tiistai 28. helmikuuta 2017

RV26 KUULUMISET

Kuten varmasti mun jatkuvasta valituksesta on tullut selväksi, tää raskaus ei oo ollut kovin helppoa aikaa mulle. Mä kärsin pahoista kivuista ja lähes jokaisesta raskaudenaikaisesta vaivasta, mitä vaan voi olla ( peräpukamat taitaa olla ainoa miltä oon säästynyt, heh.. ). Haluan kuitenkin painottaa sitä, että mä en pidä tätä raskautumista ja lapsen tuloa itsestäänselvyytenä ja mä todellakin arvostan sitä, että meille on tulossa ihana pieni poika. Välillä vaan pelkkä oleminenkin on niin rankkaa, että toivoisi koko raskauden olevan jo ohi. 


Oon viimepäivinä pohtinut lapsen tuloa paljonkin. Vaikka Nasu on ihan suunniteltu ja erittäin toivottu lapsi, tuli raskautuminen mulle silti shokkina. Mä olin henkisesti valmistautunut monien kuukausien yritykseen, mutta testi näyttikin plussaa jo ekalla yrityskierrolla. Kaikki siis lopulta tapahtuikin todella nopeasti ja mä oon ihminen jolle muutokset on erityisen rankkoja. Oon pienenä ruvennut itkemään ja huutamaan, että: "haluan mun vanhan isän takasin" kun isä oli käynyt parturissa... Että tuota juu. 



Mulla on siis kestänyt käsitellä asiaa, enkä rehellisesti sanottuna oo kunnolla käsitellyt sitä vieläkään vaikka viimeinen kolmannes on enää kolmen viikon päässä. Mitä mä siis oon miettinyt?

Olisiko meidän pitänyt odottaa vielä ja ollaanko sittenkin liian nuoria? No ei olis ja ei olla. Ei lapsen tulo vie meiltä mitään pois, päinvastoin. Lapsi tuo meidän elämään niin paljon lisää! Eikä me ennen lastakaan olla tehty asioita mitä ei vois tehdä lapsen tultua maailmaan. Ja uskon meidän jaksavan paremmin kun hankitaan lapsi näin nuorina.


Kadotanko mä itseni äitiyteen? Tää on mulla pelkona. Se, etten osaa olla enää muuta kuin äiti. Etten osais enää olla vaimo, ystävä, oma itseni. Lapsi tulee olemaan mulle aina ykkösprioriteetti, mutta kyllä mä aion ja haluan edelleen säilyttää ne muutkin osa-alueet elämästäni. Ja niin jokaisen äidin kuuluukin. Me ollaan Santun kanssa jo puhuttu siitä, että molemmat saa sitä omaa aikaa myös tarvittaessa. Varmasti alkuun etenkin haluaa olla tiiviisti vauvan kanssa, mutta se oma aika on myös muistettava. Vaikka se oliskin vaan kymmenen minuutin kävely ulkona.

Mikä äidinrakkaus ja yhteys lapseen? Vaikka oonkin yhtä hymyä pojan mönkiessä ja monottaessa mua, en silti koe vielä kunnollista yhteyttä vauvaan. Mä tavallaan luotan siihen, että se äidinrakkaus ja yhteys tulee sitten kun vauva on syntynyt. Enkä usko, että kukaan on heti 100% valmis äidiksi vaan siihen kasvetaan vauvan myötä. 

Tällaisia ajatuksia. Ajatusten ja pohdintojen lisäksi meillä on ostoslista vauvan tarvikkeista ja voin sanoa, että se lista on pitkä kuin nälkävuosi! Onneksi pian tulee äitiyspakkaus missä on osa tavaroista ja isommista ostoksista on enää lipasto ja vaunut hankkimatta. 




Mä oon unohtanut liian usein vitamiinit ja oon viimeaikoina joutunut läträämään kylmägeelin kanssa. Mulla on jalka edelleen särkenyt ja nyt niskatkin on yhtäkkiä vetäneet jumiin. Kissa vahtii ja seuraa joka paikkaan eikä vessaan saa mennä ilman, että se olisi heti oven takana huutamassa ja repimässä ovea. Ollaan innostuttu jälleen Skyrimistä Santun kanssa ( neljäs kerta kun pelataan sitä läpi ). Unettomia öitä, aika tuntuu matelevan ( 14 pirun pitkää viikkoa vielä jäljellä! ), stressiä.. Ensi viikolla onkin sitten neuvolalääkäri ja kahden viikon päästä sokerirasitus. Mulle sokerirasitus ei ollut mitenkään pakkopakko, mutta sitä suositeltiin mun lähtöpainon ja painoindeksin vuoksi joten haluan käydä tarkistamassa ettei ole radia ( ihan hyvä vaan tsekata, terkuin sokerihiiri ). 




Ja loppuun on pakko kyllä sanoa, että olin alkuun sitä mieltä, että kaikki vauvaryhmät facebookissa on suoraan sanottuna täyttä paskaa. Vauva 2017-ryhmä onkin, enkä siellä edes ehtinyt olla kuin viikon tai kaksi kunnes mitta tuli täyteen ihmisten ilkeyttä, arvostelemista, pahansuopaa henkeä, pilkkaamista ja pätemistä. Mutta poikkeuksiakin on! Nimittäin Kesäkuiset 2017-ryhmä missä mä oon, on aivan törkeen ihana! Siellä on ihana ryhmähenki ja muutamasta ihmisestä on tullut mulle todella läheinen. Näihin tunnelmiin, nyt mä lähden syömään kirsikkatomaatteja.

lauantai 25. helmikuuta 2017

MRS "NAH, I'M GONNA CHANGE IT"

Joku saattaakin muistaa, että just parisen viikkoa sitten tein meidän olohuoneesta esittelypostauksen ( klik! ). Noh, niinhän siinä sitten kävi, että viikko sitten mä päätinkin vaihtaa tylsyyksissäni koko olohuoneen järjestystä. Mä oon ihminen joka kyllästyy todella nopeesti asunnon järjestykseen ja oonkin vaihtamassa sitä vähän liian usein. Se myös toimii hermostuksen poistoon, nimimerkillä vaihdoin meidän vanhan kämpän olohuoneessa järjestystä ehkä tuntia ennen kuin mua tultiin hakemaan mun polttareihin. Onneks ainakin tähän mennessä Santtu on ottanut meidän kämpän järjestysmuutokset hyvin vastaan ja nytkin tykkäs tosi paljon. Joten ladies and gentlemen, meidän uusi järjestys! 





Mä meinasin ensin siirtää tv-tason tuohon kiipeilypuun paikalle, mutta koska siellä ei ollut nettipiuhalle saatika antennipiuhalle paikkaa niin päädyin laittamaan tv-tason olohuoneen puolella olevan ison ikkunan eteen. Ja koska en halunnut televisiota suoraan ikkunan eteen, niin se löysi paikkansa nurkasta ja sen ollessa hitusen vinossa, pystyy telkkaria katsomaan myös nojatuolista joka on tätä nykyä tv-tason vieressä. Telkkarin näkee nyt myös keittiöön! 





Kokeilin myös tv-tason löydettyä paikkansa, että miten sohva sopis ihan toiselle puolelle huonetta eli tuohon kohtaan, missä Oonan kiipeilypuu nyt on. Omaan silmään siihen tuli liikaa väliä joten ding, nyt se on noh, tuossa. Miten sitä nyt sen hienommin sanomaan ( hienosti linjassa pikkuikkunan ja muidenkin seinien kanssa ja harmoniassa keskellä huonetta, what? )? 




Huomasittekin varmaan pikku sneak peekin meidän pojan sitteristä jonka kokosin kans aikani kuluksi ( vaikka laskettuun on vielä reilut 3kk aikaa.. krhm ). Mutta kaikenkaikkiaan olkkarista tuli meidän kummankin mielestä paljon kotoisampi ja kivemman näköinen. Jaksoinhan mä melkein 2kk katsoa sitä vanhaa järjestystä, taitaapi olla uus ennätys! 

torstai 23. helmikuuta 2017

MY DAY KUVINA

Tein jokin aika sitten samankaltaisen postauksen mun aamusta ja sen kulusta, mutta my day-postausta kuvina en oo tehny varmaan puoleentoista vuoteen! Joten eiköhän oo jo aikakin!

KESKIVIIKKO 22.2.2017

10:45: Useamman tunnin torkkumisen ja pyörimisen jälkeen vihdoin herään kunnolla ja kappas vaan, kello on jo noin paljon! Hemmetti.. Viime yö meni kyllä ihan päin helvettiä, sillä mulla tuntu hirvee paineen tunne mahassa koko yön enkä löytänyt hyvää asentoa.

10:55: Sometsekkauksen jälkeen vaatteet niskaan ja hammaspesulle. Kyllä, pipo päässä koska mulla sojottaa hiukset joka suuntaan enkä saa niitä laitettua. Aion pitää tätä koko päivän koska no.. Mä voin. Ai niin, mun veli täyttää tänään 16!!!

11:00: Koomailua. Väsyttää. En jaksa mitään.


11:17: Kännykkä, avaimet, pankkikortti.. Roskat mukaan ja ovesta ulos. Ei tosin sen kauemmaksi kuin viemään roskat ja käymään lähikaupassa hakemassa aamupalaa. Karmiva nälkä!


12:23: Kaupasta tultu jo aikaa sitten, pyykit ja tiskit laitettu, imuroitu.. Pitäsköhän mun vihdoin ja viimein syödä? Ja aamupalaks valikoituu rasiallinen kirsikkatomaatteja sekä protskupatukka ( jonka ostin makeanhimoon.. heh ).

13:20: Enemmän ja vähemmän koomailun jälkeen puhelin soi. Äiti soittaa. Yleensä soitellaan about päivittäin kun äiti pääsee töistä. 

14:00: Mun hirvee kiivihimo on palannut kuvioihin.. Samalla kun mätän rasiallisen kiivejä naamaan niin tsekkaan mun lemppari youtube-kanavan uuden videon ( kanavan voi tsekata tästä! ).



15:37: Kiroon Santulle whatsapissa kuinka aika matelee ja viimeiset puoli tuntia on tuntunut ikuisuudelta. Alkaa kiukuttamaan. En jaksa keskittyä edes kirjaan ja selaan satunnaisia youtube-videoita samalla kun Oona nukkuu vieressä. Tsekkaan onko kelassa tapahtunut edistystä, no ei tietenkään. Äh, kiukutus mene pois!


16:40: Kotitreeni. Pakko saada tehdä jotain jotta aika kuluis edes vähän eteenpäin ja kiukku helpottais. Päätä vaan särkee niin hemmetisti.. Teen siis omaa oloa kuunnellen. 

17:21: Huh! Hiki tuli, jalkoihin ottaa ja seuraavaks suihkuun. Päänsärky on vaan pahentunu ja olo on nuutunu.. Tekis mieli suihkun jälkeen vaan nukkua. 

17:47: "Mitä tapahtuu seuraavana, älä pidä mua niin vakavana.." Jenni Vartiaisen Turvasana-biisi kaikuu kämpässä ja lauleskelen mukana samalla kun lösähdän keittiön pöydän ääreen istumaan. Facebook auki.

18:00: Romahdan ja Santtu joutuu kestämään kunnon hysteerisen itkukohtauksen. Heikottaa, oksettaa ja se perhanan päänsärky. Kiroan, kuinka oon niin kurkkuani myöten täynnä raskaana olemista ja kuinka helvetissä mä jaksan vielä 3,5kk kun mikään ei suju ja koko ajan tulee jotain? Luojan kiitos mulla on maailman ihanin aviomies! 


20:02: Santtu oli ihana ja jakso leipoo sämpylöitä samalla kun mä loikoilin sohvalla ja katsoin pari jaksoa HIMYMiä. Seuraavaks meidän keskiviikon vakiopuuha eli Olipa kerran elämän katsominen. Suomalaiset keskusteluohjelmat on yllättävän hyviä! Tosin Pitääkö olla huolissaan on paljon parempi kuin Olipa kerran elämä.  

21:10: Saunaan ja sen jälkeen Skyrim tulille ( kuten joka ilta, heh.. ), vielä yksi sämpylä naamaan. Kipuja tulee ja menee, mutta ne on siedettäviä. Etenkin kun silittelee Onskia.


00:46: Katon vikan kerran kelloo ennen kuin käyn nukkumaan. Tää on ollut enemmän ja vähemmän rankka päivä. Luojan kiitos lähestytään kovaa vauhtia kohti viikonloppua!

tiistai 21. helmikuuta 2017

HARMAAHAPSU

Mulle raskausajan pukeutuminen on ollut aika hankalaa ja siksi mun päivittäiseksi asukokonaisuudeksi onkin muodostunut Santun kollarit ja huppari, mahdollisesti kera villasukkien ja pipon. Aikalailla myös 90% ajasta kuljen ilman meikkiä, sillä mun iho on aivan rikki sekä naamasta että kaulasta. En siis oo mikään kovin hehkeä näky näin raskausaikana ( muutenkin tuntuu, että se kuuluisa raskausajan hehku on kiertäny mut niin kaukaa kuin suinkin pystyy ). 

Viikonloppuna kuitenkin tuli käytyä kirpputorilla ja löysin sieltä aika mukavan asukokonaisuuden kesäksi, jota voin käyttää myös raskaana ollessa. Ainakin jos mun maha ei kasva ihan uusiin ulottuvuuksiin. Ja sehän on ihan ok kasata asukokonaisuus kesäksi tällai helmikuussa, eikö? Ainakin tuli fiilisteltyä tulevaa kesää ja mä odotan into piukeena kelien lämpenemistä ja sitä, että saisin vihdoin vaihtaa mun muumitakin nahkatakkiin. 



Asukokonaisuuteen kuului siis kirpputorilta löydetty H&M harmaa, hihaton mekko ja Vero Modan rusehtava hapsuliivi sekä ruskeat nilkkurit. Hatun oon ostanut uutena henkkamaukalta joskus viime vuonna. Toivon mukaan saan käyttää näitä vaikka sitten veljen kevätjuhlassa ( milloin siitä tuli niin iso että se pääsee jo peruskoulusta?! ) enkä oo silloin vielä synnärillä, koska viikkoja on silloin jo huimat 38+4 ja vaan 10 päivää laskettuun! 




Mitä mieltä harmaahapsusta? 

perjantai 17. helmikuuta 2017

KAHDEN VIIKON KOEAIKA

Nimittäin kahden viikon herkuttoman kokeilu. Eilen illalla taas havahduin, että tässä on varmaan viimeiset kaks viikkoa tullut vedettyä joka päivä jotakin hyvää. Paino mulla ei oo noussut, mutta ei tää olo kyllä mikään hyvä oo kun on ihan turvonnut ja ns."tunkkanen" olo. Mitään totaalilakkoa loppuelämäksi en rupee vetämään, mutta kyllä alkuun tekee varmasti ihan hyvää olla kaksi viikkoa kokonaan herkuitta ja keskittyä enemmän siihen monipuoliseen, normaaliin ruokailuun ja siihen, että juo tarpeeksi vettä.

Monesti on mun suusta kuulunut tää "kyllä mä nyt lopetan jatkuvan herkuttelun ja alan elämään terveellisemmin", mutta siihen ei oo kunnon motivaatiota sitten loppupeleissä ollut. Ok pakko myöntää etten olis niin varma onko vieläkään.. Mutta kun eilen katsoin kuvia neljän vuoden sekä vuoden takaa milloin painoin 15kg vähemmän kuin tänä päivänä, huhhuh! Iski se kuuluisa todellisuus vasten kasvoja. Alan olemaan pirun kyllästynyt omaan valitukseeni siitä kuinka on lihava ja turvonnut olo ja yksinkertaisesti niin pirun huono olla! Kun siihen ei voi vaikuttaa kuin minä itse. 


En silti rupea dieetille, ruokavaliolle enkä rääkkitreeneihin mihin en pysty, vaan keskityn elämään normaalia elämää. Liikunnan tai syömisen ei pitäis olla se kammottava hirviö olalla joka kuiskailee, kuinka on pakko ja pakko ja pakko. Liikunnan kanssa meillä on jo hyvä yhteisymmärrys enkä edes muista koska olisin treenannut jonkin ohjelman mukaan. Liikun sillä tavalla kuin sillä hetkellä huvittaa ja teen siitä itselleni mieluista. Ruoan kanssa taas meillä on erittäin huonot välit ja meidänkin pitäis löytää se kultainen keskitie jota voitaisiin sovussa kulkea. 

Onko kellään muulla samanlaista "oikean polun" etsimistä? 

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

RV24: USKO LOPPUU

Puoliväli on ylitetty ja nyt ollaan jo siinä vaiheessa, että jos vauva syntyisi niin hänellä olis jo pieni mahdollisuus selvitä. Neljä kuukautta olis siis vielä jäljellä laskettuun aikaan ja se tuntuu musta niin saatanan tuskaselta! Mun jalkakivut on vaan pahentuneet enkä oo saanut nukuttua enää pariin viikkoon kunnolla. Nukahdan helposti jonka jälkeen nukun tunnin, max kaksi, herään ja valvon aamuun asti kunnes nukahdan ehkä pariksi tunniksi. Eikä lääkäriltä edelleenkään saa muita apuja kuin venyttely, kylmägeeli ja särkylääke, koska todennäköisesti vauva painaa johonkin hermoon eikä mun jalkakipuun auta kuin synnyttäminen.


Mulle on iskenyt myös iltaisin pahoinvointia ja selkäsärkyä sekä eilen kärsin kipeistä supistuksista. Eikä unohdeta sitä kuinka mun atooppinen iho on ottanut askeleen pahempaan ja mm. mun sormet on ihan auki revitty ja syömisestä on tullut hankalaa, koska ei tee mieli mitään ja kaikki ällöttää! Mä kun oikeesti luulin, että syöminen jos joku olis helppoa raskausaikana ( eli siis luulin, että mulle tulis kunnon mieliteot ja mun kroppa ilmottais erittäin selkeästi mitä haluan syödä, mutta se on yhtä sekasin ku minä muutenkin ). 


Ja jos kuukausi sitten jäbän potkut tuntuivat harvoin ja erittäin pieninä, niin nykyään se on jatkuvaa möngertämistä ja alan epäilemään, yrittääkö hän tulla mun mahasta läpi. Potkut on voimistuneet niiiiiiin paljon! Etenkin jos luen satuja tai Santtu juttelee nasulle niin nasu innostuu potkimaan. Poju taitaa myöskin kapinoida dopplereita ja ultrausmasiinoita vastaan, nimittäin maanantainkin neuvolassa ( kuten joka kerta, kuten kotonakin ja kuten ultrissakin ) vietettyään vuorokauden hiljaiseloa nasu heräs ja alkoi potkimaan suoraan doppleriin. 

Tänään vauva tulee taas hitusen todellisemmaksi, nimittäin haetaan pinnasänky! Sitten olisi aika ruveta hiljalleen etsimään vaunuja ja pienempiä tarvikkeita.

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

KAVERIKIRJA-HAASTE

Näin Kiian blogissa tän "aikuisten kaverikirja"-haasteen ja päätinpä sunnuntaipäivän ratoksi itsekin täytellä tän, vaikka aika moni kohta onkin varmaan tuttu. Mutta mä rakastan tällaisten haasteiden lukemista ja tekemistä ja kaikki listaushommat, gallupit ym on mun mielestä ihanan rentoja ja hauskoja ( ja pienenä rakastin täyttää näitä ). Joten asiaan!



Nimeni on: Mimosa Karoliina Rouhiainen

Jotkut tosin kutsuvat minua: hyvin sekalaisilla eri nimillä. Santtu kutsuu mua nimellä pumpum ( en tiedä miksi ) tai mussu, yksi kavereista kutsuu mua peuraks ja oon mun parhaalla ystävällä facebookin messengerissä nimellä power pet. Että tuota juu.

Olen syntynyt vuonna: 1995  eli olen siis: 22

Pienenä olin varma, että minusta tulee isona: laulaja ja olin pienestä pitäen varma, että musta tulee ylioppilas. Ei oo kyllä tapahtunut vielä tähän päivään mennessä.

Mutta isona minusta tulikin: äiti. Tai no lapsi nyt ei ole vielä maailmassa, mutta musta tulee kesäkuussa ihanan pienen pojan äiti! Ja kyllä mä jonkun koulutuksen vielä hankin.. Heh.




Täydellinen puoliso: makaa tällä hetkellä mun takana sohvalla katsomassa jääkiekkoa. Santtu on aito, huomaavainen, fiksu, huumorintajuinen.. lista jatkuis loputtomiin asioista, joita rakastan Santussa. Me oltiin aluks kuin yö ja päivä, mutta ollaan kasvettu yhdessä ja meille on tullut myös niitä yhteisiä piirteitä. Santtu huomioi muut ja muiden tunteet, muttei oo liian kiltti ja pitää kiinni omista mielipiteistään. Ja onhan se pirun söpö! Ja meille tulee huomenna neljä vuotta täyteen ( vaikka tuntuu, että tulis enemmän )!

Jos saisin lisää tunteja vuorokauteen: tekisin enemmän kunnon kotiruokaa, liikkuisin, viettäisin Santun kanssa aikaa ja nukkuisin!

Harrastan nyt: kevyttä treenaamista kotona mun jalan huonon kunnon vuoksi, lukemista, kirjoittamista ja tännekin yritän kirjoitella. Ärsyttää kun olis liikuntamotivaatiota vaikka muille jakaa, muttei liikuntakykyä sitten edes kymmenesosaa siitä.

Parin lasillisen jälkeen kuuntelen perjantai-iltana Spotifysta: kaikkea sekalaista, tosin mun lasilliset on äärimmäisen harvassa ja etenkin nyt raskaana ne ei sisällä alkoholia.

Noloin teevee ohjelma, josta pidän: Telkkarista tulee katsottua vain paria ohjelmaa satunnaisesti, enkä pidä niistä kyllä mitään nolona. Jos telkkaria katson, niin yleensä katson Remppa vai muutto, Leijonan luola USA tai Pitääkö olla huolissaan.


Bravuurini keittiössä: on kuulemma pannukakku. Meillä Santtu tosi usein hoitaa nykyään ruoanlaiton vaikka mäkin osaan kokata ja vieläpä ihan hyvin ( vaikka itse sanonkin ). Mutta jos joku ruokaruoka pitäis sanoo, niin varmaan perunamuusi ja uunikanat.
Melkein hävettää kertoa, mutta itken aina kun:
hormonit jyllää tosi pahasti. Itken oikeastaan todella harvoin, mutta hormonit kyllä joskus herkistää itkemään kaikelle.

Lapsuuteni lempilelu: oli varmaan legot tai barbiet.

Lempilelu nykyään: on jumppapallo ellei tuota ihmisen kirousta, älypuhelinta, lasketa. Pelleilen vähän väliä jumppapallolla kotona ja istun sillä useammin kuin sohvalla.

Salainen paheeni: on kausiherkuttelu. Eli joskus syön pitkiäkin aikoja tosi terveellisesti ja sitten saattaa iskeä vähintään yhtä pitkä aika, jolloin herkuttelen lähes päivittäin.

Ei kun se ihan oikea salainen paheeni: torkuttaminen. Oon kaikkea muuta kuin aamuihminen ja jos mulla on aamulla herätys, nukun helposti parikin tuntia sen yli..

Viisaus, jonka olen tähän mennessä oppinut: Asioilla on tapana järjestyä, tavalla tai toisella. Ja tästä viisaudesta saan kiittää äitiä!



torstai 9. helmikuuta 2017

KOTI PART 2 - OLOHUONE

Olohuone ja keittiö on meillä paikat, missä vietetään eniten aikaa kotona. Olohuonekin meillä on aika simppeli ja tykkään siitä, että tässä on ihan hyvin lattiatilaa kun miettii, että siellä on kohta leikkimattoa ja sitteriä sekä eteenpäin möngertävä lapsi. 



Ainoat ihan uutena ostetut asiat meidän olohuoneessa on matto, Oonan kiipeilypuu ja Santun joskus hankkima TV. Kaikki muu on ostettu käytettynä tai saatu jostain, kuten meidän nojatuoli joka on mun äidin vanha. Sekin oli itseasiassa alunperin sininen, mutta värjäsin sen kangasväreillä violetiks ( vaikka nyt oonkin alkanu haaveilemaan vaaleenharmaasta nojatuolista.. ). 




Rakastan sitä, että meille tulee olohuoneeseen ja keittiöön reilusti luonnonvaloa ikkunoiden paljouden ansiosta. Sitä meillä ei ollu vanhassa kämpässä. Vaikka alkuun epäilin vaaleita lattioita, ne tekee tästä mukavan valoisan ja vanhassa kämpässä mulla tosi iso asia mikä vaikutti viihtyvyyteen oli se valoisuus. Tai oikeastaan sen puute.



Meillä ei tosiaan oo mitenkään kovin kummosesti sisustettu tätä huonetta, tää on tosi simppeli. Taulujakaan ei olla kiviseinien vuoks laitettu. Mutta me viihdytään täällä ja sehän se pääpointti on!