keskiviikko 18. marraskuuta 2015

"JA ME KAIKKI OLLAAN YHTÄ FUCKED UP"

Päässä pyörivät miljoonat ajatukset. Epävarmuus on ajanut sut pohjalle ja haluat vaan huutaa, mutta tuntuu kuin keuhkoissa ei olis ilmaa. Ahdistus puristaa sua kasaan ja lopulta päädyt vain tärisemään ja itkemään hysteerisenä. Tosta tilanteesta mä löysin itseni tänään. 

Tää syksy on ollut mulle vaikea ja samalla todella silmiä avaava. Mä tein todella vaikean päätöksen jättää jälleen kerran koulun sikseen ja ensimmäistä kertaa elämässäni päätin keskittyä masennuksesta kuntoutumiseen joka on kaiken taustalla paisunut jo aivan liian suureksi. Mä oon sairastanut masennusta yli kaksi vuotta ennenkuin sitä alettiin hoitamaan. Mun itsetunto on ton kahden vuoden aikana rapistunut aivan olemattomaks enkä tunne itseäni juuri miksikään. Mulla on aivan liian usein olo, että oon arvoton, ruma, lihava.. Mitä haukkumanimiä itselleen sitä keksiikään. Vaikka todellisuudessa jokainen, myös minä, on tärkeä ja arvokas. 


























Meidän parisuhdetta on koeteltu kaiken maailman perättömillä huhuilla, mutta onneks me ollaan oltu tarpeeks järkeviä ottamaan asioista ensin selvää ennenkuin ketään ruvettaisiin syyttelemään. Ja keskustelemalla asiat onkin selvinneet. Nää vaikeudet on avannu mun silmät sille, miten paljon mä oikeasti rakastan Santtua ja kuinka tärkee se mulle on. Se on mun kallein aarre.

Mä kärsin vakavista univaikeuksista. Stressaan ihan älyttömästi kaikista pienistäkin asioista. Ja yritän pitää kaikki henkilökohtaiset ongelmat tiukasti itselläni, sillä mm.mun on vaikea itkeä muiden nähden. Tänään kuitenkin kaikki stressi ja paineet ja väsymys purkaantui ja mä itkin. Ja itkin. Ja itkin kunnes kyyneleitä ei vaan tullut enää. Pienen hetken ajan mä olin romahtanut täysin pohjalle, mutta mut autettiin sieltä ylös. 
























Mikä/kuka mut auttoi ylös? Tässä yksittäisessä tapauksessa Santtu. Mutta mun romahdus olis voinut olla pahempikin, ellen olis viimeaikoina uskoutunut mun tukiverkostolle. Äidilleni, joka on aina ollut tukena ihan sama mitä vastaan tuli. Ystävilleni, joista lähiaikoina tärkeimmässä roolissa on ollut Anna ja ketä ilman en todellakaan olis selvinnyt näitä viikkoja. Santulle, mun parhaalle ystävälle ja avomiehelle. Ja koutsilleni Sannalle, josta on tullut mulle näiden valmennuskuukausien aikana todella tärkeä.

Kaikki on kääntynyt hyväks kuten asioilla on lopulta aina tapana. Iltaa on vietetty hyvän leffan, American Sniperin, parissa, lenkillä ja nauraen. Oon niin onnekas. Me jokainen ollaan, kunhan avataan silmämme ja huomataan kuinka paljon meillä oikeasti on. 

- immu 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti