huutaa ( sydän särkyy jo ajatuksestakin! ). Me tehtiin niin, että jos Mio piti vain pientä kitinää niin Santtu silitteli ja rauhoitteli, mutta jos äityi huudoksi niin Santtu nosti Mion syliin. Musta tuntuu, että etenkin se ensimmäinen yö oli mulle rankempi kuin Miolle kun valvoin lähes koko yön ja yritin pitää itseni vahvana etten ryntäisi imettämään kun Mise herää. Päätettiin, että klo 21-05 välillä ei saa maitoa. Ja nyt kun yöimetykset ovat olleet poissa noooooin 10 päivää, niin ajattelin kertoa miten meillä meni. Tai menee. 





YÖ 1: Mio saadaan nukkumaan klo 21, heräilee ensimmäisten 1-1,5h aikana useaan otteeseen kuten aina, mutta rauhoittuu silittelyllä ja nukahtaa takaisin. Herää klo 2:00 ja haluaisi tissille. Jonkin verran huutoa, mutta aika pian rauhoittuu Santun sylissä. Menee siihen ettei herra Tossavainen nukahda, vaan alkaa juttelemaan ja naureskelemaan isälleen. Lopulta taas vähän huudetaan ja sitten alkaa uniörinät. Mio on hereillä n. 2,5h ja nukahtaa puoli viiden maissa. Herää kuudelta, imetän ja syödään aamupalaa.

YÖ 2: Sama rumba illalla 21-22:30 välillä, mutta se on ollut lähes aina. Mio herää n.klo 3 kitisemään, mutta nukahtaa uudelleen kun Santtu silittää. Herää aamulla seitsemän aikaan maitohörpylle.

YÖ 3: Iltarumba, herää kolmen aikoihin höpöttelemään ja nukahtaa parin minuutin kuluttua uudestaan, herää kuudelta syömään.

YÖ 4-9: Iltarumbambam, klo 2-3 välillä yöllä herätään joko vähän kitisemään tai kertomaan juttuja, nukahdetaan muutaman minuutin kuluessa. Aamulla seitsemältä maitohörpyt ja unta palloon vielä tunti pari.

YÖ 10: Iltarumbaatirumbaatilaa jonka jälkeen herätään aamulla seitsemältä seuraavan kerran. Maitohörpyt, vielä tunnin nokoset ja sitten herätään oikein iloisena poikana. Ja me kaikki nukutaan paremmin!

Vaikka oon todella helpottunut niin tunnen tietynlaista haikeutta ja vähän suruakin. Nyt sitä alkaa tajuamaan, ettei meidän vauva oo enää sellainen pieni tissituhisija, pikkuinen lämmin käärö joka vain nukkuisi sylissä ikuisuuden. Mio viihtyy niin pieniä hetkiä tällä hetkellä sylissä, että ihan surettaa. Mutta minkäs teet kun toisella on niin kiire tutkimaan joka paikkaa. Siks mun mielestä aamuissa parasta on se, kun Mio on niin hidas heräämään. Silloin saan pidellä herraa sylissä ja nuuskutella tuota unentuoksuista lämmintä vauvaa. Vaikkei se mikään pieni vauva enää olekaan.

Ja tosiaan, vaikka nyt Mio nukkuukin yönsä, niin mä heräilen pari kertaa yössä. Ja Raivoroopen useamman päivän jatkunut raivoaminen ja tyytymättömyys on aika hyvin vaatinut veronsa tällä viikolla. Onneksi huomenna on perjantai ja täällä on sitten taas viikonlopun ajan toinen käsipari apuna, puuh!

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

MUNAJUTTUJA

Mä oon todella aamu-uninen enkä oo vielä vauvankaan kanssa mitenkään maagisesti muuttunut aamuihmiseksi. Onneksi meidän tapaus yleensä nukkuu bauttiarallaa yhdeksään asti saatuaan aamumaidot seitsemän aikaan, mutta on niitäkin päiviä kun pinniksestä alkaa kuulua juttelu ja naureskelu jo kuuden aikaan aamulla. Mutta koska aamut on mulle hyvinkin vaikeita, helppo ja nopee aamupala tulee tarpeeseen! Etenkin kun meillä ei syödä leipää eikä puuroa ( Mio siis aloitti yhtäkkiä totaalikieltäytymisen kaikkia puuroja koskien ja itse en nykyään enää koske kaurapuuroon pitkällä tikullakaan ). Ratkaisu meille löytyi siitä sormiruokailijoille kuuluisasta mikromunakkaasta!

Mä en oo koskaan välittänyt kananmunasta muuten kuin keitettynä, mutta jopa itse lämpesin mikromunakkaalle koska vauvojen reseptiä hiukan muuttaen siitä saa tosi herkullista! Ja mikromunakas on sormiruoista Mion ehdoton lemppari, se on jopa syrjäyttänyt kurkun! Nytpä siis jaan ohjeet sekä pienelle sormiruokailijalle, että vanhemmalle. 







MIKROMUNAKAS VAUVALLE:


1 kananmuna
1 rkl vauvasi käyttämää maitoa ( meillä rintamaito )
1 tl öljyä ( mä pistän ihan minimaalisen määrän oliiviöljyä ja oon tsekannu ravitsemusterapeutilta ja terkalta että on ok )

Sekoita ainekset ja käytä mikrossa 1-4min täydellä teholla. Meillä yleensä riittää vähän reilu 1min. Sen jälkeen annetaan jäähtyä ja annetaan pienen ruokailijan tuhottavaksi.




MIKROMUNAKAS AIKUISELLE:

2 kananmunaa
2-3 rkl maitoa tai vettä
Tilkka öljyä
Mausteita oman maun mukaan kuten basilikaa, mustapippuria, suolaa.. Itse oon käyttänyt nyt mitä kaapista löytyy, eli basilika ja grillimauste

Käytetään mikrossa n.4min täydellä teholla. Riippuen nesteen ja öljyn määrästä voi mennä enemmän tai vähemmän aikaa. Sinne voi sekaan toki heittää jotain lihaisaa tai vaikka kasviksia, mutta itse tykkään ennemmin syödä kasvikset
erillään ja Miollekin pistän kurkkua erikseen.




No, siinäpä se. Meidän aamujen pelastus! 

maanantai 8. tammikuuta 2018

MIELENSÄPAHOITTAJA A LA VAUVA

Tähän meille rantautuneeseen mielensäpahoittajavaiheeseen kun yhdistetään juuri puhkeamaisillaan olevat ylähampaat niin ei voi muuta sanoa kuin, että voi tsiisus! Nyt päivittäin meillä käydään läpi useampi sellainen raivokohtaus että oksat pois. Alkaa näillä vanhemmilla olla huumorintaju kohtalaisen kateissa ja välillä pitää vetää oiiiiiiiiiikein syvään henkeä. Mutta näistä herran raivoamisista ollaan saatu uutta puhtia vaunulenkkeihin jotka ovat muuttuneet siitä 20 minuutista reilu tunnin mittaisiksi ( huono äiti-fiilingit täällä hei ).

Asiat joista meidän raivoroope pahoittaa mielensä:
pukeminen, riisuminen, vaipan vaihtaminen, kun ei saa koskea johtoihin, kun yritetään syöttää, kun annetaan syödä itse, lattialla oleminen, sylissä oleminen, syöttötuolissa oleminen, kaikkialla oleminen, tuo lelu, tämä lelu, se toinen lelu, sukat, ilman sukkia oleminen... You name it. 





Ei oo tällä hetkellä mistään helpoimmasta päästä tuo lapsi ja meillä vielä loppui perhetyö juuri. Santtu tekee pitkää päivää ja meikäläinen yrittää pitää lapsen tyytyväisenä. Mutta sitä se äitinä oleminen välillä on. Välillä itseä ehkä hieman huvittaa kuinka pienestä tuo lapsi voi mielensä pahoittaa, välillä tulee itsellekin suru puseroon.

Mutta ainakin tähän mennessä kaikesta ollaan selvitty kun on ajatellut, että se on vain vaihe. Uskon vakaasti tilanteen helpottavan kunhan ne hiivatin hampaat ovat tulleet kokonaan läpi. Pelottaa imetyksen jatkaminen jo valmiiksi..

tiistai 2. tammikuuta 2018

7KK!

Mun vauva on seitsemän kuukauden ikäinen. Haluaiskohan joku ystävällisesti kertoa, missä vaiheessa näin on päässyt käymään? Missä vaiheessa mun pieni on kasvanut niin isoksi pojaksi? Välillä kun Mio istuskelee syöttötuolissa ja kääntyy katsomaan meitä hymyillen odottaessaan ruokaa, näen vilauksia todellakin isosta pojasta. Ei enää vauvasta. Liikkeet ovat lähestulkoon harkittuja ja vakaita. Hän istuu selkä suorassa eikä huoju. Ja mut valtaa suuri haikeus. Kunpa saisin vielä sen vastasyntyneen vauvan syliini tuhisemaan.




Kaikesta haikeudesta huolimatta on upea seurata, kuinka pieni ihminen kehittyy ja kasvaa ja oppii uutta. Miosta on kehittynyt iloinen, nauravainen ja erittäin jääräpäinen lapsi. Mio on innokkaasti alkanut pudistelemaan päätään ja jos joku nyökkää, Mio alkaa matkimaan ja nyökkäilee takaisin. Ja sitä juttua riittäisi aamusta iltaan ja välillä tuntuu kuin herra yrittäisi jo puhuakin. Monen monta kertaa Mio on vastannut mun höpöttelyihin "ätti"-äännähtämisellä, kirjoja luettaessa ( tai niitä syödessä ) kuuluu "kii" ja ruokaillessa kuuluu "mam" minkä olettaisin tarkoittavan "nam". Ja ruoasta puheenollen, tällä hetkellä puuro on ehdoton nounou, pilteistä lemppareita on mustikkasmoothie ja kasviskinkkuherkku ja sormiruokailussa parhaiten uppoaa kurkku, parsakaali ja mikromunakas.




Ryömiminen on kehittynyt valtavasti kahdessa viikossa. Kaksi viikkoa sitten Mio oppi ryömimään hitaasti, mutta nykyään hän menee hirveällä vauhdilla eteenpäin ja on salamana siirtynyt paikasta A paikkaan B. Ja vaikka Mio on osannut kieriä jo hyvän tovin, se on lisääntynyt ryömimisen myötä. Ihan sama mikä olisi tiellä - tyyny, kasa leluja, kirja - niin sen yli mennään. Monesti sohva tulee vastaan, mutta jääräpäisesti Mio yrittää silti päästä eteenpäin. Keltä lie perinyt jääräpäisyytensä..



Kirjat ja helistimet on nyt pop. Kirjoja kyllä suurimmaksi osaksi nakerrellaan kulmista, mutta kuvia on aika mukava katsella ja satujakin maltetaan aina välillä kuunnella äidin sylissä. Helistimiä pitää heiluttaa ja paukuttaa lattiaan koko ajan ( syvimmät pahoitteluni alakerran naapureille ). Ihmettelen suuresti, ettei kaikki vilkkuvat ja äänekkäät lelut mitä Mio sai jouluna, ole kiinnostaneet niin suuresti vielä.




Loppuun otetaan vielä "äitiäitiäiti"-vaihe. Mio kyllä tykkää olla Santun ja muidenkin sylissä, mutta viime päivinä on alkanut kitisemään jos on omasta mielestään liian kauan muiden kuin mun sylissä. Mun on pakko olla näkösällä tai kitistään ja toisten sylistä mua tuijotetaan herkeämättä. Muuten Mio ei ihan hirveästi itke tai kitisekään sitten. Yleensä kuuluu vain turhautunutta muminaa ja mörinää jonka aiheuttajana on joko nälkä, väsymys tai märkä vaippa.

Nyt kun tämä seitsenkuinen viidakkovekara on saatu unten maille, alkaa vanhempien päivittäinen Viikingit-hetki! Ollaan ensimmäiset kaksi kautta ahmittu supernopeasti, ah miten ihana sarja! Vaikkakin paikka paikoin aika raaka. Muita Viikingit-faneja? 



sunnuntai 31. joulukuuta 2017

KIITOS 2017

Oon yrittänyt kirjoittaa tätä postausta jo kaksi päivää. Miten voi olla menneen vuoden kuvailu niin turkasen vaikeaa? Normaalisti kirjoittaisin vain simppelin listan mitä kuluvana vuotena tapahtui, mutta tällä kertaa se ei tunnu riittävän.

Tänä vuonna tapahtui paljon asioita. Mä täytin 22v, meille tuli Santun kanssa neljä vuotta yhteiseloo täyteen ja vietettiin meidän ensimmäistä hääpäivää sohvalla makoillen, herkkuja syöden ja pleikkarilla pelaten. Meillä on ollut ylä- ja alamäkiä Santun kanssa, mutta ollaan joka päivä entistä onnellisempia ja kiitollisempia toisistamme eikä tunteet oo haihtuneet tippaakaan. Oon kamppaillut itsetunnon kanssa ja yrittänyt opetella rakastamaan itseäni sellaisena kuin oon. Oon hukannut itseni ja paininut vaikeiden asioiden kanssa. Oon tutustunut uusiin, ihaniin ja upeisiin ihmisiin ja viettänyt paljon hyviä hetkiä vanhojen ystävien sekä perheen kanssa. Ollaan saatu vauvakamuja ja juhlittu mm. gender reveal-juhlia. Ostettiin ikioma asunto jossa ollaan asuttu nyt kaksi viikkoa, ja pitkästä aikaa jokin paikka tuntuu oikeasti kodilta. Mutta mikään ei vedä vertoja sille yhdelle asialle, joka mullisti meidän koko elämän ja joka teki tästä vuodesta meidän elämän parhaan.


Meidän pienen, maailman rakkaimman pojan syntymä.

Saatiin 2016 lokakuussa tietää meidän tulevasta perheenlisäyksestä ja tammikuussa saatiin tietää, että mun mahassa asustaa terve poika. Raskausaika oli rankkaa ja jouduttiin ravaamaan milloin supistusten, milloin verenvuodon ja milloin lapsivesiepäilyjen takia synnytyspäivystyksessä. Käyrillä oltiin lukemattomia kertoja ja jokainen kerta tuntui tuovan huolta vain lisää vaikka joka kerralla saatiin onneksi kuulla kaiken olevan pikkutyypillä hyvin. Sentään tuon kaiken keskellä piristi mun äidin ja parin ystävän järkkäämät babyshowerit missä mm. grillattiin vesisateessa! Ja niin vain viikkoa babyshowereita myöhemmin, hän oli täällä.

2.6.2017 klo 02:07, neljän ja puolen tunnin helvetillisen kivun jälkeen, kuului ensimmäinen parkaisu. Näin kuinka kätilö piti pientä vauvaa sylissään ja tunsin kuinka kaikki kipu katosi kuin taikaiskusta. Mä tuijotin tuota pientä nyyttiä ajatellen "synnytinkö mä OIKEESTI just?!" ja Santtu puristi mun kättä ja suukotti mun otsaa kyyneleet silmissään. Sain tuon pienen ihmisen mun kainaloon ja me hiljaa vain tuijotettiin häntä. Muistan kuinka en osastolle päästyämme malttanut nukkua ollenkaan. Istuin vain Mion sängyn luona ja katselin ja kuuntelin pientä tuhinaa.

Niin paljon ollaan opittu kaikki kolme. Me ollaan kasvettu ja aikuistuttu Santun kanssa. Ollaan kasvettu vanhemmiks ja Mio on ehdottomasti meidän kummankin elämän tärkein asia. Sitä on vaikea selittää ihmiselle, kellä ei ole lapsia. Kun tulee vanhemmaksi, tärkeysjärjestys muuttuu. Lapsi tulee aina ensin, kaikki muu vasta sen jälkeen. Ei haittaa lapsen tekemät sotkut, ei kiukut, ei oma väsymys, ei mikään. 

Mio taas on oppinut tuntemaan meitä ja läheisiä, on oppinut uusia asioita ja kehittynyt hurjaa vauhtia! Pienestä nyytistä on kasvanut hurjaa vauhtia menevä pikku mönkiäinen joka osaa jo ryömiä, lähes istuu itse, jokeltelee, pyörii ja kierii ja omaa hän kaksi pientä leipäkirvestäkin. Mio tutkii kaikkea uutta kovalla innolla ja usein Miolla onkin hyvin mietteliäs ilme, kulmat kurtussa ja tuhina vain kuuluu jos jokin uusi esine osuu käsiin. Ja oma sydän sulaa kun päivittäin kuulee sen suoraan sydämestä kumpuavan naurun kun isä pusuttelee ja kutittelee. Ja jo nyt tuo poika on aikamoinen veijari joka selvästi tietää mitä saa tehdä ja mitä ei ja aina on menossa tekemään kaikkea kiellettyä ilkikurinen virne ja hymy naamallaan. Sitä naurun määrää kun äiti tai isä nappaa kiinni!


Mä oon kiitollinen siitä, että Miolla on läheisiä jotka rakastaa tuota pikkumiestä koko sydämestään. Nana, joka kyynelehti raskausuutisen kuullessaan ja sairaalahuoneessa jo ennen kuin näki Mion mun sylissä kapaloituna ja joka on lukenut, leikkinyt, sylitellyt ja hoitanut lukemattomat kerrat lapsenlastaan. Ukkeli, joka verisiteen puuttumisesta huolimatta on kohdellut Mioa kuin omaa lapsenlastaan ja ollut upea meidän lasta kohtaan! Mummu ja vaari, jotka hellivät poitsua ja ovat tiukasti mukana Mion elämässä. Pappa, joka on joka kerta innoissaan Mion näkemisestä ja naurattaa ja leikittää niin, että nauru raikaa. Mun ja Santun kummankin veljet ovat Mion kummisetiä ja vaikka alkuun ehkä heillä kesti lämmetä vauvalle, kumpikin on kyllä kuin sulaa vahaa kummipojan kanssa! Meidän ystävät ovat olleet haltioissaan ja ovat kuin ottaneet Mion "omakseen" hellitellen ja touhuten poitsun kanssa. Kummit, Jannika ja Sonja, ovat kyllä osoittaneet, että kummien valinta meni 110% nappiin eikä sanat riitä kuvaamaan kuinka onnellinen siitä oon! On isoisovanhempia, isotätejä ja -setiä, ystäviä, sukulaisia.. Kaikki rakastavat meidän lasta kuin omaansa ja me ollaan jokaisesta läheisestä niin kiitollisia! 

2017 oli meille ainutlaatuinen, elämän mullistava vuosi. Tuleva vuosi jännittää mua hyvällä tavalla. Mitä kaikkea voikaan seuraavien 12 kuukauden aikana tapahtua! Mutta nyt, kiitollisuuteen ja onnellisuuteen on hyvä lopettaa. Mä lähden touhuamaan elämäni miesten kanssa ja syömään hyvää ruokaa hurjan määrän!

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA! 




keskiviikko 27. joulukuuta 2017

JOULUKOOSTE

Joulu vietetty ja se olikin Mion ihkaensimmäinen sekä meidän ensimmäinen joulu perheenä. Mä alan pikkuhiljaa palautumaan joulun reissusta ja niin ilmeisesti Miokin, sillä koko reissun ajan Mio nukkui äärimmäisen huonosti heräillen monta kertaa yössä huutaen ja raivoten, mutta viime yönä klo 22-10 välillä Mio heräsi vain kahdesti, neljältä ja kahdeksalta!! Teki meinaan mulle ja Santullekin hyvää saada nukkua kunnolla!





Aatonaattona pakattiin tavarat aamusta ja suunnistettiin ihan ensimmäiseksi Santun vanhemmille syömään jouluruoka Santun perheen ja mummun kanssa. Sieltä ajettiin vielä samana iltana mun äidin luo missä vietettiin myös jouluaatto. Meillä on äidin kanssa perinteenä leikkiä tonttuja aatonaattona ja salaa laittaa paketit kuusen alle muiden mentyä nukkumaan vaikka mun nuoremmat sisarukset on 16- ja 18-vuotiaita. Ja joka ikinen vuosi mä ihmettelen, että mistä lahjojen salaisesta Narnian kaapista äiti repii niitä paketteja niin julmetusti. Talossa, jossa ei ole kovin paljoa kaappitilaa, ei pitäis olla tilaa niin suurelle määrälle. Saatika sitten, että se yhdestä pikkiriikkisestä kassista tuntuu repivän kuuraketin kokoisia lahjapaketteja. 








Meidän alkuperäinen suunnitelma oli viettää jouluaatto Santun papan luona, minne suurin osa Santun sukulaisista kokoontuu jouluna, mutta koska Santun äiti olikin töissä niin päätettiin mennä sinne vasta joulupäivänä. Oltiin siis jouluaatto mun äidin luona mun äidin, isäpuolen, veljen, velipuolen ja siskopuolen kanssa. Päivä meni aika leppoisasti aamupuurot syöden, elokuvia katsellen, ulkoillen, jouluruoan parissa, Mion kanssa leikkien, saunoen ( yritin juoda yhden siiderin, mutta lopulta sain vain pari pikkuhörppyä alas ), höpötellen, nauraen ja lahjoja availlen. Tässäkin meillä on perinteenä ollut jo vuosia, että jokainen avaa vuorotellen yhden lahjan koska kaikki uteliaina haluavat nähdä, mitä paketeista löytyy ja mikä reaktio kullakin tulee. Illalla perineenä jatkui lautapelien pelaaminen ja järjetön hihitys. Jouluaattoilta onkin asia mitä odotan joulussa eniten, silloin lähes poikkeuksetta saa nauraa vatsansa kipeäksi! 




Joulupäivänä suunnattiin Santun papalle. Lisää naurua, hälinää, lahjojen availua ja syömistä. Santtu meinas heittää meidän yhden lahja-arvan roskiin kun katsoi ettei siinä ollut voittoa, mutta tulihan siitä 20e voitto. Onneks käski mun tarkistaa sen! Mio jaksoi hienosti tsempata ja olla iloinen vaikka selvästi alkoi reissaaminen jo väsyttämään. Etenkin Mion 1-vuotias pikkuserkku oli hurjan mielenkiintoinen! 




Vietettiin yö vielä Santun vanhemmilla ja aamulla napattiin mun veli kyytiin ja lähdettiin ajamaan kohti Tamperetta. Yöllä Mio heräsi kolmeen asti tunnin välein ja voi elämä sitä huutoa ja raivoamista. Missään ei ollut hyvä ja jos Mio nukahti syliin, heräsi tuo veijari viimeistään kun hänet laskettiin matkasänkyyn. Aamulla kuitenkin jaksoi taas naurattaa! Muutenkin herra on parhaimmillaan aamulla yöunilta herättyään. 



