tiistai 25. heinäkuuta 2017

RIISIHULLUN KANAMUIJAN TUNNUSTUKSET

No jaa, en mä näitä ehkä kuitenkaan tunnustuksiks sanois niin paljon kuin avautumiseks ja kuulumisten kertomiseks, mutta tunnustukset kuulosti hyvältä. Vai samperi soikoon, johdanko mä nyt otsikolla harhaan? Anyways, mitä tänne kuuluu? No sitä, että tekisin mitä tahansa paketillisesta Ainon mansikka-wanhan ajan vanilja-jäätelöä johon saisin hukuttaa jok'ikisen murheen ja stressin murusen. 

Sunnuntai alkoi ihan mukavasti. Mio oli hyvällä päällä, nukkui päikkäreitä hyvin, me saatiin touhuta omiamme eli Santtu pelas änäriä ja mä luin kirjaa ja päivitin blogia. Santtu lähti puoli viiden maissa hakemaan Ilkkaa ja käymään ikeassa poimimassa meille uuden kirjahyllyn ja noin reilu tunnin kuluttua Ilkka soittaa ( koska Santtu oli unohtanut puhelimen laturinsa vanhempiensa luo ), että meidän rakas automme päätti sanoa itsensä irti. Jaah, vai niin. Nyt sitten varrotaan mikä meidän menopelissä on vikana ja onko meillä edes varaa korjauttaa sitä. Stressi ja murhe nousee kertaheitolla suht korkeaksi. 
Maanantai oli ihan mukava päivä. Mio oli taas iloinen oma itsensä nukuttuaan yön superhyvin, päikkäreille mentiin kiltisti ja sitä rataa. No, ihan ensimmäisenä mun viimeisin rakkaudenkohde, Hart of Dixie loppui. Stressi ja murhe nousi ihan pikkiriikkisen kun menetin mun imetyshetkien ajanvietteen ja ehkä parhaimman aivot narikkaan-sarjan ikinä. Toisena alkoi illalla jälleen Mion iltakiukuttelu ja tuntien nukuttaminen jotta herran saisi yöunille. Stressi ja murhe nousi hiukan enemmän lisää. 
Mutta sitten päästään viime yöhön jota haluaisin kutsua itkujen yöksi. Me nimittäin Mion kanssa itkettiin kuorossa varmaan puolet yöstä - herra jostain tuntemattomasta syystä x ja minä koska tuo pienisuurimies ei nukkunut. Kun hirveän taistelun jälkeen sain Mion unten maille, havahtui hän parin minuutin päästä huutamaan. Näin mentiin hyvä tovi, kunnes saatiin kiukkupylly unten maille ja hyvässä lykyssä poika nukkui tunnin tai ehkä jopa kaksi. Sitten taas uudestaan huutoa ja unettomuutta ja yhdessä itkemistä. Stressi ja murhe läikkyi yli laitojen. 
Tänään on siis hiukan koomainen olo enkä tunnu olevan ihan perillä mistään. Tekee myös mieli itkeä ja vetää se paketillinen jätskiä ihan yksin jossain nurkassa. Muita kuulumisia on, että mä oon täysin hullaantunut riisiin ja kanaan. Mulla on ollut riisiin vihasuhde ala-asteesta asti milloin mun isä teki joka helvetin päivä riisiä ja hunajamarinoitua kanaa. Joka. Päivä. Nyt kuitenkin rakkaus on roihahtanut minun ja riisin välillä ja siihen kun laittaa kylkeen itse maustetuja kanasuikaleita niin omm ja nomm. 




Ja koska meille molemmille jäi tyhjä aukko sieluihin ja sydämiin - Santulla Suitsista ja mulla Hart of Dixiestä - päätettiin aloittaa yhdessä katsomaan Arrowia. Ihan koukkuun siihen ei olla vielä jääty näin ensimmäisen kauden puoliväliin päästyämme, mutta hyvä sarja se silti on ja kyllä sitä katsoo jakson jos toisenkin illassa. Sitten herääkin kysymys, että mitä seuraavaksi kun Arrow saadaan katsottua loppuun. Hyviä sarjaehdotuksia otetaan vastaan jotten joudu katsomaan frendejä alusta loppuun noin biljoonatta kertaa! 

p.s. Kaikki maistuu paremmalta viinilasista, myös kokis.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti