maanantai 2. helmikuuta 2015

Mitä on hyvä olo?

Viikonlopun hirveen salirumban sijaan päätin jäädä kotiin löhöämään sohvan nurkkaan ihan tarkoituksella. Halusin rauhoittua ja miettiä kunnolla hyvinvointia ja mitä hyvä olo on? 

Mä oon pitkään kamppaillut ylipainon kanssa, laihduttanut, lihonut, jojoillut ihan kunnolla, enkä oo ennen tajunnut kunnolla, mitä hyvinvointi on. Saatika sitä, että mun ainoo este ja hidaste hyvään oloon on todellakin minä itse ja mun negatiivinen mieli. 

Minä kesällä 2013, luulin olevani lihava vaikken todellisuudessa oo koskaan ollut yhtä laiha. Tämän jälkeen lihoin 12kg puolessa vuodessa.

Oon aina ajatellu, että hyvinvoinnilla tarkoitetaan laihuutta ja sitä, että näytät urheilulliselta. Unohdin henkisen puolen ihan kokonaan tavoitellessani sitä mukamas hyväksyttävää kroppaa. Ja nyt tajuan kuinka väärässä oon ollu ja kuinka pahassa jamassa mun mieli on ollut. Oon ollu todella stressaantunut, kiukkunen ja ahdistunut. 

Alkusyksy 2014, painoa +6kg ja keväästä laihdutettu 5kg. Tuntuu ettei mun henkistä hyvää oloo edistänyt työ fitnesstukun liikkeessä ja jatkuva fitnessharrastajien näkeminen koska loin silloin itelleni hirveitä paineita.

Eihän maailmassa oo olemassa oikeeta ja väärää vartalotyyppiä. Eikä se hyvä olo oo vaan sitä että näytät hyvältä. Se kumpuaa niin paljon syvempää. Mulle on valjennut niin paljon hyvästä olosta jo ensimmäisten kahden Unelma Itsestä-viikon aikana. 

Tammikuu 2015.

Mun stressitaso on laskenut, oon paremmalla tuulella nyt ja elämä ei enää takkua niinkuin ennen. Mulle hyvää oloa tuottaa liikunta, ne treenit jotka oon tehny koska voin, en koska on pakko. Hyvää oloa tuottaa hyvä, maukas ruoka jota valitsen syöväni koska se tekee mun keholle hyvää ja antaa mulle energiaa. Mä oon oppinut ajattelemaan positiivisemmin ja yritän löytää jokaisesta päivästä jotain hyvää. 

Jos kukaan tunnistaa itsensä henkisesti huonovointiseksi, suosittelen lämpimästi Tuuli Kaunisluonnon Unelma Itsestä-työkirjaa tai valmennusta. 💞


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti