perjantai 15. elokuuta 2014

She lives in a fairy tale somewhere too far for us to find.

Tälläkään kertaa en kirjoita nyt treenaamisesta. Siihen palaan sitten, kun on uutta kerrottavaa. Haluan enemmän kirjoittaa tänään aiheesta, joka mietityttää mua suuresti. Nimittäin tulevaisuus ja muiden odotukset. Riittääkö läheisillä ymmärrys sun valintojas kohtaan vai lytätäänkö sun unelmat samantien? Onko muka oikeesti lukiokoulutus ainoo arvostettava toisen asteen koulutus ja amislaiset vaan "luusereita"? 

Kirjoitan taas omakohtaisesta kokemuksesta. Mä oon viimeiset kolme vuotta haahuillut ja etsinyt sitä omaa juttuani. Aluksi menin Tammerkosken lukioon jossa viihdyin jopa viikon, kunnes järkyttävä ahdistus alkoi ja vaihdoin ammattikouluun. Olin vuoden Hervannassa ammattikoulussa pintakäsittelypuolella ja viihdyin hyvin, mutta astma ja iho ei kestänyt hiontapölyjä ja maaleja ym. Tämän jälkeen mut hyväksyttiin Ouluun koruartesaaniksi, mutta kun ero tuli silloisen poikaystävän kanssa, jouduin jättämään tuon väliin. Siirryin Ruoveden lukioon ja ensimmäinen vuosi meni hyvin. Sitten monien tapahtumien seurauksena halusin pois. Aloitin tänä syksynä Kalevan lukiossa, mutta jälleen kerran se sama vanha ahdistus palasi jolloin äitini sekä pari hyvää ystävääni totesivat: "ei se lukio oo sun paikkas."

Niinpä, lukio ei koskaan oo ollu mun paikka mutta silti menin sinne. Miksi? Ehkä siksi, että isä on painostanu mua menemään lukioon ja jotenkin ajattelin "no kun kaikki muutkin niin minäkin". Mitä hittoa? En muutenkaan oo koskaan ollut ihminen joka tekee asioita koska muutkin tekee. Nyt kolmannen yrityksen jälkeen päätin antaa olla, vihdoin. Nyt tavoitteellisen treenaamisen myötä oon löytäny intohimon, palon ja oman juttuni: liikunnan. Ja mä aion tehdä töitä unelmiani kohti. Omia unelmiani, en isäni unelmia.

En ole onneksi yksin asian kanssa, sillä ystäväni kertoi omaavansa saman ongelman: isän, joka ei pidä ammatillista koulutusta minään. Ylioppilas pitää olla, muutenhan pilaa tulevaisuutensa. Joopa joo sanon minä.. Olis joskus ihan jees jos noissa isissä olis joku off-nappi. Minäkin kohta 20v ja isä koittaa silti määrätä mun tekemisiä ja valintojani. 

Eilen sain huikean uutisen: pääsen töihin Fitnesstukun myymälään Tampereelle! Työkokeiluhan siitä tulee eli 5pvä viikossa 4-6h. Yllätys yllätys kun kerroin isälleni jättäväni lukion kokonaan ja meneväni töihin, hirveä huutohan siitä tuli sillä isä ei arvosta muuta kuin lukiokoulutusta vaikkei itse ole valmistunut kuin peruskoulusta ja sieltäkin todella huonolla keskiarvolla. Suurimmaksi osaksi oon kuitenkin saanut tukea ja kannustusta suunnitelmalleni tehdä töitä ja ensi yhteishaussa hakea liikunnanohjauksen perustutkintoon. Nyt niitä unelmia kohti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti