sunnuntai 28. elokuuta 2016

DATE WITH HUBBY

Monesti treffeillä käymisessä on ongelmana raha. Etenkin loppukuusta voi alkaa olemaan tiukkaa kun on maksettu vuokra, laskut, ruokaa, bussiliput ja muut menot. Meillä on ihan hyvä tilanne vaikka mä en olekaan töissä, mutta kaikille tulee aina jossain vaiheessa tiukkoja tilanteita. Treffeillä käyminen olis ihanaa, käydä jossain syömässä ulkona ja vaikka leffassa. Mutta jo pelkkä yksi leffalippu voi maksaa sen 13e mikä on - in my opinion - aika kova hinta. 

Mikä sitten on vaihtoehtona kun lompakko ei kestä ulos lähtemistä ja aviomies on väsynyt lauantaisen työpäivän jäljiltä? LATTIATREFFIT.








Mä mainitsin meidän lattiatreffeistä jo aiemmin täällä ja eilen meillä oli lattiatreffit. Se oli ihanaa vaihtelua vaikka kotona oltiinkin. Leivottiin yhdessä pizzaa ( pakko kerskua sillä, että Santtu tekee superhyvät pizzapohjat ), otettiin jälkkäriks tummia viinirypäleitä ( PA-RAS-TA! ), levitettiin peittoja ja tyynyjä lattialle ja katsottiin kynttilöiden palaessa HIMYM:iä.







Kuten jo sanoin, eiliset lattiatreffit oli hyvää vaihtelua tavalliseen arkeen. Huomenna taas jaksaa aloittaa uuden viikon eilisen, superrentouttavan ja ihanan illan, sekä superlaiskan sunnuntain ansiosta. Mä istun sohvalla tälläkin hetkellä lötkövaatteissa kirjoittamassa tätä, Santtu pelaa mun vieressä NHL 16 pleikkarilla ja Onski nukkuu Santun jaloissa. Seuraavaks taidankin hakea jääkaapista palasen pizzaa, nam!


perjantai 26. elokuuta 2016

RAKAS PÄIVÄKIRJA..

..mitä mulle tänään kuuluu?


No jos alotetaan vaikka sillä, että mun kuuluis ansaita joku perhanan kultamitali ( vähintään ) siitä, että siivosin koko kämpän. Lattiasta kattoon. Enkä ees jaksanu laskee monetko sukat tai bokserit löysin lattialta saatika montako juomalasia oli missäkin. Olohuone vaihtoi fiksumpaan järjestykseen, vaatteet löysi takaisin kaappiin ja metrin korkunen pölykerros löysi tiensä imuriin. Mistä mun moinen siivousinto johtuu? Noh siitä, että..

..MEIDÄN ASUNTO ON VALMIS, REMONTTI IS OVER!!!



Kuinka iloinen pieni ihminen voikaan olla eteisen kaapeista ( lukuunottamatta sitä, että Oonaa pitää hätyytellä niistä pois jos ne jää hetkekskää auki ).. Makuuhuone valmistui jo pari viikkoa sitten, mutta eteinen valmistu eilen, finally! Ollaan kolme kuukautta eletty sekasorron keskellä ja nyt vihdoin koti ja elämä normalisoituu. 



Pyykkikone ja tiskikone pauhaa, avoimista tuuletusikkunoista tulee raitista ilmaa, sade ropisee ikkunoihin, Shawn Mendes laulaa taustalla.. Ja siis tätä rentoutumisen määrää kun meillä on siisti koti pitkästä aikaa, maailman ihaninta! Kunhan pyykkikone on pyörinyt, saadaan tänne myös puhtaiden pyykkien tuoksua. 


Viikonloppu meillä menee aikalailla kotosalla, sillä Santtu on huomenna kuukausittaisessa lauantaivuorossaan ( onneks vastapainoks joka kuukausi on yks arkivapaa = pitkä viikonloppu ). Suunniteltiin pitävämme lattiatreffit ( joista kerron myöhemmin ) ja pohdin itsekseni jos vaikka lähiaikoina hilpastais taas maalle viikonlopuks, kaipaisin sitä niiiiiin paljon! Saa toki täällä kaupungissakin raitista ilmaa kun käy lenkillä, mutta se ei oo lähellekään sama asia kun kotona maalla.. Oih!

Viettäkää superihana perjantai! Ja btw, oonko ainoo joka on jo joulufiiliksellä vaikka on vasta elokuu?!

torstai 25. elokuuta 2016

SE HETKI..

Päivä 1 – Esittele itsesi
Päivä 2 – Eka Suuri rakkaus
Päivä 3 – Minun vanhempani
Päivä 4 – Tätä olen syönyt tänään
Päivä 5 – Mitä on rakkaus?
Päivä 6 – Minun päiväni
Päivä 7 – Paras ystäväni
Päivä 8 – Se hetki
Päivä 9 – Uskoni
Päivä 10 – Päivän asu
Päivä 11 – Sisarukseni
Päivä 12 – Käsilaukussani
Päivä 13 – Tällä viikolla
Päivä 14 – Mitä minulla oli päällä tänään?
Päivä 15 – Unelmani
Päivä 16 – Eka suudelmani
Päivä 17 – Mieluisin muistoni
Päivä 18 – Mieluisin syntymäpäiväni
Päivä 19 – Kaduttaa
Päivä 20 – Tässä kuussa
Päivä 21 – Toinen hetki
Päivä 22 – Tämä järkyttää minua
Päivä 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin
Päivä 24 – Tämä saa minut itkemään
Päivä 25 – Ensimmäinen
Päivä 26 – Pelkään
Päivä 27 – Suosikkipaikkani
Päivä 28 – Ikävöin
Päivä 29 – Tähän pyrin
Päivä 30 – Soittolistallani
Päivä 31 – Viimeinen hetki
 
..kun palasin mumin luota kotiin ja juoksin sisälle, missä odotti vastasyntynyt pikkuveljeni.
 
..kun keväällä oli niin lämmin, ettei tarvinnut enää takkia välitunnilla.
 
 ..kun esiinnyin ensimmäistä kertaa parhaan ystäväni kanssa.
 
..kun muutin omilleni ensimmäistä kertaa.
 
 ..kun sanoimme "tahdon".
 
..kun sain Oonan ensi kertaa syliin.
 
 ..kun valvoimme ystäväni kanssa koko yön nauraen.
 
..kun sain ensisuudelmani, ujon ja kömpelön.
 
 ..kun muutimme Santun kanssa yhteiseen kotiin.

..kun matkustin yksin Lappiin.

..kun täytin kahdeksantoista.

..kun vietin kesäöitä yksin rannalla, kuunnellen hiljaa ympärillä olevia ääniä.

..kun tajusin, kuinka toi kanssa-asukki on mulle maailman tärkein ja rakkain.

keskiviikko 24. elokuuta 2016

BEST FRIENDS X 3

Päivä 1 – Esittele itsesi
Päivä 2 – Eka Suuri rakkaus
Päivä 3 – Minun vanhempani
Päivä 4 – Tätä olen syönyt tänään
Päivä 5 – Mitä on rakkaus?
Päivä 6 – Minun päiväni
Päivä 7 – Paras ystäväni
Päivä 8 – Se hetki
Päivä 9 – Uskoni
Päivä 10 – Päivän asu
Päivä 11 – Sisarukseni
Päivä 12 – Käsilaukussani
Päivä 13 – Tällä viikolla
Päivä 14 – Mitä minulla oli päällä tänään?
Päivä 15 – Unelmani
Päivä 16 – Eka suudelmani
Päivä 17 – Mieluisin muistoni
Päivä 18 – Mieluisin syntymäpäiväni
Päivä 19 – Kaduttaa
Päivä 20 – Tässä kuussa
Päivä 21 – Toinen hetki
Päivä 22 – Tämä järkyttää minua
Päivä 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin
Päivä 24 – Tämä saa minut itkemään
Päivä 25 – Ensimmäinen
Päivä 26 – Pelkään
Päivä 27 – Suosikkipaikkani
Päivä 28 – Ikävöin
Päivä 29 – Tähän pyrin
Päivä 30 – Soittolistallani
Päivä 31 – Viimeinen hetki

Tää päivitys on long over due ( + blogger kettuilee mulle ), mutta oon ollut taas jokusen päivän kuin karhu talviunilla. Nukkunut älyttömän pitkiä yöunia ja kulkenut päivällä zombiena edestakaisin, lähinnä sängyn ja jääkaapin väliä.
 
Mä oon monesti elämäni aikana miettinyt, miten paras ystävä oikeesti määritellään ja mikä tekee ihmisesta parhaan ystävän, numero ykkösen? Tänäänkin tätä pohdin ja tulin siihen lopputulokseen, että mulla on kolme parasta ystävää joista jokainen on erilainen paras ystävä.

Sonja. Sonja on mun lapsuudenystävä ja ollaan tunnettu vuodesta 2005. Sonja on se kenen kanssa ollaan keksitty kolmen metrin pehmolelunheitto rappusissa, kenen kanssa ollaan tehty kaikki ala-asteen ryhmätyöt yhdessä, kenen kanssa ollaan valvottu tuhannet yöt ja kenen kanssa haluttiin perustaa bändi. Meillä on samanlainen huumorintaju, ollaan pelattu yöt läpeensä sims 2:sta, meillä on miljoonia inside-vitsejä ja kyllä, me ollaan toistemme kissojen kissakummeja. Me ollaan käyty yhdessä awkward emo/scene-vaihe, päästy peruskoulusta, ajettu Tampereelle ja huudettu Britney Spearsia ja toukokuussa Sonja oli kaasona mun ja Santun häissä. Me voidaan olla ikuisuus näkemättä ja puhumatta ja sitten kun jutellaan, ollaan kuin oltais juteltu/nähty viimeks eilen. 

Jenni. Jennin kanssa me ollaan tunnettu alle puoli vuotta kunnolla, mutta Jenni on mulle sellainen ystävä jonka kanssa tuntuu kuin oltais tunnettu aina, kuin sisko. Me ollaan päivittäin yhteydessä ja välillä jos toisesta ei oo kuulunu koko päivänä mitään, niin ruvetaan kyselemään, että ootko kuollut. :D Me ollaan tutustuttu sitä kautta, että meillä on sama exä ja moni kummastelee kuinka ollaan parhaita ystäviä, mutta meillä on niiiiin paljon samoja mielenkiinnonkohteita ja ollaan niin samanlaisia että se vaan kolahti! Me molemmat rakastetaan kirjoja, samoja tv-sarjoja kuten Game of Thronesia, kissoja, pelaamista, kuvaamista, karkkia ja meillä on samanlainen huumorintaju myöskin! Jennin kanssa oon voinut alusta asti puhua mistä vaan ja me oikeesti täydennetään toistemme lauseetkin välillä! 

Jannika. Jannikan kanssa tutustuttiin noin puolitoista vuotta sitten TAKKissa eli Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksessa ja Jannika on mun sydänystävä. Me alettiin juttelemaan ensimmäisen koulupäivän lopussa ja käveltiin yhtä matkaa bussipysäkille. Ruvettiin puhumaan facebookissa, menin seuraavana lauantaina Jannikan luo koko päiväksi ja me juteltiin taukoamatta. Meistä tuli nopeesti läheiset ja oltiinkin meidän luokan riiviöt jotka aina hihitti mitä tyhmimmille asioille ( kuten mun tosi huonoille Oona-raapustuksille ). Me turvaudutaan toisiimme vaikeissa paikoissa ja puhutaan niin henkeviä kuin aivan hölmöjäkin asioita. Useimmiten mä lähetän Jannikalle jotain naurettavia ääniviestejä joille se nauraa katketakseen ja jostain syystä Jannika on aina bussissa kun näin käy. Me ollaan oltu toisillamme yötä, Jannika on pitäny musta huolta tiukoissa paikoissa, ollaan syöty karkkia ja katsottu disney-elokuvia yhdessä. Meistä on valitettavan vähän kuvia, sillä ei olla koskaan muistettu ottaa kuvaa yhdessä. Jannika oli myös mun kaasona meidän häissä.

Parhaat ystävät tai ystävät ylipäätään ei oo itsestäänselvyys, joten pidetään niistä kiinni! Mulla olis niin monta ihanaa ihmistä vielä kenestä voisin kirjottaa, mutta ehkä palaan siihen vielä myöhemmin. 

lauantai 20. elokuuta 2016

ARKIJUTTUJA


Päivä 1 – Esittele itsesi
Päivä 2 – Eka Suuri rakkaus
Päivä 3 – Minun vanhempani
Päivä 4 – Tätä olen syönyt tänään
Päivä 5 – Mitä on rakkaus?
Päivä 6 – Minun päiväni
Päivä 7 – Paras ystäväni
Päivä 8 – Se hetki
Päivä 9 – Uskoni
Päivä 10 – Päivän asu
Päivä 11 – Sisarukseni
Päivä 12 – Käsilaukussani
Päivä 13 – Tällä viikolla
Päivä 14 – Mitä minulla oli päällä tänään?
Päivä 15 – Unelmani
Päivä 16 – Eka suudelmani
Päivä 17 – Mieluisin muistoni
Päivä 18 – Mieluisin syntymäpäiväni
Päivä 19 – Kaduttaa
Päivä 20 – Tässä kuussa
Päivä 21 – Toinen hetki
Päivä 22 – Tämä järkyttää minua
Päivä 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin
Päivä 24 – Tämä saa minut itkemään
Päivä 25 – Ensimmäinen
Päivä 26 – Pelkään
Päivä 27 – Suosikkipaikkani
Päivä 28 – Ikävöin
Päivä 29 – Tähän pyrin
Päivä 30 – Soittolistallani
Päivä 31 – Viimeinen hetki

Sen sijaan, että kertoisin teille tästä päivästä ja että mitä tänään on tapahtunut, kerron miten mun päivät yleensä menee. Te näätte niitä yksityiskohtaisempia ja päiväkohtaisempia kertomuksia sitten my day-videoilta, eiksje?


























Mun päivät on oikeesti tosi samanlaisia pienoisia poikkeuksia lukuunottamatta. Joka aamu mulla on herätyskello soimassa ysiltä, mutta on niitäkin aamuja kun lyön herätyksen pois ja tuhisen peiton alla jonnekin kahteentoista asti hyvällä omallatunnolla, kuten esimerkiks eilen. 


Aamurutiinit mulla on muodostunu vasta hiljattain ja niihin kuuluu kevyt aamutreeni ihan sen mukaan mikä fiilis mulla on, aamupala, youtube-videoiden vahtaaminen, Onskin kanssa halailu ja toki itsensä sillan alta ryömineestä peikosta ihmiseksi muuttaminen. 


























Oon päivittäin yksin kotona noin kuuteen asti ja siinä päivän mittaan päivittelen blogia, siivoilen, askartelen, luen uusimmat blogipäivitykset, luen kirjaa, mahdollisesti kuvaan videota tai kuvia blogia varten, syön syön ja syön sekä kirjoittelen päiväkirjaan. 

























Ilta meillä meneekin Santun kanssa ruokaa laittaessa, lenkillä käydessä ja ihan yleisesti vaan ollessa. Viikonloppuisin pyritään tekemään yhdessä enemmän kaikkea, ellei Santtu oo lauantaita töissä. Mutta suurimmaks osaks aika meillä menee kotosalla. 

Eli hyvinkin tavallista ja tasasta toi mun arki, mutta mä pidän siitä. Päivät mulla on aikaa tehdä omia juttuja mistä tykkään ja illat vietetään yhdessä Santun kanssa. Mun mielestä tänhetkinen elämä on sellasta mistä todella nautin.

torstai 18. elokuuta 2016

KESÄSUOSIKIT 2016

MITÄ ON RAKKAUS?

Päivä 1 – Esittele itsesi 
Päivä 2 – Eka Suuri rakkaus  
Päivä 3 – Minun vanhempani 
Päivä 4 – Tätä olen syönyt tänään 
Päivä 5 – Mitä on rakkaus? 
Päivä 6 – Minun päiväni 
Päivä 7 – Paras ystäväni 
Päivä 8 – Se hetki 
Päivä 9 – Uskoni 
Päivä 10 – Päivän asu 
Päivä 11 – Sisarukseni 
Päivä 12 – Käsilaukussani 
Päivä 13 – Tällä viikolla 
Päivä 14 – Mitä minulla oli päällä tänään? 
Päivä 15 – Unelmani 
Päivä 16 – Eka suudelmani 
Päivä 17 – Mieluisin muistoni 
Päivä 18 – Mieluisin syntymäpäiväni 
Päivä 19 – Kaduttaa 
Päivä 20 – Tässä kuussa 
Päivä 21 – Toinen hetki 
Päivä 22 – Tämä järkyttää minua 
Päivä 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin 
Päivä 24 – Tämä saa minut itkemään 
Päivä 25 – Ensimmäinen 
Päivä 26 – Pelkään 
Päivä 27 – Suosikkipaikkani 
Päivä 28 – Ikävöin 
Päivä 29 – Tähän pyrin 
Päivä 30 – Soittolistallani 
Päivä 31 – Viimeinen hetki

Mä alotin joku aika sitten 31 day challengen täällä blogin puolella, mutta kompastuin "tätä olen syönyt tänään"-päivään ( ei teitä oikeesti kiinnosta mitä mä syön päivän aikana enkä mä ikinä muistanu ottaa ylös saatika kuvata ). Joten päätin skipata sen suosiolla ja mennä seuraavan päivän aiheeseen näin viikon pari myöhässä. Mä pyysin apua muutamalta läheiseltä ja kysyin, mitä näiden ihmisten mielestä rakkaus on.

Äiti: "Rakkaus.. Se on ensin sykähdyttävää, hullaannuttavaa tunetta toista ihmistä kohtaan. Silloin toinen on kaikella tavalla ihana ja sitä haluaa jutella ja nähdä jatkuvasti ja kaikki on jännittävää. 

Sitten se muuttuu ja toisen tavat ja sanomiset voi alkaa ärsyttää. Ne kuitenkin kestää puolin ja toisin jos jossain syvemmällä on tunne siitä, että haluaa olla toisen kanssa kaikesta huolimatta.

Se on toisesta välittämistä.

Se on sitä kun iltaisin saa nukahtaa pitäen kiinni toisesta."

Jannika: "Mulle rakkaus on lämmin, toisinaan polttava tunne josta tiedät kuinka valtavan paljon joku toinen - oli se sitten perheenjäsen, ystävä, kumppani tai joku muu tärkeä - ihminen mulle merkitsee. Aito rakkaus voi olla murskaava tunne tai viedä jalat alta, miksei molempia samaan aikaan, ja silti siitä tunteesta nauttii varsinkin jos siihen vastataan takaisin.

Rakkauden ei tarvitse aina liittyä ihmisten välisiin suhteisiin. Se voi olla rakkautta mitä tahansa kohtaan esimerkiksi harrastusta tai lemmikkiä tai jotain äärimmäisen ( tunnetasolla ) tärkeää kohtaan.

Jokaisella on siihen oikeus mutta kenelläkään ei ole oikeutta sitä keneltäkään viedä. Se on skaala värejä kylmästä lämpimään, tummasta vaaleaan ja niiden eri vivahteita. Mä koen että kaikkia joita rakastaa ei rakasta aivan samalla tavalla ja siitä ne vivahteet tulee."

Santtu: "Rakkaus on sitä, että välittää toisesta ja meidän kohdalla, että haluaa olla toisen kanssa loppuelämän. Kun on hyvä olla toisen kanssa eikä halua olla erossa. Tuntee toisen kanssa olonsa kotosaks ja hyväks ja se toinen on maailman tärkein."

Mä en oikeastaan itse olis osannut sanoa läheskään yhtä hyvin tätä. Rakkaus todellakin on välittämistä, tunteiden kirjoa, naurua, kyyneleitä, sitä, että tehdään sen toisen puolesta mitä vaan. Rakkaus on maailman mahtavin tunne.

sunnuntai 14. elokuuta 2016

CHILIFEST 2K16

Meidän alkuperäinen suunnitelma lauantaille oli lähtee Santun serkun valmistujaisiin, mutta Santulle nousi perjantaina kuume ja meidän piti jäädä kotiin. Sen verran liikuttiin kotoa, että käytiin pikainen kierros Tullintorilla järjestettävillä Chilifesteillä. Ei oltu aiemmin kuultukaan moisista kunnes meidän ystävä mainitsi niistä ja lähdettiin yhdessä kiertelemään Chilifestejä. 






Chilifesteille pääsy on ilmainen ja lähes joka kojulla on ilmaisia maistiaisia. Santtu ja Ilkka ostivat maistiaisten lisäksi ruokaa parilta eri kojulta. Tacoja, lihaa.. Mä en ite uskaltanut syödä mun biljoonien allergioiden takia, mutta ainakin tuo parempi puolisko kehui, että oli pirun hyvää! 









Kävikö kukaan teistä Chilifesteillä?