tiistai 30. toukokuuta 2017

AVAUTUMISTEKSTI

Mä en pidä blogia minään hyvänä väylänä avautumisille. Joskus typeränä saatoin aikoja sitten blogin alkuaikoina avautua täällä kaikesta mistä vaan teki mieli avautua. Mutta mä kylläkin pidän kirjoittamista erittäin hyvänä avautumiskeinona, näki sitä tekstiä sitten joku toinen tai ei. Voin kertoa, että monet kerrat oon tänne kirjoittanut avautumistekstiä, mutta ne eivät ole koskaan nähneet päivänvaloa. 


Mulla on läheisiä ihmisiä kenelle voin puhua ja avautua, mutta oon aina ollut parempi kirjoittamaan kuin puhumaan. Kirjoittaminen on muutenkin ollut mulle aina paras tapa ilmaista itseäni. Rakastan etenkin erilaisten tarinoiden kirjoittamista ja rakastan fantasiakirjallisuutta. Rakastan toki myös blogin kirjoittamista, mutta välillä tekstin ulos suoltaminen vaan takkuaa kun pitäisi kirjoittaa arkipäiväisistä kuulumisista. 

Mulla on nyt useampana iltana tullut tää sama vaiva. Mua ahdistaa ihan hullun lailla, mutten tiedä, että mikä. En saa kiinni siitä, mikä sen ahdistuksen mulle aiheuttaa enkä näinollen pysty käsittelemään sitä tai saamaan sitä ns."pois alta". Olen siis jumissa ahdistuneessa olotilassa. Tää on mulle valitettavan tuttua ja nää ahdistukset ovat alkaneet masennuksen myötä. Voi kuinka toivonkaan, että löytäisin tälle olotilalle syyn ja saisin käsiteltyä ahdistuksen pois. Niin ei kuitenkaan tunnu tänä iltana käyvän.


Juuri nyt mä toivoisin olevani jossain pienessä peltikattoisessa mökissä järven rannalla kuuntelemassa sateen ropinaa. Kaukana kaikesta, käpertyneenä mun ultimate lempi-ihmisen kainaloon. Siellä hiljaisuuden keskellä tuntuisi kuin maailmassa ei olisi muita kuin me ja sade. Ainoana valona ulkoa kajastava hämärä valo. Täällä kerrostalossa kun sade ei rummuttele kattoon, hyvin vähän edes ikkunoihin. Kun vilkaisee naapuritalon asuntoihin kuin parhain Ulla Taalasmaa, joka paikassa on televisio ja valot päällä. Toki, itse istun tietokoneella kotona kirjoittamassa tätä, valot päällä. Mä istuin parvekkeella jonkin aikaa hengittelemässä syvään ja kuuntelemassa vaimeaa, sateen aiheuttamaa ropinaa. Istun keittiössä parvekkeen ovi auki, jotta se pieninkin sateen ääni kuuluisi sisälle ja mielessäni yritän paeta sinne unelmieni pieneen, peltikattoiseen mökkiin. 

Koska sitä mökkiä ei ole, täytyy turvautua varasuunnitelmaan. Kunhan saan tämän kirjoitettua niin aion laittaa saunan päälle. Suljen tietokoneen ja puhelimen ja saunan jälkeen käperryn sen ultimate lempi-ihmisen kainaloon. Ja hämärässä yritän kuulostella sadetta. Saatanpa syödä sokkona myös jogurtin, koska niitä valojahan ei voi laittaa päälle yöpalan ajaksi.

KESÄFIILIS

Kesä tarkoittaa pidempiä päiviä, naurua, hymyä. 
Kesä tarkoittaa onnellisempaa aikaa monen kuukauden pimeyden ja harmauden jälkeen. 
Kesä on laineiden liplatusta, lintujen laulua aamukuudelta, mansikoita, sateen ropinaa ja lämpimiä tuulenvireitä. 
Kesä tarkoittaa tukahduttavaa lämpöä johon jopa ärsyyntyisi, ellei koko muu aika vuodesta olisi niin kylmää ja kolkkoa aikaa.
Kesä on vastaleikatun nurmikon tuoksua, myöhäisiä iltoja laiturilla, sumua järven pinnalla aamuyöllä, piknikkejä ja unelmia. 
Kesä tarkoittaa yöllä hurisevaa tuuletinta, uusia kokemuksia, kiljahtelua talviturkkia kastaessa ja niitä kaikkien rakastamia uusia perunoita.
Kesällä minä tunnen itseni vapaaksi ja kesää minä rakastan.
Ja tämä kaikki tuli ihmiseltä, joka ei ole koskaan ennen piitannut kesästä niin kuin nyt. 














 

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

RV 38: BABY SHOWERIT

Mä en halunnut tuottaa minkäänlaisia paineita läheisille minkään kutsujen suhteen enkä oikeastaan edes olettanut, että kukaan mulle järjestäis mitään. Siks mä päätin itse järjestää baby showerit koska halusin vaan juhlistaa läheisten kanssa Nasua syömällä hyvin ja viettämällä leppoisasti aikaa yhdessä. Sovittiin äidin kanssa, että pidetään ne äidin luona koska mä en halunnut pitää kutsuja meillä täällä Tampereella. Meitä ei loppupeleissä siellä ollut kuin minä, äiti, Sonja ja Jutta, mutta määrällä ei oo mitään väliä koska meillä oli ihan älyttömän hauskaa! Naurettiin, juteltiin, syötiin todella todella todella hyvin ja nautittiin. 





Päivä meni todella nopeesti enkä olis uskonut kuinka paljon kaikki, etenkin äiti, jaksoi panostaa! Sonja ja Jutta toivat tarjottavaa, äiti oli hankkinut vaikka mitä herkkuja, tehnyt ihanan baby shower-viirin, koristellut kotia ilmapalloilla ja serpentiinillä ja äiti oli jopa ostanut Nasulle lahjan, mitä en todellakaan osannut odottaa! Ja siis en osannut odottaa ihan sillä, että mä en muutenkaan olettanut että kukaan hankkis Nasulle mitään, tarkotushan oli vaan syödä ja viettää aikaa yhdessä. Nasu sai kaksi antikoliikki-tuttipulloa, baby washin ( öäh mikä on tälle järkevä suomennos?! ), vauvaöljyn ja supersöpön unirievun ( niin pehmee ja Disney-aivopesu jatkukoon! ). Oon kyllä todella otettu ja kiitollinen, mulla oli ihan mahtava päivä! ♥








HUOM! Itse en siis koskenut alkoholiin, ihan vain selvennykseksi jos joku niin sattuu luulemaan.




Vaikka eilinen oli tosi rento ja ihana, niin kyllä sekin ilmeisesti vei voimia jonkin verran. Nimittäin mä nukuin viime yönä 12 TUNTIA!! Sitä ei oo tapahtunu koko raskauden aikana, nimittäin mä yleensä valvon yöt ja nukun tosi pienissä pätkissä enkä todellakaan niin hyvin kuin mitä viime yönä. Toivotaan, että nukkuisin nyt loppuaikana paremmin ja että olo helpottais enkä olis kuin ahteriin ammuttu karhu enää. 






Tiistaina pyörähtää käyntiin raskausviikko 39 ja pitäis varmaan alkaa miettimään sairaalakassin pakkaamista..? Huomenna meillä on kontrollikäynti äitiyspoliklinikalla missä saadaan tietää vähän lisää juttujuttuja ja että missä mennään. Santulla on töitä ja koulujuttuja niin, että tällä kertaa äiti tulee mun mukaan polille ( koska kumpikaan noista ei suostu päästämään mua yksin ) mikä on aika kivaa, sillä äiti näkee Nasuttimen ultrassa! Huomista jännityksellä odottaen!

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

SUMMER BUCKET LIST

Mun viime postauksen jälkeen kesä on ehtinyt tulemaan tännekin suunnalle! Ihanaa kun vihdoin on vihreetä ja aurinko paistaa ja iih! En oo koskaan ollut mikään kesäihminen, mutta nyt joku kesäesa se on herännyt minunkin sisälläni ja ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin oon innoissani kesästä. Toki siihen saattaa vaikuttaa meidän pikkuherran maailmaan saapuminen hyvinkin paljon, mutta kyllä mä oon ihan innoissani jo auringonvalosta, vihreistä puista, grillaamisesta, kukista ja mahdollisuudesta mennä uimaan järveen ( ainakin nilkkoja myöten ). Oona makaa reporankana parvekkeella ja nauttii myös täysin siemauksin auringosta. 

Mulla tulee joka vuosi hirveä ikävä lapsuuden kesälomia. Me vietettiin lähes kaikki kesät alusta loppuun asti Sonjan kanssa yhdessä ja se oli parasta ikinä. Me saatettiin viettää koko päivä uimassa, valvottiin yöt, pelattiin sulkapalloa, käytiin ottamassa valokuvia ja mikäli ei oltu toisillamme yötä ( mikä oli ehkä kerta viikkoon kun ei oltu ) niin juteltiin vanhassa kunnon mesessä. Mikäli olin yötä kotona niin tuuletin pauhasi ja mä luin kirjoja, piirsin, kirjoittelin ja istuin koneella aamuun asti. Saatoin myös viettää tuntikausia läheisellä rannalla mp3-soittimen ja piirustusvehkeiden kanssa. Kesät maalla asuessa oli kyllä maailman parhaita.


Viime kesä mulla meni aikalailla neljän seinän sisällä. Olin aivan koukussa Destinyn pelaamiseen, söin karkkia ja yritin sietää sitä, että asuttiin koko pirun kesä remontin keskellä. Juhannuksena tuli kyllä kirmattua pellolla keskellä yötä ottamassa kuvia ja tällaista, mutta loppupeleissä ei ihan hirveesti tullut tehtyä mitään. Mitä mä siis haluan tehdä tänä kesänä? 

  • puhalla saippuakuplia
  • käy piknikillä kavereiden kanssa
  • vietä kesäjuhlia/nimiäisiä 
  • käy paljon vaunulenkeillä
  • grillaa
  • käykää eläintarhassa
  • syö mansikoita
  • käy terassilla 
  • viettäkää paljon aikaa maalla vanhempien luona
  • käy rannalla

Onko teillä summer bucket listeja ja jos on, löytyykö samoja kohtia? 

torstai 11. toukokuuta 2017

ALL ABOUT OONA 2

Nasun ollessa vielä mahassa, Oona toimittaa meidän taloudessa "lapsen" virkaa. Oona on siis hyvinkin huomionkipeä ja hänet pitäisi aina huomioida. Jos ei huomioi, neiti saattaa asettua tv-tason eteen tuijottamaan sua tai vaikkapa rallata ympäri kämppää niin, että ovet vaan kolisee. Nyt siis perehdytään tähän kattilaiseen lisää ja ekan osan voi lukea täältä!

Oon monesti kuullut lähipiiriltä, että kuka ihme antaa kissalleen nimeksi Oona. Sitä samaa oon miettinyt itsekin. Mutta vaikka olin kuinka pyöritellyt kaikkia muita mahdollisia nimiä mielessäni kun menin hakemaan ton pikkuriikkisen, hämmentyneen kissanpennun, sen nähtyäni ensimmäinen nimi joka tuli mieleen oli Oona. 



Onski on kömpelöin kissa mitä tiedän. Sillä ei oo sitä kissojen ominaista ketteryyttä tippaakaan kehossaan ja se tais viimeks eilen kompuroida. 

Oon kertonut kuinka Oona rakastaa juustonaksuja, mutta se rakastaa myös itse juustoa. Tonnikala taas tälle neidille ei uppoo. 

Oona usein innoissaan tärisyttää häntäänsä ja nostelee samalla takajalkojaan.

Narut on parhaita, mutta joku satunnainen roska saattaa aina aika ajoin olla vielä parempi lelu. Varta vasten ostetut lelut? Ei kiitos. 

Onski kuorsaa todella kovaäänisesti. Sen kuorsauksen voi kuulla makuuhuoneesta olohuoneeseenkin. 



Oonalle on tullut nyt ärsyttävä tapa huutaa ilman syytä. Vaikka sitä on hellitty, sillä on puhdasta vettä ja kuppi täynnä ruokaa, on puhdas hiekkalaatikko, sitä on leikitetty ja se on päässyt käymään parvekkeella, niin MEOWWWWWW. Se on todella ärsyttävää. 

Ponski tykkää piiloutua päiväpeiton alle nukkumaan.

Onski rakastaa yli kaiken harjausta! Se innostuu niin että vaan kehrää ihan hullun lailla ja pyörii onnessaan. Välillä se tosin yrittää ruveta syömään sen harjaa ja sen seurauksena on kerran purrut vahingossa Santtua sormeen.

Jos ollaan oltu reissussa koko päivä tai vaikka yks yö, niin Oona on sillä välin kaatanut vähintään yhden sohvan selkänojatyynyistä ( onko se edes sana? ). 

Oona on todella ihmisrakas ja jos sen ottaa syliin niin se vaan on ihan lötkönä ja rakastaa rapsutuksia. Harvemmin se silti tulee itsestään syliin asti. 



Oona ei tykkää ulkoilusta ja valjaat on pahin vihollinen. Silti ollaan pariinkin kertaan otettu Onski mukaan piknikille milloin se on vaan ollut ja ihmetellyt maailman menoa. Mutta sehän ei liiku senttiäkään itse.

Mun raskauden aikana Ponski on alkanut tekemään sitä, ettei päästä mua yksin vessaan. Jos pirulauta oon ehtinyt vessaan ennen kuin neiti ehtii mukaan, on ovea pakko repiä ja myös maukuminen oven takana on ihan must. 

Me ei voida ottaa mitään kasveja kotiin ( siis sen lisäks että ne kuolee mun käsissä ) koska Oona tykkää pureskella niitä.  

Oona on hyvin oppinut sen, että keittiön pöydälle tai tasoille ei mennä. Harvemmin se yrittää tv-tasolle tai eteisen lipastollekaan.



Onski rakastaa herkkuja ja niillä on Santun kanssa yhteinen juttu. Santtu heittelee sille namipaloja ja neiti Näpsä juoksee niiden perässä kuin mikäkin suuri saalistaja. 

Onski on todella kiintynyt mun lisäksi Santtuun ( niillä on kyllä aivan erityislaatuinen suhde, aina kun Santtu tulee kotiin niin se nappaa Onskin kainaloonsa kattomaan telkkaria ) sekä mun äitiin että parhaaseen ystävään. Se tykkää myös muista, mutta ei mee samalla lailla kiehnäämään muiden luo.

Siinä "muutama" hassunhauska fakta meidän karvakorvasta. Jännittää ihan hulluna miten Oona tulee sopeutumaan vauvaan, mutta mulla on kova luotto, että kaikki sujuu hyvin kun vaan muistaa helliä Onskiakin. Oona on todella kova stressaamaan ja se on omalla laillaan hyvin vaativa, mutta eihän sitä tiedä vaikka niistä tulis Nasun kanssa parhaat kaverit!

maanantai 8. toukokuuta 2017

RV36: VALONPILKAHDUKSIA

Kuten varmasti huomaatte, postaustahti on hiljentynyt, mutta mulla on kyllä energiataso ja voimavarat niin alhaalla että välillä jopa blogin päivittäminen tuntuu välillä turhan rankalta. Oon päättänyt keskittyä mahdollisimman paljon loppuraskauteen ja postailen aina kun kykenen. 

Mulla alkaa vasta huomenna raskausviikko 36, mutta kun kerran iski energiapiikki blogin suhteen niin päivittelen jo tänään! Ajattelin kertoo vähän viime viikoista, oireista ja fiiliksistä. Pariin otteeseen jouduin synnärillekin mm. kipeiden supistusten, vauvan liikkumattomuuden ja vuodon takia. Onneks kuitenkin jäbällä on kaikki kunnossa enkä niihin jaksa paneutua sen enempää, noi reissut on aina henkisesti rankkoja ja väsyttää todella paljon. Nyt oon kuitenkin ollut yllättävän hyvällä tuulella muutaman päivän eikä raskaana olo oo tuntunut niin kamalalta.

Vihlontaa, aka sukkapuikkokipuja, on tullut paljon enemmän ja paljon kovempina viime viikkoina. Välillä saatan kesken kävelemisen yhtäkkiä pysähtyä ja oikeesti älähtää kivusta. Mutta oon ottanut ne kivut sillä asenteella, että ne kuuluu loppuraskauteen enkä oikein voi niille mitään. Oon myös kärsinyt reisikivuista, selkäsäryistä, huimauksesta, pahoinvoinnista ja kovasta päänsärystä. Välillä oon myös "kärsinyt" kyllä mitä kummallisimmista energiapiikeistä ja ajatuksista, nimittäin eräänä yönä siivosin meidän keittiöö kahdelta yöllä ja perjantaina siivosin meidän kämppää lattiasta kattoon niin, että hinkkasin käsin rätillä jopa vessan lattiaa puhtaaks vaikkei se edes ole likanen. Se ei todellakaan oo normaalia multa. Toinen tapaus tapahtui eilen illalla kun tuumasin Santulle, että mun pitäis varmaan ihan erikseen pestä varpaanvälit. Myönnettäköön, että kyllä sen huvittuneelle ilmeelle oli aihetta.

Uusimmat mieliteot on tomaatti basilikan ja oliiviöljyn kera sekä kirpeät karkit. Just äsken laitoin äidille viestiä, että tekis mieli vetää ihan hullu määrä irttareita, nimenomaan niitä kirpeitä. Eilen ostettiin kilon pussi tomaatteja, mutta nekin meni jo ( hups! ). Onneks Santtu vihaa tomaatteja niin saan syödä ne kaikessa rauhassa yksin, heh! 

Mä viime viikolla kävin myös neuvolapsykologilla ja se oli ehdottomasti tarpeen! Mulla on ollut henkinen jaksaminen todella koetuksella ja helpotti kun pääsi puhelemaan psykologin kanssa. Mä suhtauduin aluks hiukan varauksella, sillä viimeks kun oon käynyt psykologin puheilla, meidän kemiat eivät kohdanneet alkuunkaan. Kuitenkin käynti oli positiivinen yllätys ja vaikka puhuin aika ilosilla mielin siellä, totesi psykologikin käynnistyksen olevan mulle paras ratkaisu rankan ja todella kuormittavan raskauden takia. Mutta pari kysymystä alkoivat kyllä hymyilyttämään toden teolla. 



"Millainen kuva sulla on, että millainen vauva teille tulee?"  Temperamenttinen, ehdottomasti. Lujatahtoinen. Vaikka isänsä onkin maailman kärsivällisin ja rauhallisin ihminen ketä oon koskaan tavannut, mä oon vakuuttunut Nasun perivän mun temperamenttisuuden ja tulisuuden. Mistä mä päättelen näin? Liikkeistä. Ne on niin napakoita ja aina jos Nasua yritetään kuunnella, ultrata tai tutkia mahan päältä, se alkaa potkimaan ja mönkimään vastalauseeksi. 

"Minkänäköisen vauvan uskot teidän saavan?" Jaa'a, kysypä joku toinen! Kun isä on blondi, kiharahiuksinen, pitkä kaveri ja äiti lyhyt, suorahiuksinen, tummanruskeat hiukset omaava, niin sitä en kyllä osaa sanoa. Meillä kummallakin on harmaat silmät, joskin mulla menee välillä vihertävän puolelle. Mulla on ollut iso rako etuhampaiden välissä, Santulla on terävät kulmahampaat. Mulla on lyhyt "nöpönenä" ja Santulla pitkä, suora nenä. Santulla on kunnon pusuhuulet ja syvä kaari ylähuulessa kun mulla on aika suorat ja tasaiset huulet. Otapa nyt sitten selvää, että minkänäköinen vauva sieltä tulee! 

Vielä viimeisenä kohtana tässä kilometrin pituisessa raskauspäivityksessä haluan todeta, että jos koskaan tuutte raskaaks tai jos lähestytte vikoja viikkoja, varautukaa mitä oudoimpiin uniin! Mulla on ollut todella sekavia ja outoja unia joista en muista juuri mitään, mutta kyllä vähän aikaa herättyäni oon ollut hyvinkin kummissani.

Mutta sellaisia kuulumisia! Nyt takaisin MM-lätkän pariin!