sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

NIMIÄISET

Eilen lauantaina 22.7. juhlittiin Nasun nimiäisiä. Väkeä oli reilut 30 henkeä, ja siinä oli vain meidän lähisukulaiset sekä muutama kaveri. Me ei oltu suunniteltu mitään ohjelmaa joten aika tönkösti vaan ilmoitettiin kummit ja nimi. Mä kyhäsin myös nopeasti kummitodistukset aamulla tietokoneella ( joista en tajunnut ottaa kuvaa ), sillä haluttiin jakaa kummeille jokin muisto. Vaikka se olikin sitten hiukan kämänen, paintilla pikaisesti väsätty todistus. Meidän vanhemmat sekä mun isoäiti hoitivat tarjottavat ( mitä oli huima määrä! ) ja ne kyllä keräsivät kehuja! Oli kakkua, korvapuusteja, voileipäkakkua, piirakoita, leivoksia.. Kaikkea mahdollista. Lapsi kiersi sylistä syliin ja oli - ainakin suurimman osan ajasta - ihan tyytyväinen. Loppuillasta herra sitten nukahtikin isoenon vatsan päälle. 








Kun me mietittiin pojalle nimiä raskausaikana, oltiin ihan varmoja, että nimeksi tulee Luca Mikko-Matias. Kuitenkaan se ei sitten tuntunut juuri oikealta nimeltä ja käytiin ihan älytön lista nimiä läpi. Me kuitenkin palattiin aina uudestaan yhteen ja samaan nimeen, vaikkei Santtu sille aluksi lämmenytkään. Mitään sen suurempaa tarinaa nimien takana meillä ei ole. Nimi, kuten munkin nimi, on lähtöisin satukirjasta. Toinen nimi on perintöä Santulta. Tästä lähtien Nasu tunnetaankin nimellä..


Kuva: Jannika ♥




Kuva: Jannika ♥



..MIO MATIAS ♥
 
Kakku on mun äidin käsialaa. ♥




Juhlat kuluivat mukavasti rupatellen niitä näitä, onnitteluja ja halauksia tuli roppakaupalla ja saatiin me nauraakin vedet silmissä. Oltiin myös sekä todella otettuja että järkyttyneitä siitä, kuinka paljon lahjoja minimiehelle tuotiin! Joten ISO KIITOS kaikille! Me ei todellakaan oletettu, että kukaan toisi yhtikäs mitään. Haluttiin vain saada läheiset koolle juhlimaan yhdessä pojan nimenantoa.




Saatiin pojalle vaatteita, pari taulua, Muumi-astiasto, nokkamuki, vauvakirja, valokuvakehys, koriste, kultainen tutti kummisedältä, leluja ( kuvista puuttuu iso kuorma-auto jonka Jannika, Henna, Ilkka ja Timo olivat hankkineet ja josta on iloa vielä monta vuotta! ) kuten helistin, purulelu ja soiva pöllö sekä satukirjoja joista Liisa Ihmemaassa tuli kummilta ja Hanhiemon lorulipas nanalta eli mun äidiltä. Ihania lahjoja ihanilta ihmisiltä, ihanista juhlista! ♥ 











 Mio kiittää ja kuittaa. ♥

1 kommentti:

  1. Hei, vastasuudessa voit tilata hienot kummitodistukset pro-seremoniat.fi
    Onnittelut pojalle hienosta nimestä ja teille pojasta ��
    Anna

    VastaaPoista