Otettiin siis mun veli kyytiin ja auton nokka kohti Tamperetta. Vietiin mun pikkuveli meidän isän luo ja tehtiinpä mekin siinä samalla joulun viimeinen vierailu. Käytiin itseasiassa eilen kahdesti isän luona. Aamupäivällä samalla kun vietiin mun veli sinne ja vielä illalla kun oltiin hoidettu tavaroiden purkaminen ja kauppareissu alta pois. Oli ihana tehdä samalla pikku iltakävely raittiissa ilmassa!

































Mio sai huiman määrän lahjoja, mutta pakettien avaamisessa herran lempipuuhaa oli naruilla leikkiminen sekä lahjapaperin syöminen. Me hankittiin Miolle muumitalo, muumi-pyjama, pari bodya, satukirja ja parit palikkalelut. Sukulaisilta Mio sai lusikoita, pari pyjamaa, housuja, bodyja, sukkia, kuha-pehmon ( joka on osoittautunut lemppariksi ), huuhkaja-pehmon, laulavan nallen, hyvin äänekkään virtahepolelun, parit äänikirjat, puisen palapelin, taljan.. en taida edes muistaa kaikkia! Ja suurkiitokset kaikille lahjoista! Me Santun kanssa saatiin pyyhkeitä, lahjakortti s-ryhmän kauppoihin, rahaa sekä bluetooth-kuulokkeet.







Nyt me jatketaan samalla kaavalla kuin eilen illalla kun saatiin pikkumies vihdoin nukkumaan: itsetehtyjä hamppareita, pepsiä, sohva ja Viikingit. Aloitettiin eilen Viikinkien ensimmäinen kausi vihdoin ja taidetaan olla jo nyt koukussa! Joten ciao for now!

perjantai 22. joulukuuta 2017

PUOLIVUOTIAS HERRA TOSSAVAINEN

Herra Tossavainenhan täytti jo 2.12 puoli vuotta, mutta nyt vasta tehdään tsekkaus siihen millainen puolivuotias pikkutyyppi täällä oikein onkaan!

Mio on oppinut ryömimään viime lauantaina ja voi luoja kun koko ajan olisi hirveä meno päällä! Sylissäkin on pakko ruveta vääntämään ja kääntämään eikä voi hetkeäkään olla paikoillaan. Vielä se varsinainen etenemistyyli on hakusessa, mutta lauantaihin verraten Mio menee jo hurjaa vauhtia eteenpäin. Äitiä rupee vähän hirvittämään..

Kaukosäätimet, puhelimet, johdot ja kaikki muu kielletty on hirveän kiinnostavaa ja sitten jos niiden luo ehditään ennen äitiä tai isää niin se jos mikä naurattaa! Ja sitten totta kai alkaa kitinä kun vanhemmat puuttuu peliin. "Rakas, et sä voi syödä sitä. Ota tosta oma lelu!". No kun ei se kelpaa!

Jos joku lelu on varma viihdyttäjä, niin äänikirja josta kuuluu hassuja maatilan eläinten ääniä. Ja sitä ankka-nappia pitää painaa noin viis biljoonaa kertaa peräkkäin.

Ruokailusta on tullut varsinaista harhautusshow'ta. "Otapa tosta kauha. Kato tätä lusikkaa! Avaa suu. Täältä tulee juna, sano AAAA!" kuuluu kun yritetään saada herraa keskittymään edes johonkin jotta saatais ruokaa alas. Nimittäin jos Miolla ei oo jotain mitä tutkia tai katsella niin hän päättää kahdella pikku töröhampaallaan napata lusikasta kiinni tiukasti kuin terrieri ja sitten otetaankin käsillä kiinni upottaen sormet suoraan pilttiin. Ja sitten jos harhautus epäonnistuu, kuuluu:"EIEIEI, älä sotke sitä ruokaa silmiis!" En jaksa enää edes laskea monestiko jäbän kulmakarvat on ollu mustikassa.


