perjantai 28. huhtikuuta 2017

NASULLE PART 4: VAUNUT

Vihdoin päästään siihen aiheeseen, mistä multa ollaan kyselty. Nasun vaunut! Voin sanoa, että me oltiin ihan hukassa näiden kanssa koska ei vaan tiedetty juuri mitään vaunuista. Alkuun me ajateltiin ostavamme vaunut käytettyinä torista, mutta mä aloin sit epäilemään koska en halunnut ostaa vaunuja ja huomata myöhemmin, että niissä on hometta. Mutta samalla kauhisteltiin uusien vaunujen hintaluokkaa. Mä ihailin Hartanin kauniita, vaaleanharmaita vaunuja joissa oli heittoaisa, kääntyvät etupyörät ja ne oli yhdistelmävaunut. Mutta aiiiiiivan liian tyyriit. Emmaljungat ei oikeastaan käyneet mielessäkään, koska niissäkin maksaa lähinnä merkki. 

Meille oli kuitenkin tärkeintä, että vaunut olisivat yhdistelmävaunut, siistit ja että jarrut toimivat. Plussana oli heittoaisa ja kääntyvät etupyörät. Nää kaikki me saatiin ja paljon edullisemmin kuin suosituissa merkkivaunuissa. Selailtiin paljon eri nettisivuja, mutta lopulta sopivat vaunut löytyivät Jollyroomista. 



Beemoo Duo Premium Lux-vaunut. Mä en aluks halunnut mustia vaunuja, mutta nää on mun mielestä ihanat eikä väri oo niin riskialtis lian suhteen! Ja vaikkakin vaunut on mustat, niin niihin tuo kivaa ilmettä nuo ruskeat (teko)nahkaiset osat. Kopan vaihtaminen istuimeen on helppoa ja ton kopan kantokahvan saa myös pois, mikä otetaankin pois sitten kun on aika laittaa vauva vaunuihin. Mukana tuli myös irroitettava "tavaratila" jota me ei kuitenkaan laitettu koska ei ainakaan vielä koeta sitä tarpeelliseks. 




Ollaan rullailtu vaunujen kanssa ympäri kämppää ja voi luoja että noi kääntyvät etupyörät on kätevät! Vaunut kääntyy helposti, mutta jos tarvitsee niin ne saa myös lukkoon. Vaunuissa on sekä jalka- ja seisontajarrut ja heittoaisan korkeutta pystyy myös säätämään. En millään malttais odottaa, että päästään Nasun kanssa vaunulenkeille! Me ei ostettu mitään varsinaista vaunuverhoa, mutta käytetään isoa harsoa suojana. Ajattelin, että vaunuverho vois kesäaikaan olla liian kuuma ja tunkkainen kun taas harsoa käyttäessä ilma pääsee paremmin kulkemaan. Talvea varten voi sitten ostaa erikseen vaunuverhon. 

Siinä siis meidän vaunut. Hintaa niille tuli 322,50e joka oli aika kelpo hinta uusista vaunuista ja noi on ainakin meille todella hyvät!

tiistai 25. huhtikuuta 2017

RV34: TERVEISET SAIRASTUVALTA

Kahden viikon hiljaiselon jälkeen onkin jälleen raskauskuulumisten aika kun viikko 34 pyörähti tänään käyntiin! Hiljaiselon syy on ollut ihan vaan se, että oon ollut niin loppu etten oo jaksanut edes ajatella blogin päivittämistä. Oon pyörinyt kivuissani ja itkenyt, ravannut lääkärissä ja itkenyt vähän lisää. Mä alan mun epätavallisen itkuherkkyyden vuoksi epäillä, että mulle nyt puskee hormonit koko viimeisen kahdeksan kuukauden ajalta kerralla päälle ( pahoitteluni kanssaeläjälle ). 


Ei tääkään raskausviikko alkanut kovin hyvin, mutta siihen on taas ihan eri syy. Nimittäin toissailtana mulle iski ihan yhtäkkiä hirveä kurkkukipu ja se on tässä vaan pahentunut ja saanut toverikseen ihan jumalattoman päänsäryn ja kuumeen. Flunssanpoikanen perkele. Päänsärky on tasolla psyduck ( u know, pokemon joka kärsi jatkuvasti hirveestä päänsärystä, piteli päätään ja hoki "psaijaijaijaiiii" ). Ei auta kun litkiä mehua ja tuijotella aivot narikkaan-ohjelmia, varma parannuskeino! 

Mitäs muuta tässä parin viikon aikana on tapahtunut?

Mulle on alkanut tulemaan raskausarpia jenkkakahvojen lisäks vasempaan pohkeeseen ja takareiteen. Lääkäri ihmetteli, että miten mulle ei oo tullu mahaan yhtään kun kuitenkin kärsin atooppisesta ihosta. Mulle olis oikeastaan ihan se ja sama vaikka olisin yltä päältä raskausarvissa, ne ei mua haittaa. 




Ollaan saatu ihan järjetön määrä vauvanvaatteita sukulaisilta eikä meidän oo pitänyt ostaa itse oikeastaan mitään. Multa on tulossa pari uutta osaa Nasun hankinnoista, mutta vaatteet jätän joko kokonaan välistä koska niitä on oikeasti niin hirveä määrä, tai sitten poimin sieltä muutaman ultimatelempparin. Oon kyllä superkiitollinen äidille joka on kierrellyt kirppareita vauvanvaatteita katsellen, enolle joka toi naisystävänsä kanssa meille ison läjän vauvanvaatteita sekä Santun serkulle, jolta on myös odottamassa kassillinen vauvanvaatteita. 



Ollaan käyty viettämässä pääsiäistä sekä mun isoäidin, että mun äidin luona. Voi elämä kun oma malttamattomuus kasvoi kun leikittiin mun 9kk vanhan serkun kanssa! Onneks Nasu on täällä pian!







Yöt on edelleen yhtä valvomista ja kipeitä supistuksia on tullu muutamana päivänä. Maha tuntuu kadonneen ihan yhtäkkiä ja vauvan liikkeet on paljon harvemmassa kuin aiemmin. Lisäks kipuja on päivittäin ja eilen illalla kyllä parkasin, kun tuntui niin kuin Nasu olis yrittäny puskee ittensä pihalle. Sattu aivan älyttömästi!

Semmosia tällä kertaa. Ja kun multa on vaunuista kyselty, niin ne ovat vihdoin täällä ja lupaan esitellä ne seuraavassa postauksessa! Laskettuun aikaan 49 päivää, tässähän alkaa jännittämään!

tiistai 11. huhtikuuta 2017

RV32: KÄYNNISTYS?

Ja niin käynnistyi raskausviikko 32. Kuten otsikosta voi päätellä, olo ei oo helpottanut ja odotan vaan synnytystä. Viime viikolla ravattiin synnärillä ja lääkärissä ja huhheijaa. Poika potkii mua kylkiluihin ( eikä puhettakaan, että antais mun nukkua yöllä ) ja herralla on hikka varmaan viidesti päivässä. Ensimmäiset raskausarvet ovat löytäneet tiensä mun jenkkakahvoihin ja joka paikkaan sattuu. Annan siis seuraavan kuvan kertoa kaiken jonka jälkeen siirryn muihin pohdintoihin: 




Mä haluaisin tosissani, että synnytys käynnistyis itsestään. Mutta ottaen huomioon mun jaksamisen ja pahat hengitysvaikeudet, niin neuvolassa ollaan keskusteltu myös mahdollisesta käynnistyksestä. Ensi viikolla neuvolassa saan kuitenkin vasta tietää seuraavan lääkäriajan ja silloin vasta päätetään, laitetaanko mulle lähete äitiyspolille sopimaan aikaa käynnistykseen. Vaikka oon kuullut paljon kauhutarinoita käynnistyksestä, oon kuullut yhtä paljon hyviäkin kokemuksia eikä mulla oikeastaan ole sen suurempia ennakkoluuloja sitä kohtaan. Vaikka tuntuishan se aika hassulta mennä synnyttämään sovittuna päivänä. 

Käynnistysmetodeja on myös todella paljon ja vähiten niistä toivoisin oksitosiinitippaa. Mä mieluusti kokeilisin käynnistystä kalvojen puhkaisemisella tai ballongilla, eli lääkkeettömästi. Näin supistusten väliin jäis ne hengähdystauotkin. Ja mikäli oksitosiini todella pahentaa supistuskipuja, se ei olis mulle hyvä ajatellen mun tahtoa synnyttää ilman epiduraalia. Mieluusti ottaisin käynnistyksen myös vasta viikolla 39, sillä saan vasta silloin Tampereen Napapiiriltä varaamani tens-laitteen ja uskon sen olevan mulle paras apu kivunlievityksessä. 



Mä oon ollut sen verran alamaissa viimeaikoina, että todella toivon synnytyksen koittavan pian! Vaikka sitä kuinka hehkutetaan somessa ja lehdissä jne, että raskaus on naisen parasta aikaa, niin ei se sovi läheskään kaikille. Alan ainakin itse kyllästyä jatkuvaan valitustulvaani, joka tuntuu pääsevän lähes hallitsemattomasti mun suusta ulos noin minuutin välein. Ah kuinka odotankaan meidän minimiestä saapuvaksi!

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

MIEHEN ROOLI

Raskaus on varmasti todella outoa aikaa miehille tai kenelle tahansa kumppanille, joka ei itse sitä raskautta koe vaan seuraa vierestä raskaana olevaa. Ei koe itse niitä kipuja ja vaivoja eikä edes vauvan liikkeitä niinkuin odottava äiti. Joillekin vauvan tulo ei konkretisoidu koko raskauden aikana vaan vasta, kun vauva on maailmassa. Tosin tässäkin tapauksessa musta tuntuu, että ollaan vähän kummallinen pariskunta kun Santulle tää kaikki on tuntunut konkretisoituvan paljon paremmin kuin mulle. 

"Onhan tää ollu rankempaa kun normaali arki kun on tavallaan se yks pieni ihminen lisää kestä huolehtia. Etenkin kun ei ikinä tiedä mitä tuolla mahan sisällä tapahtuu ja kun meillekin on tullu näitä käyntejä TAYSissa sun muuta. Yleiset asiat on ehkä ollu vaikeempia kun et oikein tiedä mitä saat syötyä, mutta ei mulla mitään negatiivista sanottavaa oo. Sä oot ollu ihan normaali etkä oo kiukutellu ja on ollu hienoo tuntee Nasun potkuja ja liikkeitä." Santun vastaus mun kysymykseen, että miten se on kokenut mun raskauden. 


Miehen ei kuitenkaan mun mielestä tarvii jäädä vain sivustakatsojaksi raskauden aikana. Meillä Santtu on ollut mukana monellakin tapaa. Nasu aluks lopetti potkimisen aina kun joku koski mahaan, mutta nykyään se innostuu isänsä äänestä ja siitä kun Santtu silittelee mun mahaa. Musta ne on niin ihania hetkiä kun Nasu potkii ja liikuskelee Santullekin. Me ollaan yhdessä valittu kaikki tavarat Nasulle, eli en oo itsekseni ostellut kuin ehkä parit vaatteet. Santun mielipide niissäkin on tärkee. Mä oon aina kertonut, mitä milläkin viikolla pitäis tapahtua vauvassa ja vauvan kehityksessä ja Santtu on ollut kiinnostunut aiheesta. Nimi on tottakai päätetty yhdessä eikä tulis mieleenkään ottaa nimeä, joka ei Santulle kelpais ( tosin Santtu oli aluks Nasun tulevaa nimee vastaan, mutta mietittyään sitä Santtu halusi sen nimen myös ). 

Meillä ei oo vielä vauva-arjesta kokemusta ( obviously.. ), mutta ajatuksena olis myös Santun oleminen ihokontaktissa vauvaan mahdollisimman paljon. Santtu on tehnyt sen moneen kertaan selväksi, että haluaa auttaa mahdollisimman paljon vauvan hoitamisessa ja haluaa viettää lapsen ja mun kanssa niin paljon aikaa kuin vain voi. Se onkin ihanaa, että Santtu viettää kolmen viikon isyysloman lisäksi kuukauden kesäloman kotona. Mä oon sitä mieltä, että miehen siis voi ottaa monella tapaa paremmin osaks raskautta ja vauva-aikaa.

Mun on muutenkin nyt pakko ylistää tuota miestä. Se on ollut mukana jokaisella ultrakäynnillä ( meinasipa tirauttaa kyyneleetkin ekassa ultrassa ), se on hieronut mun selkää ja yrittänyt helpottaa kipuihin mahdollisimman paljon, on auttanut kotihommissa ja kehottanut mua lepäämään, on lähtenyt töistä mukaan kun oon joutunut lähtemään synnärille ja ollut joka hetki niin suurena tukena. Ja asia, mitä mä en osannut edes kuvitella, oli täysin päivänselvä asia Santulle. Nimittäin synnytykseen mukaan tuleminen. Mä oon siitä kiitollinen ja oon niin onnellinen siitä, että Santusta näkee jo nyt kuinka paljon se poikaansa rakastaa. Nytkin kun kuuntelen kuinka se pelaa änäriä tossa takana ja kiroaa, en voi kuin hymyillä. Mä oon maailman onnekkain. 

perjantai 7. huhtikuuta 2017

HUUMORINTAJU LOPUSSA

Ah, kuinka toivon, että voisin kirjoittaa raskaudesta vain ihania asioita vaaleanpunaiset, pyöreät raskauslasit päässä. Oon itse kyllästynyt kaikkeen negatiivisuuteen, mutten oo kyllä kovinkaan monta positiivista hetkee tällä viikolla päässyt kokemaan. 

Mulla oli jo sunnuntaina tosi paha olla. Mä olin todella levoton, rättiväsynyt, kiukkuinen eikä jotenkin tuntunut yhtään omalta itseltä. Joku varmasti ajattelee, että no ne on ne hormonit, mutta kun ei se aina mee niin. Mä oon oikeesti ollut tosi lepponen ja rauhallinen koko raskauden ajan vaikeuksista ja stressistä huolimatta. 

Maanantai tuli ja meni, kunnes tiistaina tajusin Nasun pitäneen hiljaiseloa jo sieltä sunnuntai-illasta lähtien. Ihan oman mielenrauhan vuoksi ajattelin, että teen liikelaskentaa. Kokiksen loppu sisuksiin ja lattialle makaamaan vasemmalle kyljelle. Liikelaskennassa täytyy tuntea kymmenen liikettä tunnin sisään, mutta se ei täyttynyt. Käytiin välissä pieni kävelylenkki, imuroin, söin, join ja uusi liikelaskenta toisella kyljellä. Ei täyttynyt taaskaan. Soitin synnytysvastaanotolle kysyäkseni ohjeita seurantaan, mutta meidät käskettiin näytille. Vähän ennen puolta kymmentä illalla oltiin synnärillä ja jouduin käyrille makaamaan 40 min ajaksi. Tottakai Nasu aloitti jumppailut heti, kun mulle asetettiin anturit mahaan ja mielessäni kirosin, että hemmetti soikoon kakara kun pitää säikäytellä. Kaiken ollessa kunnossa päästiin heti käyrillä olon jälkeen kotiin. 

Keskiviikkona hiukan pidemmän lenkin jälkeen oleiltiin kotona ja ihmettelin mun jatkuvaa vatsakipua. Muutama kipee, säännöllinen supistus ja hengittelyä. Noh, eiköhän mulla pian tullut jonkin verran kirkasta verta. Taas soitto synnärille. Tällä kertaa saatiin jäädä kotiin seurailemaan tilannetta koska vauva liikuskeli mahassa ihan normaalisti. Otin särkylääkettä joka vei mahakivut hetkeks, mutta yön taas kärvistelin niiden kanssa. Päätin kuitenkin odottaa aamuun ja pistää neuvolaan viestiä. Noh, sovittiin tälle aamulle lääkäriaika, että tsekataan kohdunsuun tilanne ja mistä verenvuoto olis voinut johtua. 


Sitten päästäänkin tähän päivään! Olin jälleen kärsinyt kovista vatsakivuista koko yön, eikä lepo tai särkylääke auttanut. Herätyskello soi, äkkiä vaan kamat niskaan ja lääkäriin. "Kohdunsuu kiinni, mutta tuntuu väljältä". Mmmm okei? Ei hajuakaan mitä sillä väljällä meinattiin, mutta kun kerta ei tuntunut olevan hätää niin asia selvä. Verenvuodolle ei löytynyt syytä ja lääkäriä huoletti mun vatsakivut. "Mä laitan sulle lähetteen synnytysvastaanotolle niin meet sinne tarkistettavaks". Mielessä pyöri vaan, että ei. En halua mennä sinne TAAS. Kolmas kerta kuukauden sisään. Tekee mieli itkee ja kirota, mutta toteen tyynesti, että selvä. 

"Mä joudun taas lähtemään synnärille. Voin mennä kyllä yksinkin, mutta aattelin ilmoittaa", sanon Santulle ja kiroon samalla sille kuinka en haluais taas mennä sinne. Santtu kuitenkin totee lähtevänsä töistä ja tulevansa mukaan, ei kuulemma halua päästää mua yksin. Vaikka se joutuukin lähtemään töistä, niin en voi kuin mielessäni kiitellä tuota miestä siitä, että se on tukena ja on maailman paras. Lähdetään yhdessä siis kohti synnäriä. 

Ihan ekana jouduin käyrille ja aivan superihana kätilöopiskelija kävi kyselemässä vointia. Välillä vihloi mahaa niin kovaa, ettei oikein pystynyt keskittymään muuhun kuin siihen kipuun. Kieltäydyin kuitenkin särkylääkkeestä. Multa otettiin verikokeet jonka jälkeen alkoi huimaamaan ja oksettamaan joten kätilöopiskelija vei mut tarkkailuhuoneeseen missä pääsin sängylle makaamaan etten pyörtyisi. Hetken päästä lääkäri tuli hakemaan meidät tutkimushuoneeseen missä käytiin kaikki mahdolliset läpi. Lääkäri naureskeli kuinka vaikea on ultrata meidän herraa joka liikkui hyvinkin aktiivisesti. 

Lopputulos oli, ettei verenvuodolle saatika vatsakivuille löytynyt syytä. Pääasia kuitenkin oli, että vauvalla on kaikki hyvin. Kohdunkaula oli lyhentynyt reilulla kahdella sentillä, mutta oli edelleen hyvissä mitoissa. Painoa minimiehelle on kertynyt jo huikeat 1477g ja ultrassa näkyi, että pojan pää on alhaalla, selkä mun vasenta kylkeä vasten ja jalat ja kädet taas oikeaa kylkeä vasten. Onneksi siis kaikki hyvin ( vaikka kivut onkin jatkuneet ), mutta on tää viikko ollut henkisesti niin raskas, että voisin vaan nukkua. Huumorintaju tän raskauden kanssa alkaa loppumaan, voisko kesäkuu tulla jo? 

maanantai 3. huhtikuuta 2017

KRAPULA

..nimittäin kirjakrapula. Mikäli se käsite on sulle tuttu, me tultais todella hyvin toimeen ( soulsisters ) ja jos tää käsite on sulle aivan outo, sun täytyy oppia se. 

Kirjakrapula on se tunne, kun oot lukenut huikeen kirjan mihin oot uppoutunut aivan täysillä ja kun se loppuu, jäät tuijottamaan etees ja mietit, että mitä hemmettiä teet elämälläs nyt. Sun sisälles jää musta aukko jonka se kirja täytti vielä hetki sitten. Mahdollisesti haahuilet zombiena ympäri kämppää miettien vain sitä kirjaa ja sitä suunnatonta vääryyttä, kun se loppui. Toki, oma vikas kun luit niin nopeesti sen senkin kirja-ahmatti.



Mä oon ihminen, jolle kirjakrapula tulee varsin voimakkaana. Selviän siitä helpommin niiden kirjojen kanssa joita luen kymmenettä kertaa, mutta auta armias kun oon lukenut uuden, mulle tuntemattoman ja aivan pirun hyvän kirjan! Se tuntuu oikeasti lähes maailmanlopulta mulle ja mulla kestää päästä kirjasta yli joskus monta kuukauttakin. En siis voi aloittaa uutta kirjaa ennen kuin oon päässyt edellisestä yli. Tätä mulle on aiheuttanut mm. Matkantekijä-sarja, Storm Sisters sekä tää Synnintekijä ( ja niiiin moni muu ).

Mä poden tällä hetkelläkin kirjakrapulaa. Mä valitsin satunnaisen kirjan kirjastosta jonka suhteen olin alussa, että blaah. Mutta kun jatkoin lukemista, uppouduin siihen ja hemmetti soikoon 24 tuntia myöhemmin se satumainen fiilis oli ohi. Ja mä luin vieläpä hitaasti, sillä siinä mokomassa ei edes ollut enempää kuin 307 sivua. Kyseessä on siis Milja Kauniston kirjoittama historiallinen romaani, Synnintekijä. Mun kirjakrapulaa helpottaa hiukan se, että Synnintekijälle on kaksi jatko-osaa ilmestynyt ja ne on vielä lukematta, mutta kyllä se krapula meinaa siltikin aika pahana iskeä päälle. 

Mä en itse henkilökohtaisesti tiedä muita kirjakrapulasta kärsiviä kuin oman äitini. Ylipäätään mun suunnaton rakkaus kirjoja ja lukemista kohtaan on lähtöisin äidiltä ( en voi kiittää äitiä tarpeeks siitä, että se jaksoi lukea mulle satuja ihan hulluna kun olin pieni! ♥ ) ja äidin kanssa meillä on yllättävän samanlainen maku kirjojen suhteen ( vink vink äiti, lue Synnintekijä! ). Äidin kanssa myös kirotaan kirjakrapulaa ja kuinka kamala ja sielua syövä tunne se oikeasti on. 



Lauantai-iltana mun lukiessani vielä tuota kirjaa, uppouduin siihen aika voimakkaasti. Mulle on siis hyvin ominaista, että kun oon koukussa johonkin kirjaan niin kuljen sitten ympäri kämppää kirja kädessä ja teen asioita samalla kirjaa lukien. Lauantaina kuljin kirja kädessä olohuoneesta keittiöön, otin itelleni syötävää ja juotavaa ja istahdin pöydän ääreen - nostamatta katsettani kertaakaan kirjasta. Sainpa sitten kuulla mua seuranneilta Santulta ja Ilkalta, että kuinka ne ihailee mun omistautumista lukemiselle ( äänessä saattoi olla hippunen sarkasmia ). Mutta täällä, maanantai-iltana, edelleen kirjakrapulan kourissa selailen sormet syyhyten Adlibriksen sivuja ja itken katkeria kyyneliä koska en oo rikas enkä voi omistaa samanlaista kirjastoa kuin Belle Kaunottaressa ja Hirviössä. 

lauantai 1. huhtikuuta 2017

BYE BYE MARCH

Maaliskuu tuli ja maaliskuu meni ja se tuntui pisimmältä kuukaudelta ikinä! 

MAALISKUUSSA...

...kävin sokerirasituksessa

...käytiin kummankin porukoilla ja nautin näistä päivistä niiiiin paljon!

...saavutin vikan kolmanneksen

...ollaan jännätty Ilveksen puolesta ( tänään se ratkee!! )

...ostettiin vaunut


...jouduin svo:lle

...hullaannuin vesimeloniin 

...käytiin Ilkan 25v. synttäreillä

...aika meni pirun hitaasti 

...mulla on ollut paljon negatiivisia fiiliksiä ja oon valittanut ihan liikaa!