perjantai 7. huhtikuuta 2017

HUUMORINTAJU LOPUSSA

Ah, kuinka toivon, että voisin kirjoittaa raskaudesta vain ihania asioita vaaleanpunaiset, pyöreät raskauslasit päässä. Oon itse kyllästynyt kaikkeen negatiivisuuteen, mutten oo kyllä kovinkaan monta positiivista hetkee tällä viikolla päässyt kokemaan. 

Mulla oli jo sunnuntaina tosi paha olla. Mä olin todella levoton, rättiväsynyt, kiukkuinen eikä jotenkin tuntunut yhtään omalta itseltä. Joku varmasti ajattelee, että no ne on ne hormonit, mutta kun ei se aina mee niin. Mä oon oikeesti ollut tosi lepponen ja rauhallinen koko raskauden ajan vaikeuksista ja stressistä huolimatta. 

Maanantai tuli ja meni, kunnes tiistaina tajusin Nasun pitäneen hiljaiseloa jo sieltä sunnuntai-illasta lähtien. Ihan oman mielenrauhan vuoksi ajattelin, että teen liikelaskentaa. Kokiksen loppu sisuksiin ja lattialle makaamaan vasemmalle kyljelle. Liikelaskennassa täytyy tuntea kymmenen liikettä tunnin sisään, mutta se ei täyttynyt. Käytiin välissä pieni kävelylenkki, imuroin, söin, join ja uusi liikelaskenta toisella kyljellä. Ei täyttynyt taaskaan. Soitin synnytysvastaanotolle kysyäkseni ohjeita seurantaan, mutta meidät käskettiin näytille. Vähän ennen puolta kymmentä illalla oltiin synnärillä ja jouduin käyrille makaamaan 40 min ajaksi. Tottakai Nasu aloitti jumppailut heti, kun mulle asetettiin anturit mahaan ja mielessäni kirosin, että hemmetti soikoon kakara kun pitää säikäytellä. Kaiken ollessa kunnossa päästiin heti käyrillä olon jälkeen kotiin. 

Keskiviikkona hiukan pidemmän lenkin jälkeen oleiltiin kotona ja ihmettelin mun jatkuvaa vatsakipua. Muutama kipee, säännöllinen supistus ja hengittelyä. Noh, eiköhän mulla pian tullut jonkin verran kirkasta verta. Taas soitto synnärille. Tällä kertaa saatiin jäädä kotiin seurailemaan tilannetta koska vauva liikuskeli mahassa ihan normaalisti. Otin särkylääkettä joka vei mahakivut hetkeks, mutta yön taas kärvistelin niiden kanssa. Päätin kuitenkin odottaa aamuun ja pistää neuvolaan viestiä. Noh, sovittiin tälle aamulle lääkäriaika, että tsekataan kohdunsuun tilanne ja mistä verenvuoto olis voinut johtua. 


Sitten päästäänkin tähän päivään! Olin jälleen kärsinyt kovista vatsakivuista koko yön, eikä lepo tai särkylääke auttanut. Herätyskello soi, äkkiä vaan kamat niskaan ja lääkäriin. "Kohdunsuu kiinni, mutta tuntuu väljältä". Mmmm okei? Ei hajuakaan mitä sillä väljällä meinattiin, mutta kun kerta ei tuntunut olevan hätää niin asia selvä. Verenvuodolle ei löytynyt syytä ja lääkäriä huoletti mun vatsakivut. "Mä laitan sulle lähetteen synnytysvastaanotolle niin meet sinne tarkistettavaks". Mielessä pyöri vaan, että ei. En halua mennä sinne TAAS. Kolmas kerta kuukauden sisään. Tekee mieli itkee ja kirota, mutta toteen tyynesti, että selvä. 

"Mä joudun taas lähtemään synnärille. Voin mennä kyllä yksinkin, mutta aattelin ilmoittaa", sanon Santulle ja kiroon samalla sille kuinka en haluais taas mennä sinne. Santtu kuitenkin totee lähtevänsä töistä ja tulevansa mukaan, ei kuulemma halua päästää mua yksin. Vaikka se joutuukin lähtemään töistä, niin en voi kuin mielessäni kiitellä tuota miestä siitä, että se on tukena ja on maailman paras. Lähdetään yhdessä siis kohti synnäriä. 

Ihan ekana jouduin käyrille ja aivan superihana kätilöopiskelija kävi kyselemässä vointia. Välillä vihloi mahaa niin kovaa, ettei oikein pystynyt keskittymään muuhun kuin siihen kipuun. Kieltäydyin kuitenkin särkylääkkeestä. Multa otettiin verikokeet jonka jälkeen alkoi huimaamaan ja oksettamaan joten kätilöopiskelija vei mut tarkkailuhuoneeseen missä pääsin sängylle makaamaan etten pyörtyisi. Hetken päästä lääkäri tuli hakemaan meidät tutkimushuoneeseen missä käytiin kaikki mahdolliset läpi. Lääkäri naureskeli kuinka vaikea on ultrata meidän herraa joka liikkui hyvinkin aktiivisesti. 

Lopputulos oli, ettei verenvuodolle saatika vatsakivuille löytynyt syytä. Pääasia kuitenkin oli, että vauvalla on kaikki hyvin. Kohdunkaula oli lyhentynyt reilulla kahdella sentillä, mutta oli edelleen hyvissä mitoissa. Painoa minimiehelle on kertynyt jo huikeat 1477g ja ultrassa näkyi, että pojan pää on alhaalla, selkä mun vasenta kylkeä vasten ja jalat ja kädet taas oikeaa kylkeä vasten. Onneksi siis kaikki hyvin ( vaikka kivut onkin jatkuneet ), mutta on tää viikko ollut henkisesti niin raskas, että voisin vaan nukkua. Huumorintaju tän raskauden kanssa alkaa loppumaan, voisko kesäkuu tulla jo? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti