keskiviikko 25. marraskuuta 2015

I DO

Mä en aio kaunistella asioita. Meillä on ollut Santun kanssa omat ongelmamme viimeaikoina, ollaan aamuyöhön asti saatettu riidellä ja itkee keittiön lattialla, mutta me ollaan selvitty niistä. Me ollaan taisteltu meidän suhteen, meidän rakkauden puolesta. Koska meidän rakkaus on liian arvokasta hukkaan heitettäväks muutaman, kokonaiskuvassa hyvin pienen, iskun takia. Kumpikin meistä on tajunnut, ettei vain halua elää elämäänsä kenenkään muun kanssa vaan halutaan jakaa yhteinen elämä, lopun elämäämme. Mä siis sanoin kyllä. Kyllä, mä tuun sun vaimoks























Asiat ei oo mustavalkoisia. Me ollaan nyt kihlapari, mutta sitä ei oo kiveen hakattu, että meidän pitää pitää häät kahden vuoden sisään. Kyllä me niistäkin ollaan jo puhuttu, mutta me otetaan oma aikamme. Naurettiin, kuinka aikuismainen olo tuli kun ruvettiin miettimään, että ollaan parikymppisiä, kohta kolme vuotta yhdessä ja nyt mentiin kihloihin, hui! Musta ei muutenkaan tunnu siltä, että täytän vain viikkojen päästä 21. Me ollaan muutenkin aina kumpikin oltu naimisiinmenoa ja kihloja vastaan eikä olla ymmärretty koko asiaa, kunnes nyt toistemme kanssa. Me ollaan puhuttu kuinka ei olla koskaan oltu yhtä onnellisia ja mä ainakin haluaisin kuuluttaa koko maailmalle kuinka onnellinen oon!
























Se hetki, kun Santtu pujotti sormuksen mun sormeen. Mä itkin onnesta niin vuolaasti, että olin varma aiheuttavani vesivahingon meidän olohuoneeseen. Me juhlistettiin asiaa ottamalla päikkärit sylikkäin, käymällä kävelemässä ihanissa maisemissa ihanassa säässä, käymällä ulkona syömässä ja vain istuskelemassa ja juttelemassa. Me suljettiin puhelimet ja aiotaan pitää ne kiinni vielä jonkin aikaa. Tottakai me sen verran käytettiin puhelimia päällä, että soitettiin vanhemmillemme, mun isoäidille ja kummitädille sekä parille ystävälle. Ja voin kertoa, että meidän kummankin vanhempien, etenkin mun äidin, reaktio sai mut entistä onnellisemmaks. Jokainen on ollut niin onnellinen meidän puolesta ja meidät on yllättänyt se, että niin moni on sanonut että "jo oli aikakin". Moni on kuulemma odottanut tätä uutista, ollaan sitä kuitenkin sen verran kauan oltu jo yhdessä.

Mä tunnen niin suurta kiitollisuutta kun vilkaisen taakseni ja nään Santun, mun poikaystävän, avomiehen, kihlatun ja parhaan ystävän nukkuvan pieni hymy kasvoillaan ja sormus sormessa. Ja hei, se vihaa käyttää koruja ja nyt se aikoo pitää jatkuvasti sormusta sormessa! Se on musta aika paljon. 

Pahoittelen tätä ällösöpöilysettiä mitä mä tänne kirjoitan, mutta tiedättekö kun mä en sille voi mitään. MÄ OON NIIN ONNELLINEN! 

Ja mä rakastan..

..sun hymyä ja naurua

..sun silmiä, maailman kilteimpiä ja kauneimpia

..kuinka jaksat mun lapsenmielisyyttä




..tuoksua 

..sitä kuinka hyvin kohtelet eläimiä ja muita ihmisiä

..sitä kuinka ymmärrät mua, oli se kuinka vaikeaa tahansa


























..sitä kuinka intohimoisesti suhtaudut jääkiekkoon

..sun pellavaista kiharapehkoa

..sitä kuinka sun täytyy avata juustonaksupussi tunteja ennenkuin voit syödä niitä, koska ne maistuu sen jälkeen parhaimmalta


























..sun huomaavaisuutta ja fiksuutta

..meidän yhteistä, kieroutunutta huumorintajua ja vitsejä, jotka vaan me tajutaan ja joille me nauretaan muiden katsoessa onko meillä vinksahtanut päässä

..sitä kuinka meillä on jo nyt toteutunut "niin myötä- kuin vastoinkäymisissä" meidän parisuhteessa. Tää ei oo ollut aina helppoa, ei todellakaan, mutta silti me halutaan sitoutua ja pysyä toistemme rinnalla aivan sama mitä vastaan tulee.




..sua.

- immu

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

WINTER WONDERLAND

Kun muut luukuttaa facebookissa kuinka lunta on satanut, mä sen sijaan päivittelen blogini täyteen ensilumi-maisemakuvista.






A DAY WITH ME

10.20 Lauantai. Yritän kaivaa puhelintani aivan unenpöpperössä jostain peittojen välistä nähdäkseni, mitä kello on. En haluaisi vielä nousta, mutta kello tikittää jo sen verran, että olis korkea aika herätä tähänkin päivään. 























10.40 Pyyhittyäni unihiekan rippeet silmistä kytken puhelimen kajareihin, pistän treenilistan soimaan ja haen kahvakuulan. Time to workout! Miten tää tuntuukin näin rankalta... 
























11.00 Nopean treenin jälkeen heitän palkkarin huiviin ja hetken koomailtuani sohvalla painun suihkuun vaikken oikeasti edes jaksaisi. Laiskuuttani päätänkin pestä hiukset vasta illalla ja kulkea röllinä päivän. 

11.36 Rojahdan sängylle tsekkaamaan instagramin ja facebookin.

12.05 Ai niin, aamupalaakin pitäis tehdä! Pistän kananmunat kiehumaan ja pilkon kyytipojaksi omenaa ja tomaattia, meikäläisen jokapäiväinen aamupala. 

13.00 Avaan koneen, pistän miljoonalle välilehdelle miljoona blogia auki odottamaan, teen naposteltavaa ja selailen uusimmat postaukset huudattaen musiikkia samalla. 























13.50 Heitän nopeasti takin niskaan, nappaan jalustan ja kameran ja lähden ulos kuvailemaan kun on vielä valoisaa. Ohikulkevat ihmiset tuijottelee kummissaan kun yksinäni ajastimen kanssa kuvailen päivän asuani ja poseeraan erittäin kömpelösti kameran edessä. Olis tää niin paljon helpompaa kun olis joku kuvaamassa! 

14.57 Santun peli alkaa, laitan Finhockeyn tulospalvelun päälle ja selailen pihalla ottamiani kuvia.
























17.10 Jatkan Teen Wolfin neljättä kautta ja viestittelen Annan kanssa illasta. Santun joukkue pahasti häviöllä, hemmetti! 

18.16 Takki niskaan, laukku mukaan, kengät jalkaan ja bussipysäkille! Olihan mulla varmasti kaikki.. Avaimet, puhelin, lompakko?

18.19 Bussissa. Hemmetti! Hanskat unohtu!

19.15 Kun Anna on saanut laitettua itsensä ja syötyä pikaiseen, lähdetään kohti Sky Baria. Ulkona tulee niin pirusti lunta, kannatti laittaa lakkaa hiuksiin.. Me kaikki tiedetään lopputulos. 























19.25 Sky Bar aiiiiiiiivan täynnä! Ei istuma- saatika seisomatilaa missään. Epätoivoisen vilkuilun jälkeen päädytään lähtemään Passioniin, voih!
























20.00 Juomaa saatu ja juorutreffit hyvässä vauhdissa. Mitä mä oon tehnyt ansaitakseni noin ihanan ystävän??
























21.08 Bussipysäkillä lumisateessa, jäässä, bussi myöhässä. Pirulauta, tule jo! 

22.03 Kotona, vasta nyt, puuh! Meikit pois ja farkut ja kauluspaita vaihtuu kollareihin ja huppariin. Parit suklaat naamaan ja yks jakso Rillit Huurussa.

00.06 Okei, vähän useempi jakso. Peittojen alle lämpöiseen, huomenna Santtu tulee kotiin oltuaan koko viikonlopun poissa! Unta palloon, zzZzzZzz...

perjantai 20. marraskuuta 2015

FRIDAYS LIKE THESE

























Vaikka mulla on joka päivä vapaapäivä ja viikotkin yhtä jatkuvaa viikonloppua, niin tänään jopa perjantai tuntui perjantailta! Aamulla olin tosin niin väsynyt herättyäni seitsemältä ( siis miettikää, minä herännyt seitsemältä sen tavanomaisen kello kahdentoista sijaan!! ), että päätin suosiolla jättää aamulenkin välistä ja pitää loikoilupäivän mun ihanan karvaturrikaverin kanssa Santun ollessa ahkerana koulussa ja jääkiekkoreeneissä. Loppupäivän suunnitelmissa olis Teen Wolfin neloskausi ja mahdollinen herkkuhetki sen jälkeen kun oon ottanut Onskin kanssa pienet päikkärit. 







Musta on tuntunut, että en oo jaksanut aikoihin panostaa blogiin kuvattaviin valokuviin. Eilen ja tänään siis oon turhautumisesta huolimatta jaksanut yrittää säätää kameran asetuksia, etsiä sopivaa valaistusta ja taustaa sen meidän tavanomaisen olohuoneen seinän sijaan ja argh! Voitte vaan uskoo kun mä yritän yksinäni tuolla pihalla väkertää ajastimen kanssa räntäsateessa. 



























Ihanaa perrrrrjantaita kaikille!

- immu 

torstai 19. marraskuuta 2015

NIIN IHANA KIPU

Oon aivan järkyttävä tatuointifanaatikko. Rakastan tatuointeja yli kaiken ja mulla on niitä useampikin ympäri kroppaa. Ja noh, varmaan arvaattekin tän postauksen aiheen eli mun tatuoinnit! Kaikista mulla ei ole kuvaa, pahoittelen sitä, mutta laitan kuvat niistä joista jaksoin ottaa.

Mä oon ensimmäisen tatuointini ottanut 16-vuotiaana oikeaan nilkkaan. Kuvaa mulla ei nyt ole, mutta siinä on mun itse piirtämät siivet ja kuvassa lukee "Heidi". Me otettiin Tinjan ja Paulan kanssa Heidin muistoksi jokainen tatuointi oikeaan nilkkaan. Meillä kaikilla on vähän erilaiset, mutta kaikissa lukee Heidin nimi. Heidi siis menehtyi 12.8.2011 kolarissa vain kuukautta vajaa 16-vuotiaana ja oli meidän neljän parhaan kaveruksen porukasta yksi. Tatuoinnin otin Tampereella Putka Tattoossa ja se maksoi 130e, kokoa on kämmenen verran suunnilleen.

























Toisen tatuointini mä oon ottanut 17-vuotiaana Tampereella Mad Max Tattoossa, joka ei mielestäni oo enää toiminnassa. Otin siis oikealle puolelle kaulaan lintuparven ja hintaa sillä oli 100e. Mitään sen erikoisempaa merkitystä tällä ei oo, en ite oo tätä sakkia joilla jokaisella tatuoinnilla on merkitys, mulla on tasan kahdella tatuoinnilla merkitys. 

























Seuraava olikin mun vasen käsivarsi jonka olkavarteen kävin ottamassa linnun ( mulla on joku kumma juttu lintuihin, mun kotipaikkakunnalla pizzerianpitäjä sano mua aina lintutytöks ) henkilöllä, joka teki kotona tatskoja harrastuksenaan. Olin tuolloin myös 17-vuotias ja maksoin linnusta 100e, mutta sitä jouduttiin korjaamaan ammattilaisen luona myöhemmin ja väritys on myös aloitettu ammattilaisella. Suosittelen AINA ottamaan liikkeessä!

Sleeven tekoa onkin sitten aloitettu täällä Tampereella Tattoo Camyn luona tän vuoden puolella, eli meikäläisen ollessa 20vee ja Camy onkin mun vakkaritatuoija nykyään! Camyn luona on hyvät hinnat, huikea laatu ja Camy itse on aivan upea persoona! Tatuointisessiot on aina yhtä hauskoja ja mukavia kun käy Camyn luona. Camy on tehnyt mulle siis tuon kultakalan ja pääkallon ja korjaillut sekä värittänyt tuota lintua. Tarkoitus olisi jatkaa sleeven tekoa heti kun rahaa tulisi reilummin joskus kaukana tulevaisuudessa. En muista paljonko olen noista yhteensä maksanut kun olen maksanut aina vähän kerrallaan ja sitä mukaan on myös tehty.























Sormien teksti "LIVE" on myös käyty ottamassa Camyn luona tän vuoden alussa. Hintaa oli 50e joka on Camyn minimitaksa ja aikaakin noihin kului ehkä vartti. 
























Pikkurillin teksti "Promise" on toinen mun tatuoinneista, jolla on merkitys. Otettu myöskin Camyn luona viime keväänä. Suvin kanssa otettiin kumpikin merkiks meidän ystävyydestä sama sana samaan paikkaan. Ja voin sanoa, että mikään tatuointi ei oo sattunut yhtä paljon kuin toi pikkurilli!! Härregyyd sitä kivun määrää. Mutta hei, se on onneks ihanaa kipua.

Muualla mulla on molemmissa jalkapöydissä sekä lantiossa tatuoinnit, mutta niistä en jaksanut/viitsinyt ottaa teille nyt kuvia. Maybe later!

- immu

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

"JA ME KAIKKI OLLAAN YHTÄ FUCKED UP"

Päässä pyörivät miljoonat ajatukset. Epävarmuus on ajanut sut pohjalle ja haluat vaan huutaa, mutta tuntuu kuin keuhkoissa ei olis ilmaa. Ahdistus puristaa sua kasaan ja lopulta päädyt vain tärisemään ja itkemään hysteerisenä. Tosta tilanteesta mä löysin itseni tänään. 

Tää syksy on ollut mulle vaikea ja samalla todella silmiä avaava. Mä tein todella vaikean päätöksen jättää jälleen kerran koulun sikseen ja ensimmäistä kertaa elämässäni päätin keskittyä masennuksesta kuntoutumiseen joka on kaiken taustalla paisunut jo aivan liian suureksi. Mä oon sairastanut masennusta yli kaksi vuotta ennenkuin sitä alettiin hoitamaan. Mun itsetunto on ton kahden vuoden aikana rapistunut aivan olemattomaks enkä tunne itseäni juuri miksikään. Mulla on aivan liian usein olo, että oon arvoton, ruma, lihava.. Mitä haukkumanimiä itselleen sitä keksiikään. Vaikka todellisuudessa jokainen, myös minä, on tärkeä ja arvokas. 


























Meidän parisuhdetta on koeteltu kaiken maailman perättömillä huhuilla, mutta onneks me ollaan oltu tarpeeks järkeviä ottamaan asioista ensin selvää ennenkuin ketään ruvettaisiin syyttelemään. Ja keskustelemalla asiat onkin selvinneet. Nää vaikeudet on avannu mun silmät sille, miten paljon mä oikeasti rakastan Santtua ja kuinka tärkee se mulle on. Se on mun kallein aarre.

Mä kärsin vakavista univaikeuksista. Stressaan ihan älyttömästi kaikista pienistäkin asioista. Ja yritän pitää kaikki henkilökohtaiset ongelmat tiukasti itselläni, sillä mm.mun on vaikea itkeä muiden nähden. Tänään kuitenkin kaikki stressi ja paineet ja väsymys purkaantui ja mä itkin. Ja itkin. Ja itkin kunnes kyyneleitä ei vaan tullut enää. Pienen hetken ajan mä olin romahtanut täysin pohjalle, mutta mut autettiin sieltä ylös. 
























Mikä/kuka mut auttoi ylös? Tässä yksittäisessä tapauksessa Santtu. Mutta mun romahdus olis voinut olla pahempikin, ellen olis viimeaikoina uskoutunut mun tukiverkostolle. Äidilleni, joka on aina ollut tukena ihan sama mitä vastaan tuli. Ystävilleni, joista lähiaikoina tärkeimmässä roolissa on ollut Anna ja ketä ilman en todellakaan olis selvinnyt näitä viikkoja. Santulle, mun parhaalle ystävälle ja avomiehelle. Ja koutsilleni Sannalle, josta on tullut mulle näiden valmennuskuukausien aikana todella tärkeä.

Kaikki on kääntynyt hyväks kuten asioilla on lopulta aina tapana. Iltaa on vietetty hyvän leffan, American Sniperin, parissa, lenkillä ja nauraen. Oon niin onnekas. Me jokainen ollaan, kunhan avataan silmämme ja huomataan kuinka paljon meillä oikeasti on. 

- immu 

tiistai 17. marraskuuta 2015

TIISTAI

Tänään on ollut kamala päivä kipeilyineen ja kiukutteluineen. Heräsin aivan liian myöhään, aivan jäässä ja samalla yltä päältä hiessä. Murr!























Ihme kyllä, jaksoin nousta silti sohvalta ja käydä kirpparilla katsomassa josko siellä olisi jotain, mikä tyydyttäis mun vaatehamstraushimon ja olihan siellä! Mukaan tarttui farkkuliivi joka puristaa niin, että mietin vakavasti muutaman kilon karistamista, paita ihme riikinkukkokuviolla joka vaan jostain syystä huus mun nimee sieltä rekistä ja suuri raitapaita jota mun täytyy pienentää, mutta se on vaan niin ihanan pehmee!

Iloitsin siitä, että Santtu oli laittanut pyykkikoneen päälle ennen kouluun lähtöä.

Suunnittelin aloittavani ruokapäiväkirjan ruokailuiden säännöllistämiseksi. Se on ollut pieni ongelma tässä viimeaikoina ja kaiken lisäks painoa kertyny lisää, ilmeisesti stressin vuoks osittain.. Onneks mulla on superihana koutsi Sanna joka tukee ja tsemppaa!

Tiedättekö, mä mietin, että MIKS mä oon ollut viimeaikoina niin laiska lukemaan kirjoja? Mä rakastan lukemista ja oon hirvee lukutoukka ja kun eilen illalla alotin Nora Robertsin kirjan jonka oon saanut äidiltä lahjaks, olin taas heti koukussa. 

ATSHIUUUU!!!

Irttarit on nuhapäivän ja kiukkupäivän varma pelastus! Sinne meni se karkkilakko, mutta ei edes haittaa! Nimimerkillä Sokerihiiri.

- immu

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

KÖYHÄN MIEHEN SUPERHELPPO GLUTEENITON JAUHELIHAKASTIKE

Heipparallaa vaan kaikille ja hyvää sunnuntaita! Ainakin toivon, että teillä on parempi sunnuntai kun meikäläisellä sillä tulin kipeeks. Mun oli tarkotus nähdä pariakin ystävää tänään, mutta veto on niin pois että oli pakko perua menot ja jäädä kotiin huilaamaan. Onneks on spaghettia ja Rillit Huurussa! Ja tietenkin Oona joka purisee pahan olon pois. 


























Spaghetti on yks mun lempiruoista, mutta en voi syödä tavallista spaghettia tai tavallista jauhelihakastiketta jonka tekemisessä käytetään vehnäjauhoja. Spaghetin oon korvannut gluteenittomalla, maissijauhoista valmistetulla spaghetilla joka maistuu ihan samalta ja kastike on erittäin simppeli muuttaa. Sen lisäks että sopii gluteenitonta ruokavaliota noudattaville, sopii se myös niille ketkä eivät osaa valmistaa sitä perinteistä ruskeaa kastiketta. Ja tää on mun mielestä ainakin maukkaampaa, hih. Ja kun lidlistä ostatte aineet niin ei paljoa maksa joten tää on omanlaisensa köyhän miehen superhelppo gluteeniton jauhelihakastike. 

























1. Tarvitset jauhelihaa, tosta tomaattipyreestä ( ??? ) käytetään nimitystä tomaattijuttu, ruokakermaa ja gluteenitonta spaghettia. Kaikki hankittu lidlistä. 























2. Pistä spaghetit kiehumaan n.8-10 minuutiksi. Lorauta ennen spaghettien laittamista keitinveteen öljyä niin luikerot ei tartu toisiinsa kiinni. 























3. Kun oot paistanut jauhelihan ja maustanut sen mielesi mukaan ( mä käytin vaan grillausmaustetta ja valkosipulijauhetta ), kaada ensin tomaattijuttupyrehomma sekaan ja sekoittele.
























4. Kun oot sekoittanut, lisää ruokakerma ja TADAA sekoita uudestaan! Sekaan voi myös lorauttaa ketsuppia, me aina sillon tällön tehdään juurikin näin.























5. Siinä sulla on nyt herkullinen ruoka-annos! Nautiskele pois.

Sunnuntai-iltojen jatkoja teille kaikille ihanille ketkä jaksatte mun jorinoita lueskella, mä linnoittaudun peiton kera sohvalle katsomaan niin ihanan koukuttavia TV-sarjoja!

- immu