perjantai 29. heinäkuuta 2016

FRIDAY = POSITIVE VIBES

Tää viikko on ollut mulla pelkkää huonoa tuuria ja negatiivisuutta, joten halusin lisätä siihen perjantain kunniaks hippusen positiivisuutta ( vaikka sitä joutuiskin vääntämään kuin vettä kuivasta rätistä ). Koska en tiedä teistä, mutta mulle rupeaa kyllä riittämään kaikki negatiivisuus! Jospa vaikka tästä irtois teillekin muutama positiivisuuden pisara. ;) 

Pokemonia on ihana katella yhdessä Santun kanssa iltasin. Ollaan ensimmäisen kauden puolivälissä ja ihan koukussa, toi sarja tuo kaikkia ihania lapsuusmuistoja mieleen meille kummallekin! Ja huisin mahtavaa laatuaikaa yhdessä. 

Ehkä paras tapa herätä on kun pieni karvakorva tuhisee pään vieressä ja tönii sua pienen pienillä tassuillaan. Enpä olis koskaan uskonu, kuinka paljon lemmikkiä voi rakastaa.



Rantareissu yllättäen maanantai-iltana oli huippuveto. Uskaltauduttiin kumpikin uimaan vaikka vesi oli mukamas niin kylmää, saatiin nauttia ulkoilmasta kahdestaan ja viettää ihana ilta muualla kuin kotona, vaikkakin sitten lähirannalla.

Jaksan yhä edelleen ihastua joka aamu kun nään meidän keittiöstä avautuvan maiseman. Tähän asuntoon pääseminen oli kuin lottovoitto ( okei pitäkää peukkuja että voitan eurojackpotissa tänään, nimimerkillä kerta se on ensimmäinenkin )!




Ainakin mulle perjantai on viikon paras päivä ja se jo yksinään riittää piristämään päivää kun tietää, että tänään on perjantai!

Nomnomnomnom.. Ruoka on hyvää ja syöminen kivaa! Tänään olis vuorossa spaghettia ja irtokarkkeja! Etenkin tällaselle sokerihiirelle perjantaikarkit on must ja suuren ilon aihe.



Tykkään ihan älyttömästi piirrellä, kirjotella ja askarrella ja nyt mulla onkin päiväkirjayritys meneillään. Oon aina ollu huono kirjottamaan päiväkirjaan, mutta nyt kokeilen hiukan eri metodia sen suhteen.. Olkaapa kuulolla, postaus tulossa siitä!


Aamu(päivä)n ihana yllätys oli kun paras ystävä soittaa skypessä!

Ihanaa lukea, kuinka ihmiset kirjoittaa yhteisiä muistoja tilapäivitykseen facebookissa. Tulee niin hyvä mieli kun muistelee kaikkia hyviä hetkiä yhdessä!

Mitkä asiat tekee teidän perjantaista positiivisen? 

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

RUUTUJA, RUUTUJA

Tiistaiaamu, en saa unta ja lähden pyörällä käymään kaupassa. Takaisin tullessa joudun poistumaan kävelytieltä tietyön vuoksi ja pyöräilemään hetken autotiellä. Kun olen nousemassa takaisin kävelytielle, vastaantulevan naisen koira hypähtää mua kohti, joudun tekemään äkkiväistöksen jolloin pyörä lähtee käsistä irtohiekan vuoksi ja tökkää rotvallin reunaan. Mitä tästä seuraa? Mimosa lentää voltilla asfalttiin ja kierii hetken matkaa maassa. Koiran ulkoiluttaja kuitenkin pysähtyy ja kysyy oonko kunnossa ja auttaa mua nostamaan pyörän pois autotieltä. Onnistun vääntämään tuskissani hymyn, kiittämään ja jatkamaan matkaa kotiin. 

Onneks oon tottunut koheltamaan, oon meinaan aikamoinen tapaturmamagneetti. Mun polvet, kylki, olkapää ja pää otti osumaa Mimosa vs. asfaltti-ottelussa. Toinen polvi aukes kokonaan ja on tällä hetkellä turvonnut kaksinkertaiseksi. Yö oli aika tuskaa, sillä molemmat polvet on todella kosketusarkoja enkä osaa nukkua selälläni. Pakko sanoa, etten voi kuin nauraa tilanteelle. Just kun mulla oli alkamassa salitreenit, ensimmäinen kerta kun liikun pyörällä mihinkään.. Ja mä onnistun lentämään voltilla pyörän selästä asfalttiin. Tää on tätä mun tuuria! Mutta hei, tässäpä mun maanantain asukokonaisuutta kun mulla oli vielä ehjät polvet!