Mä aluks tein kaikki soseet itse, mutta koska kiinteiden lisääntyessä ja mun laiskistuessa oon ostanut pilttiä aika paljonkin. Varsinkin tän muuttohässäkän keskellä ( kun mekin muutettiin jo viime sunnuntaina sen sijaan, että alun perin piti muuttaa tänään ). Pilteistä ehdottomasti Misen suosikki on mustikkainen smoothiepussi. Jos mikään muu ei mee alas, niin sitä saa yleensä ainakin vähän.

Yksi suuri herkku on myöskin kurkkuviipaleet. Ai että kun niitä saa nakertaa, silloin vasta onkin onnellinen poika!

Aina kun alkaa kiukuttamaan mm. kylvyn jälkeen pyjamaa pukiessa, Mio rauhoittuu aloilleen kun laulan "Äidin kasvimaalla". Mulla ei itse asiassa oo hajuakaan mikä ton kyseisen laulun oikee nimi on..

Mise osaa jo suhteellisen hyvin istua ihan itse! Aika paljon huojuu vielä ja saattaa muksahtaa kyljelleen, mutta hienosti pysyy ihan istumassa ilman tukeakin pieniä hetkiä. Ja kun kyljelleen kaadutaan niin siitä vaan jatketaan sitten hurjaa vauhtia ryömimällä eteenpäin seuraavan kielletyn kohteen luokse. 

Asiat joita Mio rakastaa: tissittely, iskä, kiljuminen, itsensä näkeminen peilistä, tissittely, kaikki kielletyt tekniikkavehkeet, tissittely, kun hänet nostetaan seisomaan, helistimet joilla voi hakata lattiaa niin että naapuri varmasti kuulee, tissittely, kaikki ne kielletyt tekniikkavehkeet, mahan pörisyttely, kylvyt, kylpyankka, tissittely, äidin hiuksien repiminen, kukkuu-leikki, ihan itse syöminen, potkiminen, hyppykeinu sekä se kuuluisa tissittely. Hän on selvästi tissimiehiä ja tämä äiti saa varmaan heittää hyvästit yösyöttöjen lopettamiselle. 

Asiat joista Mio ei pahemmin pidä: pukeminen, vaipan laittaminen, nenän putsaaminen, niiden kiellettyjen tekniikkavehkeiden pois ottaminen, päikkärit ( yleensä ), kukkakaali, päärynä sekä se kun ylähampaat kiusaavat eivätkä sitten millään tahdo tulla noiden kahden alatöröttimen kaveriksi!

En tiedä onko tää muutto verottanut poitsunkin voimia, sillä tällä viikolla Mio on nukkunut todella paljon päivisin. Eilen Mio veti sikeitä päivällä jopa 3h!! Tänään herättiin aamulla vasta 9:30 ja ekoilla päikkäreillä oltiinkin jo 10:50. Nukuttiin 1,5h jonka jälkeen jaksettiin 2h olla hereillä ja sitten taas nukuttiin 2h. No nyt ei ollakaan sitten viiteen tuntiin nukuttu vaan herra höpöttelee iloisena isälleen.

Painoa herralla on varmasti jo yli 10kg kun 5kk-neuvolassa oltiin 9850g ja 70cm. Ja hänellä on myös oikein komea lisäleuka.

Voisin jatkaa juttuja herra Tossavaisesta ikuisuuksia, sillä hän on meidän aurinko, kuu ja tähdet. Ja kuten hän varmasti sanoisi tissille: "olet minun aamupala, iltapala ja lounas. Sekä välipala. Ja päivällinen. Äläkä unohda yöpaloja. Sekä niitä pikku hiukopaloja siellä täällä."