torstai 17. elokuuta 2017

MR. MÖNKIÄINEN

Mio on siitä lähtien yrittänyt mönkiä kauheella vauhdilla eteenpäin, kun oppi mahalla ollessaan kannattelemaan päätään. Heti jos pojan auttaa kääntymään vatsalleen niin alkaa hirvee sätkiminen käsillä ja jaloilla. Oikeestaan Mio sätkii myös selällään, syödessään, sylissä.. Aina ja kaikkialla ( ultrassakin jo sanottiin, että meille on vissiin tulossa jalkapalloilija ). Valitettavasti herra on perinyt mun kärsivällisyyden, eli turhautuu nanosekunnissa kun ei pääse eteenpäin. 


Mio osaa jo hienosti kyllä vuorotellen työnnellä jaloillaan ja yrittää ottaa toisen kätensä mukaan siihen, mutta kaikkien neljän raajan yhteistyö vaatii vielä harjoittelua. Meillä siis liikutaan kyllä jo pienissä määrin, mutta yleensä niin, että takapää rupee liikkumaan sivulle ja kohta ollaan vinossa. Vakiona on myös ruveta hirveen jokeltelun ja kiljumisen kanssa syömään omaa nyrkkiä samalla kun yrittää päästä eteenpäin. 


Ja näin asiasta kukkaruukkuun lähes aiheessa pysyen. Meillä oli muutama päivä Mr. Mönkiäisen kanssa pelkkää huutoo ja kapinointia päiväunia vastaan. Maanantainakin herra nukku 10-23 välillä kaks max.15-30min pätkää ja illalla huuto ylty kun oltiin yliväsyneitä muttei voinut ruveta nukkumaan. Nyt taas pari päivää onkin sitten vaan nukuttu vuorostaan, mutta yöt on menneet huonompaan suuntaan. Onko kellään muulla mennyt missään vaiheessa yöt niin, että jatkuvasti kuuluu hirveä ähinä ja vauva heiluu kuin heinämies? Välillä rauhoittuu hetkeksi takas unten maille, mutta pian alkaa uudestaan. Ja tuntuu, että meidän niin hieno edistyminen yöunissa ja ne 4-5h unipätkät on muinaishistoriaa. 


Mutta aika leppoisasti Santun ensimmäinen työviikko kuukauden loman jälkeen on meillä mennyt. Maanantaita lukuunottamatta Mio on ollut hyväntuulinen ja melko helppo vauva, vaikka iltakiukut on edelleen kuvioissa. Tänään saadaankin Nana, eli mun äiti, tänne meidän seuraks! ♥

6 kommenttia:

  1. Ootkos kokeillu kapalointia tai kapalopussia? Jospa rauhottais sätkijää yöllä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivällä ollaan, mutta pitää vielä kokeilla yölläkin. :)

      Poista
  2. Hampaita tulossa? Ikenet kutiaa..
    Ulpu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin sitä myös, mutta just neuvolassa tsekattiin eikä oo vielä tulossa. Mutta eihän sitä tiiä jos ikenet kutiaa jo!

      Poista
  3. Moi! Meil aika samanikänen poika. Oon alusta asti käyttäny yöllä kapaloo koska on niin kova heilumaa ja sätkimää, kandee koklaa. Ja on myös välil ähisty, mut meil vissiin vähän refluxivaivaa ja ollaan käytetty maidonsakeuttajaa ni se helpottan. Ja myös jos en o röyhtäyttäny ni välil tuntuu et siit tulee ähinät ja puhinat sit.. Nii ja sängynpäätyy oon vähän kohottan! �� Toivottavast helpottaa.. Ja niin tuttuu välil toi et päivisin ei nukuta ku pienii pätkii ja sit huudetaan yliväsymystä huoh.. Miksei vauvat vaan voi nukkuu jos väsyttää!? ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo meidänkin pitää yöllä kokeilla kapaloo. Nyt yritetään unissaan punnertaa mahalleen.. :D Toivon mukaan rupeaa helpottamaan. Mutta vauvoilla ei kyllä oo minkäänlaista logiikkaa! :D

      Poista