tiistai 30. toukokuuta 2017

AVAUTUMISTEKSTI

Mä en pidä blogia minään hyvänä väylänä avautumisille. Joskus typeränä saatoin aikoja sitten blogin alkuaikoina avautua täällä kaikesta mistä vaan teki mieli avautua. Mutta mä kylläkin pidän kirjoittamista erittäin hyvänä avautumiskeinona, näki sitä tekstiä sitten joku toinen tai ei. Voin kertoa, että monet kerrat oon tänne kirjoittanut avautumistekstiä, mutta ne eivät ole koskaan nähneet päivänvaloa. 


Mulla on läheisiä ihmisiä kenelle voin puhua ja avautua, mutta oon aina ollut parempi kirjoittamaan kuin puhumaan. Kirjoittaminen on muutenkin ollut mulle aina paras tapa ilmaista itseäni. Rakastan etenkin erilaisten tarinoiden kirjoittamista ja rakastan fantasiakirjallisuutta. Rakastan toki myös blogin kirjoittamista, mutta välillä tekstin ulos suoltaminen vaan takkuaa kun pitäisi kirjoittaa arkipäiväisistä kuulumisista. 

Mulla on nyt useampana iltana tullut tää sama vaiva. Mua ahdistaa ihan hullun lailla, mutten tiedä, että mikä. En saa kiinni siitä, mikä sen ahdistuksen mulle aiheuttaa enkä näinollen pysty käsittelemään sitä tai saamaan sitä ns."pois alta". Olen siis jumissa ahdistuneessa olotilassa. Tää on mulle valitettavan tuttua ja nää ahdistukset ovat alkaneet masennuksen myötä. Voi kuinka toivonkaan, että löytäisin tälle olotilalle syyn ja saisin käsiteltyä ahdistuksen pois. Niin ei kuitenkaan tunnu tänä iltana käyvän.


Juuri nyt mä toivoisin olevani jossain pienessä peltikattoisessa mökissä järven rannalla kuuntelemassa sateen ropinaa. Kaukana kaikesta, käpertyneenä mun ultimate lempi-ihmisen kainaloon. Siellä hiljaisuuden keskellä tuntuisi kuin maailmassa ei olisi muita kuin me ja sade. Ainoana valona ulkoa kajastava hämärä valo. Täällä kerrostalossa kun sade ei rummuttele kattoon, hyvin vähän edes ikkunoihin. Kun vilkaisee naapuritalon asuntoihin kuin parhain Ulla Taalasmaa, joka paikassa on televisio ja valot päällä. Toki, itse istun tietokoneella kotona kirjoittamassa tätä, valot päällä. Mä istuin parvekkeella jonkin aikaa hengittelemässä syvään ja kuuntelemassa vaimeaa, sateen aiheuttamaa ropinaa. Istun keittiössä parvekkeen ovi auki, jotta se pieninkin sateen ääni kuuluisi sisälle ja mielessäni yritän paeta sinne unelmieni pieneen, peltikattoiseen mökkiin. 

Koska sitä mökkiä ei ole, täytyy turvautua varasuunnitelmaan. Kunhan saan tämän kirjoitettua niin aion laittaa saunan päälle. Suljen tietokoneen ja puhelimen ja saunan jälkeen käperryn sen ultimate lempi-ihmisen kainaloon. Ja hämärässä yritän kuulostella sadetta. Saatanpa syödä sokkona myös jogurtin, koska niitä valojahan ei voi laittaa päälle yöpalan ajaksi.

1 kommentti:

  1. Plan B kuulostaa hyvältä, tsemppiä, kyllä se olo vielä helpottaa! :)

    VastaaPoista