Hattu, kauluspaita ja hame H&M, kello Aliexpress

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

MITÄ MULLE OIKEASTI KUULUU?

Joskus tuntuu, että julkisesti koetetaan antaa mahdollisimman positiivinen kuva omasta elämästä. En sano, että se olis väärin, mutta ei se elämä oikeesti oo pelkkää ruusuilla tanssimista ja lintujen laulua. Päinvastoin. Välillä se on hermoromahduksia ja itkupurkauksia. 

Ihan ensiks, jälleen blogin kirjoittaminen on jäänyt ihan tyystin ja se harmittaa mua. Välillä mietin poistavani koko p*skan koska tuntuu, että turhaan mä tätä kirjotan kun tekstiä syntyy kerran kuussa jos sitäkään. Mä ihailen niitä tyyppejä, ketkä jaksaa postailla kuvia ja litanian tekstiä lähes päivittäin! Musta kun ei oikein tahdo siihen olla.

Niin ja mitäpä mulle ihan aikuisten oikeesti kuuluu? No aika huonoa. 

Samalla kun kissa nukkuu tyytyväisenä mun miehen vieressä ja nää kaks kuorsaa kilpaa, mä en oo nukkunut silmäystäkään koko yönä. Taaskaan. Ne kuuluisat hilloviikot, eli menkat, alkoi eilen ja yritin koko päivän olla oksentamatta siitä jäätävästä kivusta kun kasisatanenkaan ei auta. Joka perkeleen kuukausi sama homma! Mieli parani hiukan irttaripussilla, tai sitten ei. Tää iänikuinen mättöputki vaan jatkuu ja aina mun suusta kuuluu "kyllä mä sit ens viikolla palaan taas ruotuun". Viimeks sanoin näin sunnuntaina. Motivaatio liikkumiseen on kadonnut ihan kokonaan ja joko mä en syö koko päivänä yhtään mitään tai sit vedän hirveen määrän ruokaa naamaan, huoh. Se kultanen keskitie on vissiin päättänyt piiloutua multa pysyvästi. 

Mä koin myös hiushermoromahduksen. Ostin hiusvärin mango twist ja se oli varmaan viimeaikojen suurin virhe. Mun oranssi, olkapäille ulottuva tukka ei ollutkaan kiva näky, joten mitä Mimosa tekee? Vetää hiuksensa täysin lyhyiks. Santtu kyllä tykkää näistä, mutta mun tekis mieli vetää kaljuks. First world problems.

Entäpä se perkeleen remontti sitten? No, me ollaan asuttu nyt kaks kuukautta ilman makkaria, kaikki tavarat ahdettuna olohuoneeseen ja parvekkeelle. Remonttimiehet käy nopsaa ehkä kerran kolmessa viikossa ja tää alkaa käymään hermoille. Ahtaus, tavaran määrä.. 

Nää asiat tuntuu todella kamalilta, etenkin kun mulla on joku vaikee kausi meneillään masennuksen kanssa. Eipä oo viimeaikoina hirveemmin edes hymyilyttänyt. Jatkuvaa itkun pidättämistä, unettomia öitä ja kaikkea sellaista. Hooooh, tulipa taas valitusteksti!

Onneks on sentään jotkin asiat pirun hyvin elämässä! Mulla on maailman ihanin aviomies ketä rakastan yli kaiken ja viikonlopuksi me suunnataan mun äidin luo maalle!

Perhanan hyvää tai huonoa keskiviikkoa kaikille!

- immu

 

lauantai 9. heinäkuuta 2016

TAHMELANRANNASSA















Mä aikaisemmin tein videokoosteen meidän piknikistä Tahmelanrannassa Jennin vikana iltana täällä ja tässä pikku kuvasaldo samaiselta reissulta! Nauttikaahan lauantaista, mä ainakin nautin sillä saan olla koooooko päivän yksin Santun ollessa uistelukisoissa. :D Kooste mun päivästä huomenna blogissa!

- immu

torstai 7. heinäkuuta 2016

LIFE ABC

Mun parhaan ystävän innoittamana päätin jakaa taas kerran palan itsestäni ja avata teille mun elämäni aakkoset. Mä oon muutenkin ihminen joka tykkää listata faktoja ja ylipäätään listaan kaikkea mahdollista. Siitä on tullu mun ja Santun välillä jo jopa vitsi.. :D














































A - Avioliitto. Se on ensimmäinen sana, joka mulla tulee A-kirjaimesta mieleen. Me ollaan oltu naimisissa kohta kaks kuukautta ja oon ollu jotenkin odottamattoman onnellinen! Tottakai tiesin, että tuun olemaan onnellinen, mutten koskaan silti ajatellut avioliiton sopivan mulle jollain lailla. Turns out, se sopii vallan hyvin meille molemmille!

B - Bullet journal & Black Sails. Mä rakastan kaikkee näpertämistä, piirtämistä, kirjottamista.. Ja koska kaupasta ei koskaan löydy kivaa kalenteria, on parempi tehdä sellainen itse! Bullet journalin väsääminen on ollu melkein kun terapiaa meikäläiselle. Ja Black Sails on aivan liian hyvä sarja!

C - Chicago Blackhawks. Rakastan jääkiekkoa, etenkin NHL:ää ja kuten nyt varmaan tosta arvaattekin, kannatan Chicago Blackhawkseja. Paha vaan kun miekkonen kannattaa Minnesota Wildia. Voitte kuvitella kun katsotaan jääkiekkoa yhdessä..   

D - Destiny & DIY. Oon niin addiktoitunu pelaamaan Destinyä ja nykyään aina ensimmäisenä aamulla me mun parhaan ystävän kanssa laitetaan toisillemme viesti: "Destiny?". :D Ja DIY koska rakastan kaikkia DIY-projekteja! 

E -  Elämäntavat. Varastan tän sanan nyt Jenniltä, koska ollaan aikalailla samassa tilanteessa. Kokis ja karkki on liian hyvää, mutta olis kyllä pikkuhiljaa aika muutokselle ennen kuin veren tilalla meissä virtaa sokeri.

F - FFFFFFFUUUUUUUUU. Arvatkaa monestiko toi kuuluu Destinyä pelatessa?

G - Game of Thrones. Aluks en oikein digannu kyseisestä sarjasta, mutta nyt en millään malttais odottaa ens vuoteen uutta kautta! Lempparihahmot on ehdottomasti Jon Snow, Tyrion, Daenerys ja Hurtta!

H - Historia & Halit. Rakastan historiaa ja haluaisin elää päivän jollain menneellä vuosisadalla! Katottiin itseasiassa viime vuonna Santun kanssa 12-osainen dokumentti toisesta maailmansodasta ihan vaan huvin vuoks. Ja oon kova halimaan. 




























I - Introvertti. Mä en juurikaan viihdy ihmisten seurassa enkä suurissa ihmisjoukoissa. Pysyn kaukana keskustasta niin paljon kuin voin, baariin lähteminen kiinnostaa ehkä kerran vuodessa milloin muistan taas kuinka kamalaa se on.. Mulla on tietyt ihmiset keiden kanssa jaksan olla ja silloinkin rajallisesti. Mä en oo sosiaalinen ja se on musta ihan okei.

J - Jenni. Ollaan tunnettu kunnolla vasta muutama kuukausi ja tutustuttiin meidän yhteisen exän kautta, mutta tää nainen on 110% aidosti mun paras ystävä enkä kyllä ymmärrä miten oon koskaan pärjänny ilman Jenniä!  

K -Kirjat & Koti. Rakastan kirjoja ja jos saisin päättää, meillä olis koko kämppä täynnä niitä! Ja koti tottakai. Oon hirvee kotihiiri ja tällä hetkellä haaveilen ihan ikiomasta kodista, ennemmin sitä maksais omaa pois kuin vuokraa.

L - Liikunta & Luonto. Tykkään liikkua, mutta välillä tulee niitä kausia kun ei millään jaksa ja silloin makaa vaan kotona limsapullon ja karkkipussin kanssa pleikkarilla pelaten. Luonto siks, koska oon maalta kotoisin enkä viihdy kaupungissa. Tälläkin hetkellä asutaan kaupungissa lähinnä pakosta. Kun sopiva tilaisuus tulee, me painutaan takasin maalle!

M - Masennus. Fakta on siis se, että mä oon sairastanut vaikeaa masennusta jo kolme vuotta ( siihen sitten vielä päälle paniikkihäiriö ). Mä oon jonkin verran puhunut tästä muistaakseni blogissakin, mutten oo kunnolla oikeastaan avannut mun tilannetta kenellekään muulle kun äidille ja Santulle. Moni ei ymmärrä mitä käyn läpi eikä näin ollen voi esimerkiks ymmärtää, miksen jaksa nähdä ja tehdä kaikkee tai miksen pysty olemaan koulussa tai töissä. 

N - Nora Roberts. Mun ehdottomasti lempikirjailija! En oo törmännyt vielä yhteenkään Robertsin kirjaan mitä en olis rakastanut. Sääli, että mulla on niitä vaan vaivaset yhdeksän kappaletta hyllyssä. 

O - Oona, Onski, Bonbon, Herra Kissa, Pilem.. Mun maailman rakkain karvavauva joka täyttää ens viikon lauantaina jo 4v! Mä en joskus ymmärtänyt miten joku voi kiintyä eläimeen niin paljon, mutta nykyään ymmärrän paremmin kuin hyvin. Hassua miten kissa voi olla kaikki kaikessa ja kuinka sen vuoks tekis mitä vaan.

P - Pinterest.
Oon ihan järkyttävä pinterestaddikti! Voisin viettää siellä tuntikausia ja oon saanut jopa Jennin koukuttumaan pinterestiin! :D


R - Rakkaus. Rakastan montaakin asiaa, mutta ykköseks mulla menee mun perhe kuten äiti ja maailman huipuin pikkuveli, Onski ja ystävät.

S - Santtu & Sade. Eli mun aviomies joka tietenkin kuuluu jokapäiväseen elämään ja joka on vaan maailman paras miekkonen! Se on ihminen joka on aivan mun vastakohta, mutta silti niin samanlainen. Ihminen joka on maailman rakkain ja raivostuttavin. Ja mä rakastan sadetta niiiiiin paljon ja olin ehkä maailman onnellisin kun heräsin tänään siihen kun sade ropisi ikkunaan!


 














































 

T - Tampere. Tällä hetkellä kuuluu ( toivottavasti vaan väliaikasesti ) mun elämän aakkosiin ihan sillä, että me asutaan Tampereella. Mä oon asunut jo kolme vuotta ja Santun kanssa ollaan asuttu n. 2 vuotta omassa kämpässä. Toivon mukaan mahdollisimman pian puhaltais uudet tuulet!

U - Unelmat. Mulla on tuhat ja yks unelmaa ja oon kunnon haaveilija, kuljen aina pää pilvissä.

V - Viikonloput. Vaikka mä oonkin päivittäin kotona, niin viikonloput on spesiaaleja. Silloin Santtu on vapaalla ja voidaan käydä maalla meidän vanhemmilla, nukkua pitkään yhdessä tai tehdä asioita mitä ei viikolla pysty.


Y - Ystävät & Youtube. Ystävät on tottakai tärkeitä ja no, mä kulutan päivisin liikaa aikaa katsellen Youtubessa videoita.

Ä - Äiti. Maailman paras sellainen ja mun esikuva.
 

lauantai 2. heinäkuuta 2016

PIKNIKMENOA JA -MEININKIÄ

Mun hiljaiselo vähän kaikkialla on jatkunut nyt kolmisen viikkoa jos oikein osaan laskea. Oon ollut siis poissa somesta ja jotenkin blogikin on siinä samassa jäänyt taka-alalle. Ja pakko myöntää, ettei mun edes tee mieli palata instagramiin tai facebookiin! 

Mä oon väsäillyt bullet journalia niin itselleni kuin muillekin, oon näpertänyt ja askarrellut, juhlinut juhannusta, viettänyt aivan liikaa aikaa pinterestissä ja halinut Oonaa niin paljon kuin ehdin. Jenni oli täällä myöskin noin 1,5vko ja tiistaina käytiin Jennin viimeisen illan kunniaksi piknikillä Tahmelan rannassa!