perjantai 29. huhtikuuta 2016

STRESSIPEIKKO

Ei oo mitenkään outoa, että täällä blogissa näkyy myös rustauksia synkistä ja syvällisemmistäkin aiheista, koska mä koen itselleni luonnolliseksi ilmaista itseäni ja tunteitani kirjoittamisen kautta. Vaikka se onkin sitten julkisesti muiden luettavissa. Mutta haluan taas jakaa vähän tänhetkisiä fiiliksiä, koska se, joka väittää elämänsä olevan pelkkää naurua, auringonpaistetta ja linnunlaulua, puhuu täyttä p*skaa. 

Mä oon iloinnut jo jopa viikon verran kestäneestä hyvästä unirytmistä ja nyt jälleen istun kello yksi yöllä tietokoneella. Vaan hetkeä aikaisemmin oon itkenyt hysteerisenä Santun kainalossa, joka yrittää epätoivoisesti halata mua vaan toista kättä käyttäen ja mietin, että mikä mua vaivaa. Mä vihaan itkemistä enkä meinaa antaa kenenkään nähdä mun itkevän. Vasta kun en pysty pidättelemään itkua enää, annan sen tulla. Ja nyt oon ollut aivan älyttömän itkuherkkä muutaman päivän. Syyksi mä epäilen vahvasti stressiä.


Meillä on kahden viikon päästä häät ja järjesteltävää on noh.. Ehkä vähän liikaa kahdelle viikolle, etenkin kun ensi viikosta lähtien hääpäivään asti elämä on yhtä härdelliä. Mulla on tulossa projekti piakkoin, mikä stressaa mua ihan älyttömästi. Mulla ruvetaan viikon kuluttua vihdoin tutkimaan, onko mulla endometrioosi, mikä saattaa myös pahimmassa tapauksessa tarkoittaa lapsettomuustuomiota. Mulle sanotaan ettei sitä kannata etukäteen stressata, mutta uskon, että jokainen kellä tätä epäillään stressaa yhtä lailla, koska sitä ei hirveästi pysty kontrolloimaan. Etenkin jos on vasta ruvennut lämpeämään ajatukselle lasten hankinnasta ja tietää, että se mahdollisuus saatetaan pahimmillaan viedä sulta pois. 

Näiden lisäks mun arvokkaimman aarteen, mun parhaan ystävän ja mun tulevan aviomiehen olkapää leikattiin eilen. Mä jo etukäteen jännitin koko hommaa, vaikka tiesin kaiken sujuvan hyvin. Hyvinhän kaikki sujui, mutta kyllä se sydäntä kylmäs hakea toi sohvalla kuorsaava miekkonen sairaalasta kotiin. Sairaalakaapu, kantoside, nähdä rakas ihminen siinä tilassa ( vaikkei pahin mahdollinen missään nimessä olekaan, tiedän ), ne kaikki oli uutta mulle. Siitä asti kun kotiin päästiin sairaalasta, mä oon auttanut pukemisessa, ruoanlaitossa, suihkussa käymisessä, tavaroiden hakemisessa eestaas, nukkumaan menemisessä jotta löydetään asento, missä ne kivut eivät ehkä pääse häiritsemään unta.. Lisäksi mä hoidan talouden yksin seuraavat neljä viikkoa. Älkää käsittäkö väärin, tottakai mä autan ja haluan auttaa Santtua. Mä nimenomaan HALUAN pitää siitä huolta. Auttaminen ja kodin hoitaminen on pienin murhe tässä asiassa. Se pahempi onkin henkisellä puolella.

Kenestä tahansa tuntuu pahalta nähdä itselle rakas ihminen tilassa, jossa ei oo täysin toimintakykyinen. Ihminen tuntuu hiukan eri ihmiseltä. Et uskalla halatakaan kunnolla koska pelkäät satuttavasi. Et uskalla puhua mieltä askarruttavista asioista, koska toisella on niin paljon suurempikin asia omana huolenaan. Et uskalla etkä halua näyttää väsymystä tai kiukkua. Ja kun erityisherkällä sekä masennusta sairastavalla ihmisellä ne kerääntyvät ja patoutuvat sisälle, lopputulos on kaikkea muuta kuin miellyttävä. Mä yritän parhaani, mä todella yritän. Ja mä teen kaikkeni Santun eteen, olin mä kuinka väsynyt tahansa. Mutta tää tilanne on uus ja vieras mulle, oon hiukan peloissani ja mietin, osaanko auttaa ja huolehtia tarpeeks hyvin. Mä yritän pysyä iloisena, mutta kuten tiedätte, elämä ei oo pelkkää hymyä. 

Päivä kerrallaan, hetki kerrallaan. Kun me tästä selviydytään niin iloitsen niin perkeleesti. 
- immu

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

POLTTARIT

Mulla on venähtänyt polttareistani kertominen kun en vielä oo saanut kaikkia kuvia, mutta nyt ajattelin, että mennään näillä mitä on! 

Mä tiesin jo etukäteen minä päivänä mun polttarit on ja suurinpiirtein ajan kun mun kaasot saapuu. Nukuin pitkään ja muuten fiilis oli rauhallinen, kunnes sitten pari tuntia ennen polttareiden arvioitua alkamisaikaa rupesin vaihtamaan hermostuksissani meidän olohuoneen järjestystä?! Voitte kuvitella Santun ilmeen kun se tuli suihkusta ja koko olohuone oli myllätty. 

Kello tuli puoli neljä ja ovikello soi. Suvi tuli hakemaan mua yksin ja olin alkuun vähän hämmentyny, että missähän muut on. Suvi luetteli mitä mun piti pakata ja kun kaikki oli kasassa, lähdettiin. Suvi oli ostanu meille matkaevästä, sillä mun polttareita ei pidettykään Tampereella kuten olin luullu! Lähdettiin ajamaan ja mitä kauemmin oltiin ajettu, sitä enemmän mua alkoi jännittämään. Olin hiukan hämilläni kun lähdettiin ensin ajamaan kohti Kurua jonka jälkeen käännyttiin ajamaan Ruovettä kohti. Hetken jo säikähdin, että mua viedään Ruoveteen kunnes käännyttiinkin ajamaan Muroleeseen. 

Jonkin ajan kuluttua tien laidassa, kylttiin sidottuina heilui kaks ilmapalloa, joista toiseen oli piirretty suuri M-kirjain ja toiseen sormus. Suvi ajoi aivan älyttömän ihanan mökin pihaan enkä oikeastaan voinut edes uskoa, että tytöt oikeesti oli hommannu mökin! 

Nappasin kamat ja kun astuin sisään mökkiin, yhtäkkiä Anna ja Emilia pamauttivat konfettitykin meidän päälle! Kun sitten olin itku kurkussa innoissani halaillut kaasot läpi, niin tajusin katsoo ympärilleni vähän tarkemmin. Tytöt olivat koristelleet mökkiä hileeseen kastetuilla ilmapalloilla, olivat laittaneet ruokaa, tehneet Mimosa bar:in, ripustaneet photo booth-taustan paikoilleen ja disney-musiikki soi ( ai tunteeko ne muka mut? )! Mulle annettiin lasi käteen ja käskettiin mennä ulos laiturille, missä mua odotti jalkakylpy. Istuttiin ja naureskeltiin, kuunneltiin musiikkia ja juotiin drinkkejä supersöpöjen kultaraitapillien kera.


Ilta olikin sen jälkeen täynnä ruokaa, naurua, photo booth-kuvien ottamistaja hyvää seuraa. Sain superihanan polttarilahjankin, nimittäin wedding day survival kitin! Se sisälsi nenäliinoja, pinnejä, hiuslakkaa, teippiharjan, hammastikkuja, laastareita, fresita-pullon, pinsetit ja mitähän vielä, en ees muista kaikkea! 



Mä olin ja oon yhä edelleen sanaton siitä, kuinka mun kaasot jakso panostaa ja nähdä vaivaa mun polttareiden eteen ja oon sanoinkuvaamattoman kiitollinen ihanasta päivästä! 

Kääks, tj18!! 
 
- immu 

tiistai 26. huhtikuuta 2016

LUURIKURKKAUS 48523059

Ja jälleen kerran olis aika kurkistaa, mitä mun puhelimen alpyymista löytyy! Tiedättekö muuten mitä. Mä oon nähnyt outoja unia tällä viikolla, kuten ettei koskaan päästy Santun kansa starbucksiin koska se vaihto paikkaa koko ajan ja viime yönä mun unessa me lähdettiin kahden mun kaason kanssa joka aamu aamulenkille tasan klo 8 ja meillä oli aina joku tehtävä lenkin aikana. Hmmh.. 


Ylä vasen: Mun ja Suvin eilisen lenkin tuotoksia! Käytiin hippusen seikkailemassa ja siitähän kerty mukava kilometrimäärä, puhumattakaan askelten ja hien määrästä.
Ylä kesk: Instagram selehvie kun ekaa kertaa koin olevani hengissä sairaalareissun jälkeen.
Ylä oikea: Paras. Runo. Ikinä. *still fighting for breath*


Ala vasen: Lenkkiselehvie. Koska ne on cool.
Ala kesk: Oonasta lähtee aina ihan älyttömät määrät karvaa! Pestiin siis se jotta saatiin suurin osa irtokarvasta veks, ja se oli huikean söpön että vihaisen näköisenä pyyhkeeseen kapaloituna. 
Ala oikea: Santtu kysyi, hainko kaupasta juotavaa. Tässä mun vastaus. 



Ylä vasen: Läpätiläpätilässynlää! Tän kuvan jaoin instagramiin ja facebookiin ja kuvatekstissä tuumailin mm. sitä, kuinka meistä puhuttiin pahaa ja epäiltiin, ettei meidän juttu kestä, mutta sanotaan reilu kahden viikon kuluttua "tahdon"!
Ylä kesk: Mun yks parhaista ystävistä päätti hiukan yllättää! Ihana!
Ylä oikea: Hääkuntoon 2016 on varmasti positiivisin ja paras ryhmä mitä koko facebookin historiassa on nähty. Ne potki mut aamulenkille ja mä menin!



Ala vasen: Löydettiin meidän eilisellä lenkillä myöskin pitkospuut! Voi että sitä pienen Mimosan riemun määrää, kun pääsin kulkemaan ylläripitkospuita pitkin!
Ala kesk: Jaah. Se vaikuttaapi olevan.. Kyllä. Toinen instaagraam seleeffie.

Ala oikea: Askartelua häihin, vuorossa kaasojen juontokortit! 


- immu

tiistai 12. huhtikuuta 2016

5 INSTAGRAM-TILIÄ PAHAN PÄIVÄN VARALLE

Tiedättekö sen päivän, kun ulkona sataa ja on harmaata. Myöhästyit bussista ja nyt oon myöhässä sieltä, mihinkä ikinä sun pitikään mennä eikä sua oikeastaan edes kiinnostais lähtee. Vaikein asia ikinä on ittensä kampeeminen ylös sängystä huonojen yöunien jälkeen ja pieninkin asia on saada sut räjähtämään? Jep, muutamat tollaset päivät koettu elämän aikana. Mutta onneks niihinkin löytyy helpotusta, nimittäin supersuloisten eläinten tähdittämät instagram-tilit!

1. CORGISTAGRAMS

Kuvia ja videoita supersöpöistä corgeista, kai tollanen fluffy butt ja isot korvat piristää kenen tahansa päivää! Mä etenkin tykkään kattoo videoita missä ne tepsuttelee pienen pienillä jaloillaan.


2. IZZYANDTHEFLUFF

Mä en ymmärrä ihmisiä ketkä ei rakasta kissoja. Ne on niin ihania! En mä edes tiedä miks mä kirjotan näihin mitään ylimääräistä esittelyä, kun se on vaan toistoo: kuinka SÖPÖJÄ ne on! Ja näättehän te itekin, että kyseessä on kaks kissaa. 

3. MASON_THE_CORGI

Ihana pikkuinen corgi ja niin iloinen! 

4. BOMBASTICBENGALS

Mä oon haaveillut, että joskus sais omaksi bengalin joten sen ollessa vielä vain haave, on niiden kuvia ihana seurailla.

5. BABYANIMALSTAGRAM

Eläinvauvoja. Söpöjä. Come on!


Myöntäkää pois, teidänkin päivä parani ainakin hiukan!
 

- immu

maanantai 11. huhtikuuta 2016

ALL ABOUT OONA

Moni teistä on varmaan huomannut, että aina silloin tällöin täällä blogin puolella vilahtaa aina myöskin semmoinen karvaotus nimeltä Oona ja päätin siis tehdä pienen infopaketin meidän karvalapsesta!



Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Oona tottelee mm. nimiä Onski, Ponski, Pilem, Pontus, Herra Kissa ( vaikka onkin tyttö ), Pee ja Bonbon.

Oona on syntynyt heinäkuussa 2012, eli täyttää tänä vuonna jo neljä vuotta! Tuntuu, että vastahan se mun luokse tuli!

Oona on tullut mulle 8 viikon ikäisenä ja virallisesti kissojen luovutusikä on 12vko, mutta Onskilla oli vähän kiire saada koti kun kukaan ei ollut sitä huolinut. Siinä sitten opetettiin kissa kissan tavoille kun raukka parka oli vielä niin pieni! 

Oonalla on vilja-allergia. Ihmeteltiin viime keväänä, kun yhtäkkiä se repi pään sivua auki eikä eläinlääkärikäynnit tai antibioottikuurit auttaneet. Sitten sen sijaan, että oltais taas kulutettu yks satanen turhaan eläinlääkärikäyntiin, kokeiltiin viljatonta ruokaa ja tadaa! Pari viikkoa ja haava oli parantunut kokonaan.


Oona rakastaa juustonaksuja ja makkaraa.

Oonalla on tavallista lyhyempi häntä ja se usein jahtaa sitä mitä kummallisimmissa paikoissa. Kummallisin on tainnut olla meidän vanhan kämpän saunan kaide.

Oonalla on tosi kovaääninen kehräys ja se välillä alkaa kehräämään jo pelkästään siitä, kun sitä katsoo. 

Oona pelkää kovia ääniä ja lapsia. Jos mä imuroin tai jos joku soittaa ovikelloa, se menee äkkiä sängyn alle piiloon. Tosin viimeaikoina siitä on tullu rohkeempi ja se ensin vilkasee, ketä tulee ovesta ennenkuin menee karkuun. 


Oona puskee ihan hirveesti sekä tärisyttää häntäänsä

Oona ei osaa leipoo. No eihän kukaan kissa mitään pullia osaa vääntää, mutta kyllä te tiiätte mitä mä tarkotan ( vitsi oli omakeksimä.. ).

Oona on kahdesti karannut mun ensimmäisen kämpän tuuletusikkunasta. Kun se ensimmäistä kertaa karkas, mä itkin ihan hysteerisenä ja peloissani kun pelkäsin, etten tuu näkemään sitä enää ikinä. Siinä kun sitten kolmen aikaan aamusta etsittiin Oonaa ja löydettiin se, niin se juoksi suoraa mun syliin. Toisella kertaa se jäi talon eteen istumaan penkille. 

Oona on väritykseltään kilppari!

Oona tulee aina silloin tällöin itse syliin, mutta jos sen nostaa syliin niin se ei yleensä siihen jää. Muuten se on kyllä ihmisrakas ja tykkää olla paijattavana.

Oona tykkää kun sitä rapsuttaa mahasta, se ei hyöki käteen kiinni. 

Oonan lempilelu on laser ja pompulat, mutta jos laserilla osoittaa ihmiseen, se ei hyökkää siihen kiinni vaan odottaa kiltisti, että laseria osotetaan muualle. 

Siinä oli pikku tietopaketti meidän Ponskista! Löytykö yhtäläisyyksiä muiden kissoihin?

- immu


keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

ELÄMÄNTAPANA HYVÄ OLO

Nää on taas näitä hetkiä kun mä saan elämän pikku oivalluksia ja ne yleensä liittyy joka ikinen kerta hyvinvointiin jonka kanssa oon taistellut lähes koko elämäni. 

Mulla on aina ollut liikaa asenne, että on "pakko" liikkua ja "pakko" syödä terveellisesti koska on "pakko" näyttää hyvältä ja olla laiha. Kun ei se todellisuudessa ole todellakaan niin! Mun pitäis viimeistään siitä ymmärtää etten oo lihava, kun en voi laihtua enempää tai mun häämekko tippuu mun päältä. Varsinainen first world problem eikö? 



















































Mulla käy pää jatkuvasti ylikierroksilla mm.häiden takia, raha-asioiden takia ja pelkästään jo sen takia, kun en tee mitään vaan oon työttömänä kotona. Ja tähän helpotuksen oon tajunnut löytäväni liikunnasta. Mä en enää liiku koska olis mukamas pakko, vaan siks koska haluan ja koska nautin siitä. Mä rakastan Lentävänniemen lenkkipolkuja jotka kulkee Näsijärven rannassa metsän ympäröimänä. Ei siellä edes tuu ajateltua, että on lenkillä kun ykskaks onkin kävelly tunnin vaan nauttien hiljaisuudesta ja raittiista ilmasta!

Kesäkunto, kisakunto, jne.. Kuulostaako tutulta? Mulla oli aina ennen hirveä kiire saada itteni kuntoon mahdollisimman nopeasti ja johonkin tiettyyn päivään mennessä. Mä oon VIHDOIN hylännyt kaikki päivämäärätavoitteet ja keskityn nyt siihen, että saisin nauttimastani liikunnasta ja normaalisti syömisestä elämäntavan jolla huolehdin fyysisen hyvinvoinnin lisäksi psyykkisestä hyvinvoinnista. Mua ei vois enää vähempää kiinnostaa, pursuanko mun häämekosta vai en. Miks mua kiinnostais se kun saan rakastamani miehen aviomiehekseni?? 


Aikaisemmin mä myös tulin helposti todella kateelliseksi ja ehkä hiukan katkeraksikin kun muut päivittelee treenikuvia ja kun muut näyttää niin hyvältä. Nykyään? Mä inspiroidun muista ja oon vilpittömästi onnellinen ja innoissani muiden saavutuksista! Yks maailman parhaista ryhmistä ikinä on facebookissa Hääkuntoon 2016-ryhmä, missä on aivan älyttömän positiivista ja kannustavaa porukkaa. Jos jollakulla on huono päivä ja motivaatio laskussa, muut piristää ja tsemppaa. Ihan mahtavia ihmisiä!

























Oon niin onnellinen siitä, että mä oon oppinut pistämään ulkonäön toissijaiseksi tavoitteeksi ja keskittymään henkiseen hyvinvointiin. Etenkin kun sairastan masennusta, oon huomannut liikunnan auttavan hurjasti ja se on mun tapa nykyään nollata päätä kaikesta stressistä ja ahdistuksesta. Ja vaikka tutkimusten mukaan sokeri voi pahentaa ahdistusta, mä kyllä nautiskelen silloin tällöin vaikkapa jäätelön koska herkuttelu vaikkapa keskiviikkona on aika luksusta!

MUISTAKAA, ETTÄ OOTTE USKOMATTOMAN IHANIA KUN OOTTE OMIA ITSEJÄNNE! 


Rakkaudella, immu

tiistai 5. huhtikuuta 2016

LUURIKURKISTUS



Alotetaan tällasilla harvinaisilla lenkkikuvilla. Lenkkiselfiee, lenkkimaisemia.. Oon, nyt kun aurinkokin on ruvennu pilkistämään pilvien takaa, innostunut lenkkeilemään uusissa lenkkimaastoissa enkä muista koska olisin viimeks nauttinut lenkkeilystä näin paljon! Ihanaa oli lauantaina kun käytiin Santun kanssa lenkillä ja nähtiin meidän eessä kulkeva vanha pariskunta joka piti koko ajan toisiaan käsistä kiinni ja olivat kuin pahaiset teinit toistensa kimpussa. :D


Kuva, jonka äiti lähetti mulle tässä eräs aamu. Kuvaa meidän sukua kyllä hyvin.. Turhanpäivänen selfie ja viimeaikainen ykkösherkku!
Hääjuttuja, sillä tänään on TJ39! Saako alkaa panikoimaan ja karata erakoks muumilaaksoon syömään pannukakkuja ja juomaan vaapukkamehua..? Ollaan tehty pöytäkolmioita joihin yhdelle sivulle tulee menu, yhdelle ohjelma ja yhdelle faktoja meistä + instagram-hashtag.
Oona.. Minä.. Oona. Musta tuntuu, että suurin osa mun puhelimen kuvista kattaa Oonan. 

- immu